Uunihanhi
Kun alat leikata kypsää hanhea tarjoiltavaksi, aloita irrottamalla ensin reidet. Viipaloidessasi rintalihoja leikkaa niin lähelle rankaa kuin mahdollista, että saat myös selkälihat mukaan. Koristele valmiiksi viipaloitu lintu kuivatuilla luumuilla tai keitetyillä omenanpuolikkailla, jotka on täytetty hyytelöllä.
- Ruokavalio: Kananmunaton, Laktoositon
Kahdeksalle
- 1 hanhi, 4-5 kg
- 1 sitruuna
- 1 ½ rkl suolaa
- ½ tl valkopippuria
- 6 omenaa
Kastike
- 8 dl paistolientä
- 2 rkl voita
- 3 rkl vehnäjauhoa
- 2 rkl madeiraa
- 2 tl kiinalaista soijaa
Valmistusohje
1. Sulata hanhi ja ota talteen (mukana olevat, yleensä muovipussissa) sisäelimet. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Hiero hanhi sisältä ja ulkoa sitruunalohkoilla. Mausta sisäpuolelta ja täytä lintu kuorimattomilla omenalohkoilla. Ompele paistinlangalla kiinni linnun perä- ja kaula-aukko. Sido jalat yhteen. Mausta myös päältä suolalla ja pippurilla. Aseta hanhi uunipannuun rinta ylöspäin ja pane uunin alatasolle.
2. Valele hanhea silloin tällöin paistoliemellä. Paistoaika on 2-3 tuntia. Keitä sisäelimet sillä aikaa. Hanhi on valmis, kun liha on läpikypsää siinä kohdassa, jossa reisiluu on kiinni rangassa ja kun lihaneste on kirkasta ilman rosan häivää. Ota hanhi uunista ja peitä se.
3. Kastike: Sulata voi kasarissa. Ota liedeltä ja lisää vehnäjauho sekoittaen. Mittaa uunipannulla oleva paistoliemi, ja kuori rasva. Lisää paistoliemeen hieman linnun sisäelinten keitinlientä. Siivilöi paistoliemi ja kuumenna kiehuvaksi. Laita vehnäjauhosuuruskasari takasin liedelle ja ohenna paistoliemellä vähän kerrallaan ja sekoittaen. Kiehauta, alenna lämpöä ja keitä hiljaa 3-5 minuuttia. Mausta madeiralla ja soijalla.
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
MasterChef Suomi
MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.
Suosituimmat reseptit
-
Suolakinuski-suklaajuustokakku
-
Uunijuurekset Kari Aihisen tapaan
-
Salamurhaajan pasta eli spagetti all'assassina
-
Lihamakaronilaatikko sulatejuustolla – Katjan maukkaampi makaronilaatikko
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Kapen helppo kurpitsapasta
-
Pannukakku – paras pannukakkuohje on tässä!
-
Omenapiirakka – Sadun ylistettyä somenapiirakkaa rakastavat kaikki
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti