Moni kotikokki töpeksii suolan käytössä – vältä yleiset mokat

kokki
Shutterstock

Muiden ruoka-aineiden aromeja vahvistavalla suolalla on suuri vaikutus makuelämykseen.

Insider listasi yleisiä virheitä, joita kotikokit tekevät ruokia suolalla maustaessaan.

1. Suolan käyttö viimeisenä silauksena

Suolaa tulisi käyttää ruoan maustamiseen kokkauksen alusta alkaen. Näin suola ei jää ruoka-aineiden pinnalle vaan ehtii imeytyä niihin, jolloin mausta tulee tasaisempi ja syvempi. Jokaisen uuden aineksen lisäämisen jälkeen ruokaa kannattaa maistaa ja maustaa sen jälkeen tarpeen vaatiessa suolalla.

Esimerkiksi sipulia pannulla ruskistaessa sekaan kannattaa heittää ripaus suolaa, sillä se poistaa kasvista nestettä ja tekee paistoväristä tasaisemman.

Kun kaikki ainekset ovat koossa, ruokaa kannattaa maistaa vielä kertaalleen ja maustaa tarpeen mukaan, koska maku voi muuttua kokkauksen aikana. Esimerkiksi kastikkeiden ja patojen aromit tiivistyvät niiden muhiessa – tällaisten ruokien kanssa suolan käytössä kannattaakin olla tarkkana.

Mikäli suolaa on päässyt livahtamaan ruokaan liikaa, voi mokan korjata lisäämällä sekaan vettä, vähäsuolaista kermaa, sitruunaa tai jopa raa’an perunan – jälkimmäinen kannattaa kuitenkin ottaa pois ennen tarjoilua.

2. Suolan monipuolisuuden unohtaminen

Suolaisuus ei ole yksi ja sama maku. Erilaisia vivahteita ruokaan saa käyttämällä ruokasuolan sijaan erilaisia suolaisia ainesosia, kuten soijakastiketta, juustoa, anjovista ja kuivattua lihaa, jotka tuovat makumaailmaan uudenlaista syvyyttä.

Jos reseptissä on paljon suolaisia ainesosia, kannattaa suolapurkin kanssa olla varovainen, jotta ruoasta ei tule syömäkelvotonta.

Suola ei vain korosta muiden ruoka-aineiden aromeja vaan vaikuttaa myös ruoan rakenteeseen. Esimerkiksi pihvin pinnalle ennen paistamista ripoteltu suola kuivattaa lihaa pinnalta ja lukitsee kosteuden sisälle. Suolalle kannattaa antaa pari tuntia aikaa tehdä tehtävänsä. Lopputuloksena on pinnalta rapea ja sisältä mehevä, maukas pihvi.

3. Keitinveden riittämätön maustaminen

Pastan tai perunan kaltaisia hiilihydraattipitoisia ruokia valmistaessa suola tulisi lisätä keitinveteen ennen varsinaista ruoka-ainetta. Näin suola ehtii imeytyä siihen ja makumaailmasta tulee syvempi.

Keitinveteen lisätyn suolan kanssa ei kannata kitsastella, jos tavoitteena on tehdä esimerkiksi pastasta ravintolatasoista. Pastan keitinveden tulisi olla suolaisuudeltaan meriveden kaltaista eli juomakelvotonta.

Suolan voi myös korvata

Lähes jokainen suomalainen syö liikaa suolaa. Onkin hyvä muistaa, että runsas suolan käyttö kohottaa verenpainetta lisäten sydän- ja verisuonisairauksien riskiä.

Vähäsuolaiseen ruokaan tottuu melko nopeasti ja ruoan makua voi korostaa muutenkin. Marttaliitto vinkkaa, että suolan vaihtoehtoina voi käyttää esimerkiksi juureksia, sipuleita, mauste-etikoita, pippureita ja muita mausteita, yrttejä, tomaatteja sekä sitruunaa.

Verenpaineestaan huolehtivan kannattaa olla tarkkana maustesekoitusten kanssa, sillä useat niistä sisältävät paljon suolaa.

Katso videolta hyödylliset vinkit ruoan maustamiseen!

Kolme hyödyllistä kikkaa maustamiseen 1:01
Katso video: Kolme hyödyllistä vinkkiä maustamiseen.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.