Eläintenkouluttaja Anna muistuttaa, miksi suositut somevideot eivät aina ole hauskoja: "Todellisuudessa koira yrittää sillä hetkellä lepytellä ihmistä"
Eläintenkouluttaja ja koirakoulun omistaja muistuttaa, että eläinvideoiden "hauskoilla" eläimillä ei aina ole yhtä hauskaa kuin videota katsovilla. Mistä eläimen epämukavan olotilan tunnistaa? Entä millaisia ovat hyvät eläinvideot?
Eläinvideot ovat sosiaalisen median perussisältöä, ja söpöjen eläinvideoiden katselu lievittääkin tutkimuksen mukaan ihmisten stressiä ja vähentää ahdistusta. Hauskalta vaikuttavat eläinvideot eivät kuitenkaan välttämättä olekaan niin hauskoja kuin ensinäkemältä voisi vaikuttaa. Ne herättävätkin aika ajoin keskustelua siitä, onko vaikkapa videolla esiintyvällä, itseään saippuoivalla jyrsijällä todella yhtä mukavaa kuin videota katsovalla ihmisellä.
Koirakoulu Pawsiteamin omistava eläintenkouluttaja Anna Sydänheimo kertoo, että harmittavimpia eläinvideoita ovat sellaiset hassuiksi leimatut videot, joissa eläimet viestivät selkeästi epämukavasta olosta.
– Esimerkiksi videot, joissa koira on tuhonnut jotain ja näyttää "häpeävän", vaikka todellisuudessa koira yrittää sillä hetkellä lepytellä ihmistä eikä ymmärrä syy-seuraussuhdetta aiemmin päivällä tekemiinsä asioihin, tai videot, joissa eläin esimerkiksi jähmettyy pelosta tai tekee hassun näköisiä asioita pelästyessään, Sydänheimo luettelee.
Myöskään somessa aika ajoin eri koiranomistajien toimesta leviävää koiran kynsien leikkaamista helpottavaksi mainostettua "kassikikkaa" Sydänheimo ei suosittele.
– Tämä kassikikka perustuu siihen, että koira ei pääse liikkumaan tilanteesta ja on kaiken lisäksi nostettu korkealle – koira varmastikin näennäisesti rauhoittuu siihen, sillä tilanne on koiran näkökulmasta usein todella pelottava, Sydänheimo uskoo.
Koirat ovat yksilöitä
Sosiaalisessa mediassa nähdään usein myös videoita, joissa lemmikinomistajat esittävät jonkinlaista sairauskohtausta nähdäkseen lemmikkinsä reaktion. Reaktiot puolestaan voivat vaihdella paljonkin. Esimerkiksi koirat Max ja Murphy selvittivät hyvinkin nopeasti, että "pyörtynyt" omistaja olikin vain tekaissut kohtauksensa. Kun floridalainen Linda puolestaan esitti tukehtuvansa ruokaan, Kobe-koira ei ainakaan vaikuttanut säikähtävän, vaan ryntäsikin välipalalle.
Sydänheimo muistuttaa kuitenkin, että koira ovat yksilöitä.
– Toiset voivat pelästyä tai hätääntyä paljonkin tällaisista "piloista". Eläimen tunnekokemus on aina aito ja yksilöllinen kokemus – eläimet eivät osaa "feikata" tunteitaan, joten jos eläin ilmentää pelon merkkejä, se varmasti myös on silloin peloissaan.
Sydänheimon mukaan omistajien tehtävä onkin havainnoida, miltä lemmikki näyttää ja uskoa sitä.
– Ei ole olemassa esimerkiksi "draamakuningattaria", vaan yksilöllisinä tuntevina olentoina toiset ovat joillekin asioille herkempiä kuin toiset, ja reaktiot tulisi aina ottaa todesta, eikä vähätellä niitä tai naureskella niille.
Näin koiran pelko ilmenee
Asiantuntijan mukaan yksi koiran pelon ilmentymisen muoto on jähmettyminen ja jännittyminen, mikä kuitenkin usein nähdään rauhoittumisena.
– Mikäli eläin ei pysty vaikuttamaan sille tapahtuviin ikäviin tilanteisiin, voi se vaipua niin sanottuun opitun avuttomuuden tilaan, joka on äärimmäinen stressitila.
Sydänheimo huomauttaa, että toistuvasti tapahtuvat stressaavat tilanteet heikentävät koiran kokonaisvaltaista hyvinvointia.
– Vapaus valita ja mahdollisuus vaikuttaa ympäristöön ovat yksiä hyvinvoinnin peruspilareita ja eläimen tulisi päästä niitä toteuttamaan mahdollisimman paljon meidän asettamissamme raameissa.
Tällaisia ovat hyvät eläinvideot
Jos lemmikistä mielii kuvata kaikille mukavan videon, on Sydänheimolla siihen hyvät raamit.
– Hyvä ohjesääntö somevideoiden kuvaamiseen – ja muutenkin eläinten kanssa toimimiseen– on asettua itse eläimen asemaan: jos minulle tehtäisiin sama ilman selitystä, miltä se minusta tuntuisi ensimmäisenä reaktiona. Itse en ainakaan olisi innoissani, jos puolisoni yhtäkkiä kesken kävelyn esittäisi saavansa sairauskohtauksen, vaan varmasti pelästyisin.
Sydänheimo muistuttaa, että siinä missä ihmiset pystyvät jälkikäteen käsittelemään asian, eläimet eivät.
– Emmekä voi selittää niille, että tämä oli tällainen hauska somepila.
Hauskoja ja harmittomia somevideoita ovat eläintenkouluttajan mielestä esimerkiksi koirien kanssa tehdyt erilaiset temppuvideot, joista näkee, että sekä koiralla että omistajalla on hauskaa, ja koira saa tempustaan hyvän palkan. Myös videot, joissa eläimet toteuttavat luontaisia käyttäytymistarpeitaan – esimerkiksi keskenään leikkivät koirat tai leluilla leikkivät kissat – ovat Sydänheimon mukaan harmittomia.
– Eläimet ylipäätään tekevät paljon hellyttäviä asioita luonnostaan ja niitä on ihana katsella.
Katso myös, mitä kävi, kun Jerry-koira pääsi leikkimään mudassa:
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää