Renholmin työtehtävät muuttuivat hetkellisesti kokonaan, kun koronavirus rantautui keväällä Suomeen. Ylihoitajan mukaan tilanne on vaatinut terveydenhuollon ammattilaisilta muun muassa sopeutumiskykyä.
Helsingin yliopistollisen sairaalan johtavan ylihoitaja Marja Renholmin työ koki rajun muutoksen viime keväänä. Maailmanlaajuinen koronavirusepidemia heijastui erityisesti terveydenhuollon ammattilaisten arkeen.
– Alussa vaikutti erityisesti se, että tämä oli uusi virus. Ei oikeastaan tiedetty riittävästi tästä viruksesta ja maailmalta kuului aika huolestuttavia asioita.
Uusi tilanne vaati Renholmin mukaan nopeaa sopeutumiskykyä. Muutoksia ja uusia ohjeistuksia otettiin käyttöön pikaisella aikataululla.
– Tietämättömyys pelotti niin potilaita kuin henkilökuntaakin.
Renholmin esimerkillinen työote läpi poikkeuksellisien aikojen ei ole kuitenkaan jäänyt huomaamatta, sillä Renholm palkittiin maanantaina Venny Snellman -tunnustusapurahalla.
Tunnustus myönnetään vuosittain rohkeasta, uutta luovasta ja tuloksellisesta toiminnasta hoitotyön kehittämiseksi.
– Olen valtavan ilahtunut tästä tunnustuksesta. Tämä on hieno asia meidän hoitotyöntekijöille, Husin hoitotyönjohtajille ja tietysti itselleni hoitotyönjohtajana.
Lue myös: Kolme alaa vaihtavaa sairaanhoitajaa kertoo, miksi ala on kriisissä – korona oli viimeinen niitti: "Olo on kuin pelastuisin uppoavasta laivasta"
Työtehtävät muuttuivat kokonaan
Renholmin vastuulla on ollut hoitohenkilökunnan sijoittaminen koronaviruspotilaita hoitaviin yksiköihin Hyksissä. Lisäksi ylihoitaja on ollut esimerkiksi mukana kehittämässä koronavirusnäytteenoton drive in -pisteitä.
– Keväällä omat työtehtävät muuttuivat tietyksi ajaksi ihan kokonaan. Työtehtävät painottuivat hyvin pitkälti tähän pandemiaan liittyviin asioihin.

