Ruotsinlaivan buffetin uusi jouluruokahitti voi yllättää – ruotsalaisten suosikki jakaa taatusti mielipiteet

IMG_4191
Joulubuffetin vegaaniruokavalikoimaa Viking Linella vuonna 2019. MTV

Modernit kasvis- ja vegaaniruoat ovat vallanneet tilaa laivojen joulubuffeteista, mutta Viking Linen mukaan perinteisten herkkujen suosio pitää pintansa silti vuodesta toiseen. 

Laivayhtiö Viking Linelta kerrotaan, miten joulubuffet on muuttanut muotoaan vuosien saatossa. Perinteiset jouluruoat, kuten kinkku, laatikot ja alkuruokakalat kuuluvat edelleen buffetpöytään, mutta niiden rinnalle on ilmestynyt myös uudenlaisia antimia. 

Vegaanisesta sillistä yllättävä hitti

Perinteisten jouluruokien rinnalle kehitetään joka vuosi uusia kasvis- ja vegaanivaihtoehtoja.

– Munakoisosta valmistettu vegaaninen silli on noussut suosituksi. Myös jouluisiksi maustetut kasvisruoat ja -lisukkeet tekevät kauppansa. Tänä vuonna tarjoamme uutuusannoksena esimerkiksi glaseerattua tofua, inkivääriä ja tähtianista, Viking Linen ravintolapäällikkö Janne Lindholm kertoo.

Tallink Siljan laivoilla joulubuffet on katettuna 17.11.-25.12 (Tallink Shuttle -laivoilla 15.1.2022 asti). Jouluantimissa on reitistä riippuen huomioitu suomalaiset ja virolaiset perinneruoat, kansainvälistä keittiötä unohtamatta. Viking Linen laivoilla joulubuffet on saatavilla puolestaan 18.11.−26.12.

Joulupöydän rakentamisessa on kuunneltu matkustajien toiveita. Vaikka kasvisruoka- ja vegaanitrendi on vahva, kinkun asemaa joulupöydässä ei näytä uhkaavan mikään. 

– Joulukinkkua menee laivoillamme vuodessa yhteensä 12 000 kiloa, eikä menekki ole yhtään hiipunut vuosien varrella. Joululaatikoista suosituin on perinteinen lanttulaatikko. Kaloista asiakkaillemme maistuvat parhaiten graavi ja savustettu lohi sekä perinteiset sillit.

Lindholmin mukaan ihmisten makutottumukset ovat jonkin verran muuttuneet vuosien varrella. Esimerkiksi savumakrillia ei enää ole tarjolla joulubuffetissa ollenkaan. Vanhat kalaherkut on korvattu moderneilla herkuilla, kuten vaikkapa rosmariinilla maustetulla ginisillillä. 

Ruotsalaisten jouluruokasuosikki jakaa mielipiteet

Lindholm vastaa Viking Linen joulubuffetin suunnittelusta, mutta yksin hänen luomuksensa se ei ole. Laivojen keittiömestarit ovat tuoneet ideoitaan joulupöytään – samoin Ruotsin kokkimaajoukkue. Maajoukkueelta tulee paitsi inspiraatiota, myös uusia reseptejä. Skandinaavisessa joulubuffetissa onkin makuja sekä suomalaisesta että ruotsalaisesta jouluruokaperinteestä. 

– Mieltymykset naapurimaissa ovat melko samanlaisia. Tosin ruotsalaiset eivät ole laatikkoihmisiä siinä missä me suomalaiset. Ruotsalaiselle joulu ei tule ilman janssoninkiusausta, paahtokylkeä ja lihapullia.

MTV Uutisten Makuja-ruokasivuilla kerrottiin muutama vuosi sitten Viking Linen ideasta, jonka ansiosta ruokahävikki pieneni buffetravintolassa matkustajakohtaisesti jopa 40 prosenttia. Ruoan esillepanoa on tämänkin jälkeen kehitetty ja annoskokoja pienennetty. 

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.