17 suomalaista USA:sta tavoittamatta

Kaikki World Trade Centerin suunnalla New Yorkissa tiistaina terrori-iskun aikana olleet suomalaiset on tavoitettu. Kaikki he ovat myös kunnossa, ilmoitettiin Suomen Washingtonin-suurlähetystöstä myöhään eilis-iltana.

Ulkoministeriö selvittää kuitenkin vielä 17 suomalaisen olinpaikkaa. Heistä kolmen uskotaan olevan New Yorkin alueella.

-Emme voi myöskään sulkea pois sitäkään mahdollisuutta, etteikö joku heistä olisi saattanut olla Manhattanilla, kertoi ulkoministeriön konsuliosaston päällikkö Pekka Hyvönen lauantaina. Uusia henkilötiedustelupyyntöjä tulee ministeriöön edelleenkin.

-Lauantaiaamunakin niitä tuli, mutta niissä ei kuitenkaan ollut kysymys henkilöistä, jotka olisivat olleet Manhattanilla, New Yorkin alueella kylläkin, Hyvönen jatkoi.

Ulkoministeriön henkilötiedustelu jatkuu siis 17 henkilön kohdalla.

-Tarkistelu tapahtuu mm. viranomaislähteistä ja myös soittelemalla sukulaisille ja ystäville, onko heille tullut ilmoitusta tiedustelua pyydetystä henkilöstä, Hyvönen sanoi.

Jatkuva päivystys

Washingtonissa ei Hyvösen mukaan ole enää yhtään henkilöhakua päällä.

-Voidaankin 100-prosenttisella varmuudella sanoa, että Washingtonin turmassa ei kukaan suomalainen saanut surmaansa, Hyvönen totesi.

Hän kuitenkin painotti ulkoministeriön käyneen läpi vain niitä henkilöitä, joista on tehty ilmoitus ministeriöön. Henkilön olinpaikkaa aletaan selvitellä vasta sen jälkeen, kun ulkoministeriöön on tullut yhteydenotto omaisilta, ystäviltä, työtovereilta jne.

Apua tarvitsevia suomalaisia palvelee New Yorkin pääkonsulinvirasto, joka on on auki lauantaina ja sunnuntaina kello 9-16 paikallista aikaa.

-Kaiken lisäksi siellä on vuorokaudessa 24-tuntinen päivystys, Hyvönen kertoi.

Ahdinkoon joutuneita autetaan

Terrori-iskun jälkeen New Yorkin pääkonsulinvirastossa on käynyt joitakin suomalaisia, ja lisäksi sinne on tullut monia tiedusteluja.

-Ongelmana ovat nyt ne New Yorkiin jääneet suomalaiset, joilla rahat rupeavat loppumaan ja hotellit ovat heittämässä heitä ulos, Hyvönen huomautti.

Ulkoministeriö tutkiikin hänen mukaansa eri mahdollisuuksia avustaa tällaisia matkailijoita.

-Ensisijaisesti yritetään käyttää kansainvälisiä rahansiirtopalveluja, ja toissijaisesti yritetään siirtää henkilöiden talletuksia Suomesta ulkoministeriön tilille. Tämän jälkeen henkilölle maksetaan pääkonsulaatin kassasta rahaa talletusta vastaan, Hyvönen selvitti.

Finnair majoitutti pari sataa matkailijaa

Finnair joutui viime tiistain jälkeen huolehtimaan parista sadasta New Yorkiin pyrkineestä matkailijasta, jotka majoitettiin pääkaupunkiseudun hotelleihin.

-On hyvä pitää mielessä, että lentoyhtiöllähän ei ole mitään velvollisuuksia hotelloida matkustajia tämäntyyppisissä tapauksissa lainkaan, selvitti Finnairin viestintäjohtaja Christer Haglund.

Tiistaina matkailijoille annettiin hänen mukaansa mahdollisuus palata heti kotiin odottamaan tilanteen selviämistä tai jäädä hotellimajoitukseen. Jotkut ovat joutuneet odottamaan lentoa Atlantin taakse hotellissa koko ajan.

Hotellikustannuksista vastasi perjantaihin asti Finnair.

- Sen jälkeen me olemme saaneet tähän tukea mm. Vantaan kaupungilta, joten matkustajat olivat lauantain vastaisen yön hotellissa niiden kustannuksella, kertoi osastopäällikkö Marja Pellosniemi Finnairilta.

Lisäksi osa matkustajista maksoi hotellimajoituksensa itse. Pellosniemi haluaa kiittää matkailijoita majoittaneita hotelleja, Vantaan kaupunkia ja Suomen Punaista Ristiä majoitustalkoiden aikaisesta hyvästä yhteistyöstä. New Yorkin päässä Finnairin matkustajat ovat hoitaneet majoituksensa itse.

Kustannukset matkailijan kontolla

Pellosniemi kuvaa terrori-iskun aiheuttamaa matkailijoiden jumiutumista lähtömaahan lentoyhtiöiden kannalta kovin ikäväksi tilanteeksi.

-Kyseessä on force majeure -tilanne, ja silloin majoitus on itse asiassa matkustajan omalla vastuulla, Pellosniemi huomautti.

Lentoyhtiöt tietysti tekevät hänen mukaansa parhaansa tällaisessa tilanteessa auttaakseen matkustajia löytämään majoituksen, mutta varsinaisesti kaikki kustannukset lankeavat matkustajan harteille.

Useissa vakuutuksissa tuntuu Pellosniemen mukaan olevan force majeure -pykälä, joka ei välttämättä korvaa näitä kustannuksia.

-Mutta koska matkavakuutukset esimerkiksi ovat henkilökohtaisia, ja jokainen matkustaja on sopinut ehdoista vakuutusyhtiön kanssa erikseen, kokonaiskattavaa ja yleistä vakuutuksia koskevaa tietoa ei tältä osin voi antaa, Pellosniemi sanoi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat