Sadan miljoonärin paljastukset: Nämä yhteneväisyydet haastattelija löysi kertomuksista

Oletko miettinyt, miten miljonääriksi tullaan? Sata miljonääriä paljasti varakkuudensa salaisuuden.

Vain etunimellään esiintyvä John on työskennellyt viime vuodet haastatellen miljonäärejä. 52-vuotiaana eläkkeelle jäänyt mies on itsekin urallaan tienannut melkoisesti, noin kolmen miljoonan dollarin eli reilun 2,6 miljoonan euron omaisuuden. Nyt John kertoo Business Insider -sivustolla, miten miljonääriksi tullaan.

John muistuttaa, ettei kyseessä ole tieteellinen tutkimus, vaan sadan miljonäärin haastatteluihin pohjautuva analyysi. Nämä yhteneväisyydet mies miljonäärien kertomuksista löysi.

1. Miljonäärit eivät ole aina tienanneet suuria summia

Johnin haastattelemien miljonäärien keskimääräiset vuositulot olivat 250 000 dollaria, noin 220 000 euroa. Suurin syy huikeille summille on urakehitys. Miljonäärit käyttävät aikaa ja energiaa työhönsä sekä eteenpäin pääsemistä edellyttävien taitojen kartuttamiseen.

Moni miljonääri ei olekaan aloittanut hulppeilla teinesteillä. Johnin mukaan monet heistä ovat itseasiassa aloittaneet työuransa hyvin vaatimattomista palkoista, jotka ovat kasvaneet ajan myötä.

2. Työ haukkaa suuren palan elämästä – tilanne paranee ajan mittaan

John kertoo, että suurin osa miljonääreistä tekee pitkää päivää. Tämä syö aikaa perheeltä ja vapaa-ajalta – tavallisesti varsinkin uran alussa. Ajan mittaan kovasti töitä tekevät superrikkaat voivat tasapainottaa työmääräänsä elämäntilanteeseensa nähden. Se on helpompaa, kun talous on aiemmin ansaituilla tienesteillä turvattu.

3. Tulot tulevat useasta eri lähteestä

Monella Johnin haastattelemalla miljonäärillä oli useampi tulonlähde, joista suosituimpia olivat kiinteistöt. Suosittuja sivutulonlähteitä olivat myös osingot, sivubisnekset sekä monenlaiset muut sijoitukset. Useat eri tulovirrat mahdollistavat omaisuuden kasvattamisen moninkertaiseksi.

Näin aloitat sijoittamisen. Artikkeli jatkuu videon alla.

Omat rahat: Näin aloitat sijoittamisen 9:46

4. Miljonäärit ovat säästeliäitä

Miljonääreillä ei ole tapana tuhlata koko palkkaansa kerralla. Sen sijaan tuloista pistetään säästöön suuri osa – jo siinä vaiheessa, kun vuositulot eivät olleet 250 000 dollarin luokkaa. Kuten sananlasku kuuluu, sentissä on miljoonan alku.

5. Suurimmalla osalla ei ole budjettia

John kertoo yllättyneensä huomattuaan haastatteluidensa perusteella, ettei monikaan miljonääri laskenut tarkkaan tulojaan ja menojaan. Syy budjetin puutteeseen on Johnin mukaan yksinkertainen: miljonääreillä on tiukka itsekuri. Omaisuuttaan vielä kerryttävälle miljonäärin alulle henkilökohtainen talousarvio voi olla hyödyllinen, mutta pääoman ja itsekurin kerryttyä, se ei ole välttämätön.

6. Suosituin törsäilyn kohde on matkailu

Sadan miljonäärin haastattelut paljastivat, että heidän piirissään suosituin rahankäytön muoto oli matkailu, josta saatiin paljon iloa. John muistuttaa, ettei miljonäärinä olo ole pelkkää työntekoa, pihistelyä ja sijoittamista, vaan myös onnellisuuden tunnetta ruokkivien asioiden tekemistä.

7. Moni tarkistaa sijoituksensa päivittäin

Varsin moni miljonääreistä kertoi valvovansa sijoitusportfoliotaan päivittäin tai jopa useasti päivässä. John muistuttaa, että markkinoiden muutosten jatkuva vahtiminen voi johtaa liian hätäisiin johtopäätöksiin, mikä on usein talouden kannalta haitallista. Haastatellut miljonäärit kuitenkin ilmeisesti pitivät päänsä kylmänä markkinoiden heilahteluista huolimatta ja pystyivät suhteuttamaan tunteensa järkeen.

8. Muutos ei ole välttämätöntä

Useat Johnin haastattelemat miljonäärit uskoivat sanontaan, jonka mukaan ”jos se ei ole rikki, ei sitä kannata korjata”. Moni oli sitä mieltä, ettei hyväksi havaitulta tieltä ollut syytä poiketa, jos sitä kulkemalla omaisuus mitä ilmeisemmin karttuu.

9. Kaikki tekevät virheitä

Miljonääritkin ovat ihmisiä, jotka tekevät virheitä. Aina rahojen käyttö ei tuo lisätuloja, vaan päinvastoin johtaa pääoman vähenemiseen. Kukaan Johnin haastattelemista miljonääreistä ei ollut kuitenkaan tehnyt taloudellisesti kohtalokkaita virheitä.

10. Harvalla testamentti

Miltei kaikki Johnin haastattelemat miljonäärit olivat puhuneet kumppaninsa kanssa testamentistaan tai edes miettineet kuoleman jälkeistä varallisuudenjakoa. Voisi kuvitella, että taloudestaan tarkat miljonäärit olisivat suunnitelleet tarkoin testamenttinsa, mutta ilmeisesti myös heillä on aukkoja taloussuunnitelmissaan, sillä suurimmalla osalla ei ollut testamenttia.

Lue myös:

    Uusimmat