Foodoran data kertoo, että Suomi rakastaa edelleen Fantasia-pizzaa. Innokkain kotiruokailija tilaili sovelluksella ruokaa 468 kertaa vuoden aikana!
Kokkihommiin kotona? Yllä oleva video neuvoo vinkit, joilla pizzasta saa entistä maukkaamman!
Vuoden 2019 suosituin pizzatäyte, ananas, sai tänä vuonna nöyrtyä. Ruoan tilaus- ja toimituspalvelu Foodora tutki keräämiään tietoja ja listasi yhteen vuoden 2020 tilaustrendit!
Fantasia-pizza jälleen ykkönen
Vaikka koronavirusepidemia mullisti arjen vuonna 2020, suomalaisten rakkaus Fantasia-pizzaa kohtaan ei järkähtänyt. Foodoran mukaan itse valituista täytteistä koostuva Fantasia oli jälleen suosituin kotiin tilattu ruoka-annos lähes jokaisessa kaupungissa, jossa Foodora toimii.
Sen sijaan tänä vuonna kotimainen aurajuusto syrjäytti vuoden 2019 pizzatäytteistä suosituimman, ananaksen.
Tilaatko näitä pizzaasi?
Auran jälkeen muita suosituimpia täytteitä olivat ananas, kinkku, pepperoni ja uutuutena listalle kivunnut kebabliha.
– Aurajuusto on kiivennyt vuosi vuodelta korkeammalle suosituimpien pizzatäytteiden listalla, ja nousi nyt ensimmäistä kertaa valtakunnallisesti suosituimmaksi täytteeksi, kertoo Foodora Suomen toimitusjohtaja Joonas Kuronen.
Koronapandemian aikana kansa intoutui hankkimaan myös muita ruokatuotteita. Esimerkiksi ! .

