Sekaannuin männäpäivänä Facebookissa pieneen, mutta puhuttelevaan keskusteluun. Äiti oli vienyt lapsensa totuttelemaan päiväkotiin. Ruoka ei ollut maistunut. Kananuggetit olivat olleet uusi tuttavuus. Kananuggetit. Päiväkodissa. Toinen äiti kertoi, ettei heidänkään lapsi alkuun tykännyt päiväkotiruoasta, mutta lopulta tottui siihen. Tottui. Aloin miettiä, kuinka paljon ja mihin kaikkeen ala-arvoiseen me olemmekaan tottuneet. Jos meidät on siihen pienestä pitäen totutettu. Ja totutetaan lisää kaiken aikaa.

Lapsi on saanut kotona äidin rakkaudella tekemää ruokaa. Ei eineksiä. Ei ihme, ettei budjetilla kiristetyt keskuskeittiöruoat maita. Puuttuu maku. Puuttuu aitous. Perheen hauska, paikoin sottainenkin ruokahetki vaihtuu energianjakotuokioksi. Miten reagoisimme itse, jos olisimme nauttineet tähän asti vain kotitekoista ruokaa ja eteemme iskettäisiin elämän ensimmäinen einesmuoviloota? Montako annosta vaadittaisiin, jotta tottuisimme siihen? Osaisimmeko nostaa kätemme pystyyn ja sanoa, ettei tämä käy päinsä?

Totuimme mikrotettuun ruokaan varsin nopeasti, koska mikroaaltouuni oli vallankumous. Ongelma ei ollut mikro. Se oli sen mukanaan tuoma kulttuuri. Suomi rakastui tyhjiöpakattuun ruokaan. Puhko reikiä muoviin. Mikrota. Repäise auki. Nauti. Lapsikin osaisi sen. Ja osasi. Koulusta kotiin ja muovitettu burgeri mikroon. Ketsuppia ja kurkkusalaattia väliin. Lapsi tottui. Äiti tottui.

Einesruoassa ei lähtökohtaisesti ole mitään vikaa. Toisen tekemää ruokaa itse lämmitettynä. Totuimme, ettei ruokaa tarvinnut enää tehdä itse. Kun tekovastuu annetaan itseltä pois, luovutetaan vastuu myös raaka-aineista ja sen myötä omasta ravinnostamme muille. Totuimme, ettei einesruoan pakkauksen tarjoiluehdotus vastannut todellisuutta. Totuimme, ettei tarjoiluehdotuksen esittelemään lopputulokseen ollut edes mahdollisuutta päästä tuotteen sisällöllä. Totuimme, että ruokamme näyttää epämääräiseltä mössöltä.

Havaitsemme itse ruoasta vain ulkonäön ja maun. Raaka-aineiden aidot maut ovat siirtyneet taka-alalle jo kauan sitten. Olemme tottuneet, että mansikanmakuinen maistuu mansikanmakuiselta. Ei mansikalta. Päärynänmakuinen on aivan toinen asia kuin päärynän maku. Banaanimaku on imelä. Banaani on raikas ja mehevä. Päärynäväri kirkkaanvihreä. Päärynä kellertävän vihreä. Olemme tottuneet, että aromit korvaavat aidot maut. Muuttavat mielikuvaamme mauista. Eineksissä ja pitemmälle prosessoiduissa elintarvikkeissa mausta vastaavat usein aromit ja aromivahventeet. Teollisuus käyttää puolustuksena sitä, että aromit palauttavat ne maut, jotka tuotantoprosessissa katoavat. Siis puolustuksena. Ei tunnustuksena. Kuinka usein sinun kokkailuissa raaka-aineiden maut ovat kadonneet? Tottumus on usein muuttunut jopa totuudeksi. Olemme tottuneet, että jonkun makuinen edustaa kuvaa alkuperäisestä.

Annoksen ulkonäöllä ja aidolla maulla ei siis ole enää väliä. Ruokateollisuus pitää huolen siitä, että kaikki näyttää olevan juuri sellaista, miltä kunkin luvatun raaka-aineen kuvittelemme näyttävän. Koska muistamme hämärästi, miltä äidin lihakastike näytti, muokataan prosessoitu annos vastaamaan tuota mielikuvaa. Vetistä kastiketta paksunnetaan ja värjätään. Kinkku ja barbeque-soosi maistuvat aidolta vasta savuaromilla viimeisteltynä. Alkuperäistä emme ole välttämättä koskaan edes maistaneet. Olemme tottuneet, että ruoka maistuu vähän sinnepäin.

Kun raaka-aineesta poistetaan jotain sille luonnollista elementtiä, sen rakenne muuttuu. Vaje täytyy korvata toisella elementillä. Keinotekoisella. Kun tuotteesta poistetaan rasva, korjataan kolo usein sokerilla. Kun tuotteesta poistetaan sokeri, korvataan kadotettu makeus keinotekoisilla makeuttajilla. Usein se tehdään kuluttajan "pyynnöstä". Sokeriton light-juoma makeutetaan vieläkin kyseenalaisemmalla aspartaamilla. Olemme tottuneet, ettei makeus enää maistu aidolta. Se maistuu ällömakealta, mutta samalla ontolta. Vielä useammin korvaavuus tehdään kuluttajalta salaa. No ei täysin, koska huijaus on nähtävissä tuoteselosteessa. Glukoosi-fruktoosisiirappi on korvannut sokerin raivostuttavan tehokkaasti. Kurkatkaapa niitä pienellä präntättyjä tekstejä ja todetkaa itse. Ei siinä, vinksahtanutta energiaa sokerikin on. Makean aineksen syöminen ja juominen kuuluisi aiheuttaa ällöähkyn. Prosessoidut makeuttajat eivät sisällä täyttävää energiaa ja huijaavat elimistöä kaipaamaan (tyhjää) energiaa lisää. Olemme tottuneet, että light-colaa ja karkkia voi syödä ja juoda pullo- ja pussitolkulla. Olemme tottuneet ylenpalttiseen makeaan.

Elämme mielikuvitusmaailmassa. Tiedämme, miltä mustikka näyttää ja haluamme sen näköisiä kemiallisia möykkyjä muffineihimme aromin makua tukemaan. Haluamme nähdä, että syömme oikeannäköistä ruokaa huolimatta sen koostumuksesta. Olemme saaneet joskus maistaa kotitekoista ruokaa. Muistamme sitä lämmöllä. Olemme tottuneet etsimään sen makua, vaikka tiedämme, ettei sitä kaupasta löydy. Oli upeaa, kun äiti jaksoi laittaa perheelle ruokaa. Olemme tottuneet, että emme itse sellaiseen ehdi. Arvostamme hyviä ruokahetkiä. Olemme tottuneet, että arkiruoka on enimmäkseen polttoainetta. On upeaa, kun voi istua rauhassa ruokapöytään ja syödä kunnon ruokaa. Olemme tottuneet, että kukin syö, kun ehtii. On upeaa kerätä viikonloppuisin perhe saman pöydän ääreen. Olemme tottuneet, että luovutimme monien asioiden suhteen arjen kiireen keskellä. On mahtavaa, että pian koittaa kesä ja loma. Olemme tottuneet elämään silloin, kun sille sattuu sopiva sauma. Olemme tottuneet. Turtuneet. Hyväksyneet.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.