Alanvaihtoa haluavien hoitajien määrä on pysäyttävän suuri toisen korona-aallon iskiessä Suomeen. Nyt tarvitaan pikaisesti iso korjausliike ja valtiovallan apua, kirjoittaa Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen kolumnissaan.
Teho-osastoilla työskentelevistä hoitajista 91 % on harkinnut alan vaihtoa. Heistä 71 % ei enää hakeutuisi sote-alalle, jos olisi aloittamassa opintoja nyt. Yli puolet (51%) ei usko jaksavansa työuran loppuun alan työtehtävissä. Tiedot ovat Aula Researchin tuoreesta kyselystä, johon vastasi lähes 3 000 erikoissairaanhoidossa työskentelevää tehyläistä hoitoalan ammattilaista. Myös muissa toiminnoissa kuin teholla kuva on yhtä karu.
Erikoissairaanhoito kuten nuo mainitut teho-osastot ovat suomalaisen terveydenhuollon kovaa ydintä. Ne ovat vaativia tehtäviä, joihin tarvittavan erikoisosaamisen hankkiminen vaatii useampia vuosia esimerkiksi sairaanhoitajan tutkinnon päälle.
Sote-alan ammatit ovat kärjessä sairauspoissaolojen määrässä kunta-alalla. Hakijamäärät alan oppilaitoksiin ovat laskussa. Tuoreet Kevan tilastot kertovat, että seuraavan kymmenen vuoden aikana kunta-alalta on jäämässä eläkkeelle reippaasti yli 30 000 sairaanhoitajaa, lähihoitajaa ja osastonhoitajaa.
Maalaisjärjellä olettaisi, että työvoimavaltaisen sote-alan työnantajat olisivat jo lähes paniikissa ja kaikin keinoin varmistaisivat työvoiman riittävyyttä. Onhan henkilöstö se tärkein voimavara.
Haaveunta. Työnantajaleiristä käy sen sijaan kylmä viima, on käynyt jo pidempään.
Palkka ja työn vaativuus eivät kohtaa
Kiky ja lomarahaleikkaukset ovat kipeästi muistissa. On päivänselvää, että hoitoalan palkkaus ei vastaa työn vaativuutta ja sen edellyttämää osaamista millään mittareilla. Palkkatasa-arvon edistäminen on tärkeä tavoite naisvaltaiselle sote-alalle, mutta samapalkkaohjelmat ovat kaventaneet naisten ja miesten palkkaeroja minimaalisen vähän ja hitaasti. Ja nyt sekin keino on heitetty romukoppaan, kun samapalkkaohjelman kolmikantainen valmistelu keskeytyi työnantajapuolen toimesta.
Lista jatkuu.
Kevään valmiuslakia käytettiin väärin pompottamaan hoitajia ilman koronasta johtuvaa syytä. Valmiuslain pakkotoimien kohteeksi joutuneille hoitajille ei korvattu mitään. Muualla Euroopassa palkittiin koronakeväänä hoitajia tuntuvasti myös taloudellisesti, meillä ei mitenkään.
Vetää hiljaiseksi. Etenkin, kun viime aikojen koronatartuntojen määrä on huolestuttava. Toinen aalto merkitsee uutta koitosta myös hoitajille. Minulla on vakava huoli, miten he jaksavat ja motivoituvat. Mukavat eleet ja kiitokset lämmittävät, mutta eivät tuo elantoa pöytään eivätkä kevennä kuormitusta tai vähennä riskejä.
Vanhuspalveluiden kriisi puolestaan paljasti isoja epäkohtia kuten haamuhoitajien käytön, henkilöstöpulasta seuranneet ongelmat muun muassa lääkehoidossa ja hoitajien ison eettisen kuormituksen, kun työtään ei voi tehdä hyvin.
Hiljattain uutisoitiin, että Suomeen rekrytoidaan Filippiineiltä 1 000 hoitajaa. Eettisen rekrytoinnin periaatteiden mukaan kehittyvien maiden kipeästi itse tarvitsemia hoitajia ei pidä tuoda siirtomaatyylisesti tuontitavarana Suomen kaltaiseen hyvinvointivaltioon. Kyseessä olevassa hankkeessa on muitakin ongelmia, joita en tässä avaa. Kysyn vain: pitäisikö oma pesä laittaa kuntoon ensin ja sitten vasta kääntää katseet työperäiseen maahanmuuttoon, jota kyllä myös tarvitsemme? Mutta reiluin pelisäännöin.
Ratkaisu ei ydinfysiikkaa
Tilannekuva on oikeasti synkkä. Selvityksiä ja tietoa alan ongelmista on puuduttavan paljon. Ne eivät vain ole johtaneet mihinkään, korkeintaan vastuun pakoiluun kuntien ja valtiovallan välillä.
Ratkaisu ei todellakaan ole rakettitiedettä tai ydinfysiikkaa. Aula Researchin kyselyssä lähes 3 000 vastaajaa kertoi, mikä saisi heidät pysymään alalla. Ykkösenä oli parempi palkka, jonka mainitsi 89 % vastaajista. Toisena tekijänä oli vähäisempi kiire ja psyykkinen kuormitus, jonka mainitsi 69 %. Mahdollisuutta ammatilliseen kehittymiseen arvosti 40 % ja lisäksi 39 % kertoi, että sopivammat työajat lisäisivät halukkuutta pysyä alalla. Siinä vapaaseen käyttöön valmis resepti vetovoiman parantamiseksi.
Sote-alan ongelmat ovat kehittyneet pitkän ajan kuluessa, ja nyt koronasta näyttää tulevan monelle hoitajalle se viimeinen pisara jättää alan työt. Suomessa vallitsee outo hiljaisuus ja jokin ihmeellinen oletus, että tunnolliset ja osaavat hoitajat kyllä venyvät kerta toisensa jälkeen yhä uusille äärirajoille ja uusiin kriiseihin vain hyvää hyvyyttään. Se ei ole oikein.
Tarvitaan iso korjausliike ja valtiovallan apua. On käynnistettävä useiden vuosien kansallinen pelastusohjelma varmistamaan, että hoitohenkilöstöä riittää jatkossakin tärkeään työhön kansalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja hengen puolesta. Vetoan maan hallitukseen: tällä on kiire. Valmistelu pitää käynnistää heti ja korjausohjelmaan on varattava rahaa. Pelastakaa hoitajat!