Mainos

Yliopistouudistus loppusuoralla

Yliopistouudistus on loppusuoralla. Hallituksen sivistyspoliittinen ministerityöryhmä on päässyt lopulliseen ratkaisuun uuden yliopistolain sisällöstä. Lakiesitys annetaan eduskunnalle helmikuun puolivälissä.

Uuden lain tarkoituksena on lisätä yliopistojen autonomiaa ja tehdä niistä itsenäisiä oikeushenkilöitä. Yliopistot muuttuvat tilivirastoista julkisoikeudellisiksi laitoksiksi tai säätiöiksi.

Valtio takaa kaikkien yliopistojen riittävän perusrahoituksen. Uudessa oikeushenkilömuodossa yliopistot saavat rahoitusta valtion lisäksi yliopiston liiketoiminnasta, lahjoituksista ja mahdollisista pääomatuloista. Yliopistojen päätehtävät ovat vastakin tutkimus ja siihen perustuva opetus.

Turun yliopisto ja Turun kauppakorkeakoulu yhdistyvät yhdeksi yliopistoksi. Lisäksi Joensuun ja Kuopion yliopistot yhdistyisivät Itä-Suomen yliopistoksi. Teknillisen korkeakoulun, Helsingin kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun toiminnat yhdistetään säätiölain mukaiseen Aalto-yliopistoon. Myös Tampereen teknillinen yliopisto muuttuu säätiömuotoiseksi.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.