Astronauttien pikkujoulut? Nasa lähetti 12 pulloa bordeaux-punaviiniä avaruuteen – tässä todellinen syy

punaviini
Punaviiniä lasissa. Kuvituskuva. Shutterstock

Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallintovirasto Nasa on lähettänyt kansainväliselle avaruusasemalle 12 pulloa punaviiniä, kertoo viinijulkaisu Decanter.

Marraskuun alussa Nasan laukaisualustalta Virginiasta lähetettiin matkaan raketti, jonka kyydissä kuljetetaan kansainväliselle avaruusasemalle 3 700 kilon edestä erilaista tutkimus- ja tarvikelastia. Rahdin joukossa on muun muassa painottomassa tilassa toimiva uuni sekä 12 pulloa bordeaux-punaviiniä.

Viinejä ei kuitenkaan ole Decanterin mukaan tarkoitettu juotaviksi avaruusaseman pikkujouluissa, vaan tutkijat aikovat selvittää viinin ikääntymisprosessia avaruusolosuhteissa. Tutkimuksessa on mukana useita eri yliopistoja, muun muassa Bordeaux'n yliopiston ISVV-viini-instituutti. 

Tutkijat selvittävät, miten viini ikääntyy 18 asteen lämmössä vuoden aikana ISS-avaruusasemalla, ja onko esimerkiksi säteilyllä vaikutusta juoman kehittymiseen. Kokeen jälkeen avaruusviiniä verrataan saman tuotantoerän bordeaux-punaviiniin, joka on viettänyt vuoden maassa myös 18 asteen lämpötilassa. 

Viini voi antaa arvokasta tutkimustietoa

Tutkijoita kiinnostaa erityisesti se, miten säteily ja mikropainovoima vaikuttavat viinin polyfenoleihin, kiteisiin ja tanniineihin. Tutkimustulosten uskotaan antavan tietoa siitä, miten ruokia ja juomia voidaan säilöä avaruudessa, ja miten maanviljelyala voisi sopeutua ilmastonmuutokseen.

– Ikääntyvä viini sisältää joitain maanpäällisen biologisen ekosysteemin olennaisia osia, kuten hiivoja, bakteereita, kiteitä, kolloideja ja polyfenoleita, Space Cargo Unlimitedin perustaja Emmanuel Etcheparre perustelee viinin tutkimista avaruudessa. 

Kyseessä ei Decanterin mukaan ole ensimmäinen kerta, kun viiniä lähetetään avaruuteen. Kun Nasa lähetti Discovery-sukkulansa avaruuteen vuonna 1985, mukana oli vuosikerran 1975 Château Lynch-Bage -punaviiniä.  Viini ehti kiertää maapallon 111 kertaa, kunnes se palasi avaruusmatkaltaan vuonna 2015.

Lähde: Decanter

***

Miksi kuohuviini on niin suosittua?

Kuohuvien viinien viehätys 9:04

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.