2010-luvun supo

Derkut pysyvät pinnalla ainakin ensi viikon - ja varmasti myös neuvostoyhteydet - kun Alpo Rusin uusi kirja julkaistaan ja Rusin korvausjutun päätös tulee.

Niiden jälkeen lienee syytä katsoa supon osalta eteenpäin, vaikka 60-80-luvun pyykinpesu saa toki jatkua.

Ennen kuin voi miettiä suojelupoliisin tulevaisuutta, kannattaa katsoa hieman taaksepäin. Supoa on moitittu sulkeutuneeksi, mutta se ei pidä ihan paikkaansa. 2000-luvulla supo on julkaissut vuosikertomuksiaan ja myös vuonna 1999 50v-juhlakirjan, joka käytännössä ulottuu noin vuoteen 1974.

Tässä teoksessa supon historiaa on käyty läpi. 50-luvulla toiminta keskittyi itärajan vakoilutapauksiin - niitä paljastuikin kymmeniä - sekä tietysti kommunistien seurantaan.

60-luvulla Suomi oli portti idän ja lännen välillä, ja mielenkiintoinen paikka, muttei niin mielenkiintoinen, että suurvaltojen olisi kannattanut aloittaa isoja vakoiluhankkeita. 60-luvun lopussa supon toiminnan painopiste siirtyi vastavakoiluun. Neuvostoliittolaisilla oli tuolloin jo verkko Suomessa ja he olivat selvillä kaikesta olennaisesta Helsingin poliittisessa elämässä - jopa niin hyvin, että he pystyivät vertailemaan tietolähteitä. Näitä tapahtumia ja tapaamisia on supon 50 v-kirjassa kuvattu tarkkaan.

70-luvulla silloinen päällikkö Pentti vei supoa lähemmäksi tasavallan presidenttiä ja toimitti Kekkoselle raportteja SKP:n toiminnasta ja yhteiyksistä N-liittoon. Kekkonen ajoi varovaista linjaa. Kommunistien valvonta oli kattavaa ja useita narahtaneita värvättiin tiedottajiksi.

Päällikkö Tiitisen aikana (78-90) suojelupoliisi koteloitui. Suposta tuli presidentin poliisi. Neuvostoliittolaisten lisäksi tapetilla oli äärivasemmisto ja myös äärioikeisto.

Virallisesti supo oli varovainen, mutta keskusteluja käytiin. Ulkoministeriön kautta (siellä salassapitoaika on vain 25 v, kun supossa se on 60 v) julkiseksi on tullut UM:n virkamiehen tekemä muistio vuodelta 1978, jossa siteerataan erästä suojelupoliisin miestä. Muistion mukaan Suomessa oli tuolloin 30-40 diplomaattia, joita ei vakoilutoiminnan vuoksi oteta vastaan muissa maissa.

Edelleen asiakirjassa siteeratun supon etsivän mukaan vuosittain paljastuu useita vakoilutapauksia, joissa diplomaattisten edustustojen henkilökunta on mukana. Tietoa on siis ollut, mutta se pidettiin piilossa. Rikostutkinnat olivat harvinaisia.

Pyykinpesulle on siis aihetta.

Kun kommunismi 80-90-luvun vaihteessa hiipui, supon kadotti pääkohteensa ja tiedottajaverkkonsa. Uuteen liikehdintään (eläinaktivistit, terrorismi yms) supo ei kyennytkään soluttautumaan samaan tapaan kuin 60-luvun nuorisoliikkeisiin.

2000-luvulla taloudellinen tiedustelu on lisääntynyt kuten myös erityisesti Venäjän poliittinen tiedustelu.

Mutta millaista turvallisuutta 2010-luvulla tarvitaan?

Perinteisesti supo on pitänyt huolta kotimaisista yrityksistä ja neuvonut miten varautua ulkomaiseen vakoiluun. Tämä on onnistunut jopa niin hyvin, että firmat ovat rekrytoineet supon henkilöstöä omiin turvallisuusyksiköihin. Näille turvayksiköille ollaan myös myöntämässä oikeutta päästä työntekijöiden sähköpostien lähetystietoihin.

Poliittisen vakoilun estäminen on tietysti keskeinen alue. Niin idässä kuin lännessä halutaan tietää mitä suomalaispoliitikot ajattelevat ja tietävät vaikkapa Natosta ja EU:sta.

Kolmas alue on terrorismi. Se iso, paha T.

Yrityksiä voi neuvoa ja poliitikkoja valistaa, eikä ennaltaehkäisy ole hirveän hankalaa. Terrorismi on paljon vaikeampi asia.

Ikävä kyllä (x1) kehitys ei näytä siltä, että amerikkalaisten sota terrorismia vastaan lähenisi loppuaan ja länsimaat eivät ole erityisen pop Lähi-idässä. Terrorismin muutokset näkyvät esimerkiksi Britanniassa ja miten siellä iskujen tekijöiden profiili on muuttunut ulkomaisesta kotimaiseksi.

Ikävä kyllä (x2) tämäkään trendi ei jää brittiläiseksi, vaan leviää ja on jo tullut sieltä muihin länsimaihin - toistaiseksi onneksi vasta keski-eurooppaan.

Ikävä kyllä (x3) Suomi ei ole sittenkään tarpeeksi kylmä maa, vaan tulemme saamaan aivan varmasti oman osamme tästä ongelmasta. Ennemmin tai myöhemmin.

Terrorismin torjunta vaatii kuitenkin kovia keinoja, sellaisia joita supolla ei nykyisin ole käytettävissä ja jotka eivät välttämättä sovellu poliisitoimintaan. Ongelma tässä on sama kuin järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnassa. Jos pitkällisellä operaatiolla solutetaan poliisimies rikollisjengiin, niin on kovin ikävää, jos hänen pitää puuttua lainvalvojana ensimmäiseen autovarkauteen tai törkeään pahoinpitelyyn ja samalla paljastaa peitteensä.

Eturistiriidat ovat tietysti väistämättömiä, mutta näyttää siltä, että terrorismin torjunnan kova ydin tarvitsee kovat keinot ja tietysti samalla kovan valvonnan. Silloin kyse ei ole enää poliisitoiminnasta, vaan tiedustelusta. Varsinaiset rikokset voi tutkia keskusrikospoliisi.

Ja vielä muistutus uudelle supon päällikölle etenkin tilanteisiin, joissa vastapuolena on jonkin suurvallan tiedustelupalvelun edustaja:

Stalin antoi tiedustelijoilleen ohjeen huhtikuussa 1940: "Tiedustelijan sielun pitää olla myrkyn ja sapen kyllästämä. Hän ei saa uskoa kehenkään."