Suomessa kasvaa nyt inkivääri-ipanoita ja parsakaalipalleroita – K-ryhmässä havaittiin selkeä hittituote lapsiperheiden keskuudessa: "Valtava suosio, jolle ei näy loppua"
K-ryhmän teettämästä tuoreesta ruokailmiöselvityksestä käy ilmi, että Suomessa kasvaa nyt paljon lapsia, joille erilaiset ruokaelämykset ovat arkipäivää.
Videolla: Helsinkiläinen Michelin-ravintola muuttui kevään koronakriisissä sushitehtaaksi.
Marraskuun lopussa julkaistiin K-ryhmän trendikatsaus vuodelle 2021. Ruokailmiöselvityksestä käy ilmi, että suomalaiset ostavat lähitulevaisuudessa entistä enemmän muun muassa kotimaisia tuotteita, valmisruokaa sekä ennen kaikkea lähellä viimeistä käyttöpäivää olevia alennettuja tuotteita.
Myös koronan vaikutukset heijastuvat suomalaisten ostoskoreihin ja ainakin osa poikkeusvuoden muutoksista on pysyviä. Ruoan ostaminen kotiin verkkokaupasta yleistyy entisestään ja etätöiden suosion kasvaessa lounaita syödään yhä enemmän kotona. Myös kotimaisen ruoan merkitys ymmärretään ja sen arvostus kasvaa. Lisäksi ihmiset huolehtivat omasta hyvinvoinnistaan yhä tarkemmin, mikä heijastuu ostokorin sisältöön.
Suomi täynnä inkivääri-ipanoita ja parsakaalipalleroita
Tutkimus paljastaa myös, että nykylasten arkiruokamieltymykset ovat muutoksessa: perheissä kasvaa nyt pieniä kulinaristeja, joille erilaiset ruokaelämykset ovat arkipäivää.
Tutkimuksen mukaan jopa 73 prosenttia lapsiperheistä tarjoaa lapsilleen uusia ja totutusta poikkeavia kokemuksia ruoan parissa, jotta heistä ei kasvaisi nirsoja aikuisia. Makaronilaatikko ei olekaan enää arkiruokien ykkönen, vaan guacamolekullannupuille, parsakaalipalleroille, inkivääri-ipanoille ja sushilapsille maistuvat yhä monipuolisemmat ja mausteisemmat ruoat. Se asettaa rajoja myös aikuisille: Halu kehittyä ruoanlaittajana on kolmanneksi suurin vuoden 2021 ilmiöistä ja jopa 30 prosenttia suomalaisista haluaa oppia uusia ruoanlaiton tekniikoita.
– Myyntidatastamme näemme esimerkiksi, että tänä vuonna maailman ateriakokonaisuudet ovat kehittyneet hyvin. Lapsiperheissä etnisten tuotteiden myynti on viimeisen vuoden aikana kasvanut 30 prosenttia. Kodeissa valmistetaan yhä enemmän intialaista, thaimaalaista ja japanilaista ruokaa. Toisaalta lapsiperheet ostavat yli 30 prosenttia kaupassa valmistetusta sushista. Myös muut valmiimmat ravintolatason ratkaisut kiinnostavat yhä useampaa, kertoo K-ryhmän päivittäistavaratoimialan tavarakaupasta vastaava johtaja Harri Hovi.
Sushilla "valtava suosio, jolle ei näy loppua"
K-ryhmän Hovin mukaan sushilla on nyt ruokakaupoissa "valtava suosio, jolle ei näy loppua". Sama ilmiö on huomattu S-ryhmälläkin: kerroimme aiemmin S-ryhmän ennustamista ruokatrendeistä nyt ja lähitulevaisuudessa. Sushin myynti kasvoi S-ryhmän ruokakaupoissa tänä vuonna 10-kertaisesti, ja "sushiraja" kattaa käytännössä jo koko Suomen.
K-ryhmän päivittäistavaratoimialan asiakasnäkemysjohtaja Heidi Jungar nostaa yhtenä trendinä esiin myös supervaivattomuuden, joka omalta osaltaan lisää kiinnostusta esimerkiksi juuri valmiita sushilajitelmia kohtaan.
– Ruokakauppojen tarjonnan kasvaessa ravintolaruoka on nyt entistä helpommin myös lapsiperheiden saatavilla. Tässä yhdistyy elämyksellisyyteen myös supervaivattomuus. Kaupasta ostettuna tai kotona valmistettuna kynnys kokeilla uusia ruokalajeja on matalampi, sillä hinta on ravintolaruokailua edullisempi, pohtii Jungar.
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Koko Suomi leipoo
Koko Suomi leipoo on herkullinen hyvänmielen ohjelma, jossa taitavat kotileipurit kilpailevat parhaan leipurin tittelistä.
Suosituimmat reseptit
-
Suolakinuski-suklaajuustokakku
-
Lihamakaronilaatikko sulatejuustolla – Katjan maukkaampi makaronilaatikko
-
Salamurhaajan pasta eli spagetti all'assassina
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Kapen helppo kurpitsapasta
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Uunijuurekset Kari Aihisen tapaan
-
Omenapiirakka – Sadun ylistettyä somenapiirakkaa rakastavat kaikki
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Meksikolainen papukeitto