Mainos
Mainos

Ravintola-arvostelu: Tiiliholvi (Tre) feat. Markus Aremo

Mietimme tovin minne mennä nauttimaan vuosipäivän illallista. Varman päälle vai jotain uutta? Kun huomasimme, että Markus Aremo on vierailukeikalla Ravintola Tiiliholvissa, oli valinta lopulta helppo. Tuttu ravintola uusilla mauilla, Michelin-tähdenkin taannoin ansaitseman kokin loihtimana.

Olin saanut lievää paheksuntaa, koska kotona ei odottanut kukkapuskaa. Niinpä käväisin hankkimassa sellaisen salaa hetki ennen ravintolaan menoa. Toimitin puskan tarjoilijalle ja pyysin laittamaan pöydälle maljakkoon meitä odottamaan. Sain anteeksi. Vink vink, pojat!

Keskiviikkona, Aremon kolmantena vierailupäivänä, ravintolassa on vain muutamassa pöydässä ruokailijoita. Sehän passasi mainiosti. Pöytämme kohta oli hivenen liian  pimeä. Se on toki kivaa romanttisessa mielessä, mutta haluaisin nähdä ruoan selkeämmin. Kamera taisteli myös valon kanssa ja siksi hivenen epäedustavat annoskuvat. Siitä voi syyttää vain kameraa (ja hiukka kuvaajaa). Porukka oli hajautettu onnistuneesti eri puolille raflaa. Aremon menun esittelyteksti lupasi rehellistä ruokaa, jossa raaka-aineita kunnioitetaan ja ne esiintyvät vahvasti omina itsenään.

Valitsimme neljän ruokalajin menun, jotta saisimme maistaa yhdessä jokaista alkuruokaa. Alkuun meille tuodaan keittiön tervehdyksenä paahdettua leipää tattimajoneesilla. Leipä oli rapea, mutta uitettu rasvassa, mikä pinnoitti suun välittömästi. Tattimajoneesi oli erikseen maistettuna loistavaa, mutta ylirasvainen leipä vei mausta kaiken huomion.

Maa-artisokkakeitto etanoilla ja parmesaanilla oli maukasta samettia, johon etanat ja parmesaani antoivat syvyyttä, rakennetta ja makupommeja. Mainio syysruoka.

Turskabrandade, savustettuja katkarapuja ja melonia tuli retrohenkisesti cocktail-lasissa. Annos oli raikas ja maut täydensivät toisiaan hyvin. Katkiksissa oli juuri sopiva aavistus savua. Se olisi ollut kuitenkin kaikinpuolin parempi lautasella. Kahdelle annokselle yhteiseksi viiniksi valittu Pinot Blanc Barriques 2010 pärjäsi vahvan rakenteensa avulla kohtuullisen hyvin kahden, hyvin erilaisen ruoan kanssa. Turskabrandadetta se jyräsi liikaa.

Lumikinkkua, palsternakkaa ja paahdettua saksanpähkinää oli raaka-aineiden sovittamisen juhlaa. Raaka-aineet olivat lautasella omina itsenään, mutta olivat löytäneet parasta mahdollista seuraa. Kimppakiva toimi loistavasti. Ilmakuivattu kasler ei ihan sulanut suuhun, mutta toimi hyvänä kilpakumppanina etelänmaiden kinkuille.

Paistettua ankanmaksaa, kastanjaa ja tattikastiketta yllätti monellakin tavalla. Ankanmaksa ei ollutkaan niin makeaa kuin olen tottunut. Se oli hyvä asia. Annos koostui grillatusta leivästä, jonka päälle maksa oli aseteltu sekä pienestä vuoasta, johon höystömäinen seos oli laitettu. En tiedä, mitä kahtiajakamisella oli haettu, mutta se teki yksinkertaisesta ruoasta turhan työlään. Höystö oli erinomaisen herkullista ja ankanmaksan kanssa nautittuna täydellistä bistrohenkistä ruokaa syysiltaan tiilikellarissa. Lumikinkulle ja ankanmaksalle epäkiitollisesti sovitettu Duttenberg Gewürztraminer 2010 oli kuin kukkaketo. Toimi kohtalaisesti kummankin annoksen kanssa, mutta ei mikään napakymppi kummallekaan. Mainio viini joka tapauksessa. Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt jatkaa kuohuvalla.

Haapasienilla täytettyä kuhamureketta ja rapukastiketta oli pienoinen pettymys. Murekkeen rakenne oli päässyt sen yhden asteen kumimaiseksi. Kastike oli suolaa rakastavan vaimonkin mielestä liian suolainen. Kasviksia olisi voinut olla hivenen enemmän. Perusmaut kuitenkin toimivat. Punaisista rypäleistä tehty valkoviini (jonka nimeä en muista) kätteli makua mallikkaasti.

Vasikanposkea, grillattua mustajuurta ja juustokuminakastiketta oli rustiikkisen hieno annos. Poskilihat ovat suurta herkkuani, mutta annokset, jossa se on pääosassa, ovat usein varsin tylsiä. Tämä oli paremmasta päästä. Tummia makuja, mutta hyviä vivahteita kuten perunalastut. Hispano Suizas Bassus Pinot Noir 2009 oli sille erinomainen suositus ja ihastuin viiniin oikein kunnolla.

Mantelipannacotta, ruusunmarjakastiketta ja sokeroituja pähkinöitä kaipasi enemmän mantelinmakua ja päästi ruusunmarjakastikkeen liiaksi valtaan. Ei niin ovela makukokemus kuin ennakkoon kuvitteli.

Oletin kookoskreemiä, lakkoja ja lakritsisiirappia olevan vahvojen makujen ilotulitus, mutta lopputulos oli huomattavasti hillitympi. Olisi ollut mielenkiintoista tietää, mitkä olisin nimennyt sokkotestissä pääraaka-aineiksi. Ihan ok silti.

Ruoka oli juuri sitä, mitä menun esipuhe lupasi. Rehellistä ja selkeitä makuja. Hyvää bistrohenkeä. Kun neljän ruokalajin menusta maksetaan 55 euroa, olisin kaivannut hivenen enemmän. Mikään ei varsinaisesti ollut pielessä, mutta mitään en jää muistelemaan tai kotona kokeilemaan. Palvelusta voin sanoa samaa. Tarjoilijoilla on vierailevan kokin väliaikaisessa menussa omia haasteita eikä annoksia esitelty kuin otsikon verran. Suositusviinejäkään ei oltu taidettu aiemmin miettiä. Mutta en anna sapiskaakaan.

Markus Aremo kokkailee Tiiliholvissa 9.10.2012 asti.

 

Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.