Tunnistatko itsesi näistä? S-ryhmän tilastot paljastavat suomalaisten ostokset ruokakaupassa: "Aikamoisena yllätyksenä tuli se, miten korona vaikutti"

Kaupassa käynti koronan aikana 2:33 Kaupassa käynti koronan aikana

Suomalaisten ruokaostoksissa korostuvat yhä enemmän kotimaisuus, hyvinvointi ja vastuullisuus, selviää S-ruokakauppojen tilastokatsauksesta.

Videolla: Joko kevään tärkein oppi unohtui suomalaisilta? Näin sinunkin pitäisi toimia ruokakaupassa

S-ruokakauppojen myyntidatan perusteella Suomessa vallitsee nyt kahdeksan keskeistä ilmiötä, jotka kertovat tämän hetken kulutusmieltymyksistä ja ohjaavat suomalaisten ruokaostoksia myös 2020-luvulla. Korona-aikana suomalaiset ovat kokanneet entistä enemmän kotona ja myös herkuttelu näkyy tilastoissa. Ensi vuodelle on kuitenkin odotettavissa yhä vahvistuva hyvinvointibuumi.

Myös kotimaisuustrendi näkyy vahvana. Keväällä kotimaisten elintarvikkeiden, esimerkiksi kotimaisen lihan, hedelmien ja vihannesten myynti nousi edellisvuodesta ja on jäänyt myös kesän ja syksyn yli entistäkin korkeammalle tasolle.

– Monille kotimaisuus merkitsee luotettavuutta, johon kiinnitetään nyt entistä enemmän huomiota niin tuotteen laadun kuin alkuperänkin osalta. Tämä kulkee käsi kädessä hyvinvointi- ja vastuullisuustrendin kanssa, sillä kuluttajat haluavat tehdä entistä tietoisempia valintoja itsensä ja ympäristön puolesta, kuvailee Katja Tapio S-ryhmän marketkaupasta.

Koronan vaikutukset yllättivät

S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho kertoo, että korona pääsi keväällä yllättämään ruokakaupat. 

– Aikamoisena yllätyksenä tuli se, miten korona vaikutti asiakkaan normaaliin arkeen ja ostokäyttäytymiseen. Keväällä aivan ensimmäiseksi nähtiin se, että asiakkaat aloittivat hamstraamisen. Hetkellisesti oli tyhjää kaupan hyllyillä, mutta onneksi pystyimme nopeasti reagoimaan.

Päällysahon mukaan kuluttajat vähensivät kaupassakäyntikertoja ja verkkokaupan myynti räjähti. Kevät- ja kesäjaksoon vaikuttivat merkittävästi myös ravintolatoiminnan ja matkustamisen rajoitukset.

– Asiakkaat on kotoilleet enemmän ja tehneet enemmän ruokaa kotona. Voidaan todeta se, että meillä ollut kasvua käytännössä kaikissa tuoterymissä, poislukien tietyt irtomyyntituotteet.

Esimerkiksi irtokarkkien myynti on tänä vuonna vähentynyt koronan vaikutuksesta 42 prosenttia.

Kahdeksan selkeää trendiä nyt ja tulevaisuudessa

Ruokakaupan trendejä ja suomalaisten mieltymyksiä havainnollistavat kahdeksan ajankohtaista ruokailmiötä, jotka nousevat esille S-ryhmän tekemästä katsauksesta. Tunnistatko oman ostokäyttäytymisesi näistä trendeistä? 

Koko Suomi leipoo

Innostus leipomiseen ja kotikokkaukseen on kasvava trendi. Suomen kovimmat jauhopeukalot löytyvät S-ryhmän tilastojen mukaan tällä hetkellä Itä-Suomesta, jossa ostetaan eniten jauhoja suhteessa ostosten määrään. Näillä alueilla ostetaan myös keskimääräistä vähemmän valmisruokaa kaikista ostoksista, mikä kertoo jauhojen korkean menekin ohella kotitalouksien aktiivisesta otteesta ruoanlaittoon.

Peruna palaa ruokapöytiin

Korona-aika on saanut suomalaiset kokkaamaan kotona enemmän kuin vuosikymmeniin ja palautti myös perunan takaisin keittiöihin. Peruna on ollut pitkään arkiruokakäytössä laskussa. S-ryhmän ruokakaupoissa perunaa on ostettu tänä vuonna 8 prosenttia edellisvuotta enemmän. Pohjanmaalla perunaa syödään erityisen paljon, sillä se kattaa yli 22 prosenttia hevi-osastoilta myydyistä kasviskiloista.

Tuore kala kasvattaa rooliaan ruokapöydässä

Tuoreen kalan myynti S-ryhmän ruokakaupoissa on kasvanut peräti 20 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Lohi on yhä suomalaisten suosikki, mutta myös muut kalat kasvattavat suosiotaan. Myydyimmät kotimaiset kalatuotteet ovat kirjolohen jälkeen muikku, silakka, kuha ja siika. Esimerkiksi viime vuoteen verrattuna silakan myynti kasvoi noin 11 prosenttia ja siian myynti noin 31 prosenttia.

Makuelämyksiä ruokakaupoista

Suomalaiset hakevat kotona ruokailuun entistä useammin elämyksiä ravintolatyyppisestä ruoasta, mistä osoituksena on muun muassa sushin saama suosio. Sushin myynti kasvoi S-ryhmän ruokakaupoissa tänä vuonna 10-kertaisesti, ja ”sushiraja” kattaa käytännössä jo koko Suomen.

Suomalainen juo sokeritonta

Sokerittomien juomien myynnin kasvussa on nähty merkittävä harppaus. Niitä ostetaan erityisesti suurissa asutuskeskuksissa, joissa niiden osuus virvoitusjuomien myynnistä ylittää jo kolmen osuuskaupan alueella 50 prosenttia.

Alkoholittomien oluiden asema vahvistuu

Alkoholittomien oluiden osuus on noussut jo yli 2 prosenttia oluiden kokonaismyynnistä S-ryhmän ruokakaupoissa ja niiden litramyynti on kolminkertaistunut vuodesta 2012. Tammi–syyskuussa 2020 tuotekategorian myynti kasvoi neljänneksen edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Alueiden välisiä eroja vertailtaessa pääkaupunkiseutu ja Uusimaa johtavat trendiä.

Vegaanisten tuotteiden suosio nousee

Erityisesti kasvipohjaiset ruokajuomat ovat lisänneet vahvasti menekkiään, ja niissä näkyy 20 prosenttia kasvu verrattuna edellisvuoden tarkasteluajanjaksoon tammi–syyskuussa 2019. Tämä trendi on nähtävissä erityisesti pk-seudulla.

Suomalaiset maustavat entistä enemmän yrteillä

Valtakunnallisesti suosituimmat yrtit ovat tilli, basilika ja persilja. Yrttien käyttö näkyy myös alueiden välisissä eroissa: esimerkiksi Satakunnassa ja lounaisessa Suomessa tilli on selkeästi suosituin yrtti. Pääkaupunkiseudulla myydään korianteria melkein tuplasti enemmän kuin muualla Suomessa.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!