Poimi vinkit viikunoista valmistettuun alkupalaan, jonka loihtiminen ei vie aikaa kuin kaksikymmentä minuuttia!
Kun tarkoitus on valmistaa illallista, kiinnittyy huomio usein pääosin pääruoan valmistamiseen, eikä alkuruoan valmistamiseen jää välttämättä aikaa riittävästi. Kuorrutetut viikunat ovat herkku, joka kuitenkin valmistuu nopeasti ja tekee vaikutuksen.
Viikunat ovat arvostettua herkkua, joista valmistuu juhlallisia kuorrutettuja viikunoita käden käänteessä suuremmallekin porukalle. Vuohenjuustolla kuorrutetut makeat viikunat ovat toimiva yhdistelmä makeaa ja suolaista. Kokeile rohkeasti!
Kuorrutetut viikunat
12 | puolitettua viikunaa |
1 rkl | suolatonta voita |
3 rkl | balsamiviinietikkaa |
3 rkl | hunajaa |
55–85 g | tuoretta vuohenjuustoa |
ripaus | sormisuolaa |
Lämmitä uuni noin 200 asteeseen.
Kun uuni lämpiää, sulata voi pienellä pannulla balsamiviinietikan, hunajan ja suolan kanssa.
Kiehauta seos ja anna sen paksuuntua viiden minuutin ajan, jotta seos hieman paksuuntuisi.
Asettele puolitetut viikunat tarjoiluastialle kuori alaspäin.
Leikkaa jokaisen viikunanpuolikkaan päälle noin puolikkaan teelusikallisen kokoinen pala vuohenjuustoa.
Levitä valmistamasi siirappi viikunoiden pää.
Paahda kuorrutettuja viikunoita uunissa 10–15 minuuttia.
Tarjoile sormisuolalla kevyesti maustettuna.
LUE MYÖS: Yhtä paljon kalsiumia kuin maidossa – syötkö tätä makeaa herkkua?
Lähde: Popsugar.com
MTV LIFESTYLE