Kaupunkilainenkin voi hyödyntää villikasveja ruoanlaittoon – etsi tällaisista paikoista

ketunleipä
Shutterstock

Villikasvit tuovat ruokaan uusia, monipuolisia makuja. Villiruokalähettiläs Sami Tallberg kertoo, ettei metsä ole ainoa paikka, mistä ruoanlaittoon sopivia kasveja kannattaa etsiä.

Villiruokaa voi löytää myös kaupungista, joten pitkälle ei välttämättä tarvitse lähteä, jos mielessä on villikasvien kerääminen.

– Esimerkiksi Helsingin keskuspuisto on pullollaan erilaisia kasveja. Sieltä löytyy kahtakymmentä erilaista villikasvia, villiruokalähettiläs ja keittiömestari Sami Tallberg kertoo ja paljastaa, ettei metsään meneminen ole ylipäänsä välttämätöntä sopivien kasvien löytämiseksi.

– Villikasveja on paljon kallioilla, polkujen varsilla, meren ja järvien rannoilla sekä pihapiireissä ja joutomailla. Esimerkiksi isomaksaruoho on hyvin mehevä, monikäyttöinen ja näyttävä kasvi, jota ei tarvitse lähteä keräämään metsään, koska se kasvaa kallioilla.

Villikasveilla voi höystää vaikka tuoreen salaatin, mutta kasveista on mahdollista saada iloa ympäri vuoden. Säilöntä sopii mainiosti villikasveille. 

– Osa kasveista, esimerkiksi mesiangervo, hyötyy kuivaamisesta. Joillekin kasveille taas pakastaminen tai alkoholiin tai etikkaan upottaminen on hyvä säilöntämenetelmä, Tallberg vinkkaa. 

Tuuli Lindgren, tuuli.lindgren@mtv.fi

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja