Räjähdyksiä Venäjän laivaston uudessa tukikohdassa

Venäjän satamakaupunki Novorossijsk on ollut aamuyöllä ohjus- ja dronehyökkäyksen kohteena, kertoo venäläinen Telegram-kanava Astra.

Hyökkäyksen kohteita ovat raporttien mukaan olleet ainakin satama ja öljyvarasto. Astra on julkaissut iskuista myös video- ja kuvamateriaalia, joissa näkyy sekä räjähdyksiä, tulipalo että ilmatorjunnan tulitusta.

Novorossijsk sijaitsee Mustanmeren rannalla, noin 120 kilometriä Krimin sillalta kaakkoon. Kaupungin kerrotaan menettäneen sähköt hyökkäyksen myötä.

Novorossijskin sataman merkitys Venäjän mustanmeren laivastolle on kasvanut huomattavasti sodan aikana. Venäjä on siirtänyt laivastoaan suhteellisen turvallisena pidettyyn Novorossijskin satamaan Krimin niemimaalla sijaitsevan Sevastopolin tukikohdan jouduttua lukuisten hyökkäysten kohteeksi erityisesti viime syksystä lähtien.

Maaliskuun lopulla Ukrainan laivaston tiedottaja Dmytro Pletenchuk väitti Venäjän siirtäneen yhtä lukuun ottamatta kaikki merkittävät taistelulaivansa Krimin satamista. 

Maaliskuun lopulla Britannian puolustusministeriö kirjoitti Venäjän vahvistaneen Novorossijskin sataman puolustusta dronehyökkäysten varalta. Novorossijskissa sijaitsee myös Venäjän suurin rahtisatama. 

Ukraina ei ole kommentoinut väitettyä hyökkäystä. Tämä ei ole sikäli poikkeuksellista, sillä Ukraina kommentoi virallisesti vain niukasti tai ei lainkaan Venäjän kansainvälisesti tunnustettujen rajojen sisäpuolelle tekemiään hyökkäyksiä.

Kokonaisuudessaan sotatilanne on tällä hetkellä vaikea Ukrainan kannalta. Maa ei ole onnistunut pysäyttämään Venäjän hyökkäystä Itä-Ukrainassa, joka on edennyt hitaasti, mutta tasaisesti alkuvuodesta lähtien.

Viikko sitten Venäjä puolestaan hyökkäsi löyhästi puolustetulle Harkovan alueelle. Tällä hetkellä tilanne alueella on presidentti Volodymyr Zelenskyin mukaan hallinnassa, mutta erittäin vaikea. Harkovan tilanteesta voi lukea lisää alla olevasta linkistä.

Lue myös:

    Uusimmat