Luotatko näihin auton järjestelmiin? Tänään ne eivät välttämättä toimi – varoitus huonosta ajokelistä
Ajokeli on muuttunut tiistai-illasta huonoksi Suomen etelä- ja itäosassa. Varsinkin nykyaikaisilla autoilla ajavien ja niiden hienoihin turvavarusteisiin luottavien on syytä huomioida, etteivät kaikki kuljettajaa avustavat ominaisuudet ole käytössä kurjalla kelillä.
Ajokeli on muuttunut tiistai-iltana huonoksi Suomen etelä- ja itäosassa runsaan lumisateen ja jäätävän tihkusateen vuoksi, kertoo Fintrafficin tieliikennekeskus. Ajokeli jatkuu talvisena keskiviikkonakin, ja lumikertymät voivat olla huomattavia. Fintrafficin tieliikennekeskus varoittaa tiedotteessaan onnettomuusriskin olevan kohonnut.
– Talviset ajokelit onkin syytä ottaa huomioon ajoissa, ja esimerkiksi kesärenkailla ei aamun työmatkaliikenteeseen kannata lähteä, sanoo tiedotteessa Fintrafficin tieliikennekeskuksesta liikennekeskuspäällikkö Kari Tarkki.
Tarkki kehottaa autoilijoita muistamaan oikean tilannenopeuden ja turvavälin.
Nämä järjestelmät eivät tykkää lumesta
Nykyautoissa on paljon järjestelmiä, joiden toiminta perustuu erilaisten sensorien tai tutkien toimintaan. Sakea lumipyry ja auton keulaan kertyvä lumi voivat kuitenkin pudottaa hienoja järjestelmiä pois pelistä. Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen on aiemmin valistanut MTV Uutisille lumi- ja loskakelien vaikutuksista auton järjestelmiin.
Vesalaisen mukaan toiset järjestelmät luottavat auton keulaan asennettuihin sensoreihin, mutta niitä voi olla myös tuulilasin yläosassa peruutuspeilin takana. Myös tästä syystä auton huolellinen putsaaminen lumesta ennen ajoonlähtöä on ensiarvoisen tärkeää.
Yksi ensimmäisenä toimintansa lopettavista järjestelmistä on monesti adaptiivinen eli mukautuva vakionopeudensäädin. Mikäli adaptiivisen vakkarin toiminta estyy, ei auto enää kykene pitämään määriteltyä etäisyyttä edellä ajavaan autoon.
Joissain autoissa myös tavanomainen vakionopeudensäädin on huonolla kelillä pois pelistä, mutta paremmin suunnitelluissa järjestelmissä voidaan käyttää vielä tavanomaista vakkaria.
Toinen järjestelmä, joka ei välttämättä kykene toimimaan sakeassa lumipyryssä, on automaattinen hätäjarrutustoiminto. Kuten mukautuva vakionopeudensäädinkin, myös se luottaa auton keulassa oleviin sensoreihin pysäyttääkseen auton tai ainakin hidastakseen nopeutta ennen törmäystä.
Lumi voi haitata myös kaista-avustimen toimintaa. Vesalaisen mukaan erittäin lumipolanteisella ja uurteisella tiellä voi olla syytä kytkeä järjestelmä hetkeksi kokonaan pois toiminnasta, jos virheellisiä ohjausliikkeitä tapahtuu vähän väliä.
– Tutkia, kameroita ja tunnistimia on myös muualla kuin auton nokalla. Ovenavaus- ja kaistanvaihtovaroittimien toiminta perustuu monesti auton taakse, esimerkiksi takapuskurin sisään, asennettujen tutkatunnistimien tietoon. Vastaavasti peruutustutkalla on omat tunnistimensa takapuskurissa. Mikäli tunnistimet ovat lumen tai jään peitossa, ovat järjestelmät toimintakyvyttömiä, Vesalainen on kirjoittanut.
Juttu on päivitetty uusinta joulukuulta 2022.
Lähetä video liikenteestä: Kuvasitko videon karmeasta ajokelistä? Lähetä se meille osoitteessa mtvuutiset.fi/lukijankuvat
Uusimmat
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
07:33
Jere testasi kikan maitotölkin "jurppivaan korkkiin"
-
07:29
Sisäpiirilähde: Venäjän kenraalikunnassa kuhisee – useita eroja ja Gerasimov ulos?
-
07:28
Huuhkajat-tähti otti askeleen lähemmäs Valioliigaa
-
07:03
Jesse Puljujärveltä jylhä väite Leijonien NHL-lupauksesta – yksi heitto sai repeämään
-
07:01
Kohtalonhetket käsillä: Suomeen suunnitellulla 260 miljardin jättipotilla on jo kiire
-
06:49
Kommentti: Kansankirkko on ajautunut tosiuskovaisten klikin panttivangiksi – pieni joukko tyrmää muutokset
-
06:28
Salakavalat syyt saavat verenpaineen nousemaan – huomioi nämä arjessasi
-
06:19
Carolina hukkasi johtoasemansa – suomalaistähdet passitettiin kesälomalle
-
06:16
Räjähdyksiä Venäjän laivaston uudessa tukikohdassa
-
06:05
27 vuotta moottoripyöräpoliisina ollut Sami kertoo rajusta takaa-ajosta, jossa pyörä lähti lunastukseen: "Sitten sukellettiin"
-
06:01
Jukka Jalonen jyrähti Leijonien ykkösketjusta – napautti kovan väitteen
-
05:50
MTV:n tiedot: Kansanedustajien matkakohteista erimielisyyksiä – "Emme saa antaa vääriä signaaleja"
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
Lataa lisää