MTV Uutiset Malmössä massiivisten turvatoimien keskellä: Missä on perinteinen euroviisuhulina?
Etelä-Ruotsin Malmössä on vietetty tänään Euroviisujen avajaisia.
Viisuviikko huipentuu finaaliin lauantaina ja tiistaina selviää, pääseekö sinne Suomen Windows95man.
Osa yhteistyökumppaneista boikotoi viisuja, koska Gazassa sotaa käyvää Israelia ei ole vaatimuksista huolimatta suljettu ulos kilpailusta.
MTV Uutisten toimittaja Katja Lintunen seuraa tapahtumia kisapaikka Malmö Arenan ulkopuolella. Lintunen kertoo olevansa hieman yllättynyt siitä, että euroviisuhulinaa ei ole juurikaan näkynyt.
– Tottakai hulina tulee kasvamaan tämän viikon aikana. Avajaiset ovat keränneet aika paljon kritiikkiä sen vuoksi, että ne olivat hirveän vaatimattomat. Esimerkiksi Israelin edustaja ei ollut siellä paikalla.
Lintusen mukaan poliiseja näkyy sen sijaan paikalla paljon.
– Täällä kiertelee kävellen poliiseja ja myös partioautoja näkyy kiertelemässä.
Turvatoimet Malmössä ovat massiiviset mahdollisten terrori-iskujen varalta. Lintunen kertoo, että turvatoimet näkyvät muutenkin paljon katukuvassa. Tapahtumapaikkana toimivan Malmö-Arenan lähelle ei pääse.
– On laitettu betoniporsaita, että autot eivät pääse liikkumaan täällä. Sitten on laitettu aidat, on poliisin eristysnauhaa ja areenan ympäristössä pyörii jatkuvasti poliiseja. Kyllä täällä kovat turvatoimet on verrattuna esimerkiksi viime vuoteen, kun Liverpoolissa pääsi suoraan areenan eteen. Moni otti siellä selfieitä, mutta täällä ei selfieitä hirveästi oteta areenan edessä, ellei ole osatanut lippua.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää