Yleisurheilun EM-kisoissa kiireinen suomalaispäivä – asiantuntija väläyttää jättipottia: "Kaulan ympärillä muutakin kuin kisapassi"

Nathalie Blomqvist Suomen ennätyksestään: "Olin tosi yllättynyt" 4:28
Nathalie Blomqvist Suomen ennätyksestään: "Olin tosi yllättynyt".

Yleisurheilun EM-kilpailut Roomassa käynnistyvät, ja heti avauspäivänä perjantaina kentällä nähdään 19 suomalaisurheilijaa. Jännitettävää riittää aivan illan myöhäistunneille saakka, kun kauden sensaatio Nathalie Blomqvist juoksee 5 000 metrin loppukilpailussa. MTV Urheilun asiantuntija Tommi Evilä arvioi päivän kiinnostavimpien suomalaisnimien tilanteen.

Kestävyysjuoksija Nathalie Blomqvist on päivän kuumin suomalaisnimi. Blomqvist, 23, on tällä kaudella rikkonut omat ennätyksensä 1 500 metrillä, 3 000 metrillä ja 5 000 metrillä. Kauden toistaiseksi huikein juoksu nähtiin toukokuun lopussa Oslon Timanttiliigan 3 000 metrin kilpailussa, kun Blomqvist juoksi ajan 8.32,23 ja rikkoi Päivi Tikkasen vuonna 1991 juokseman aiemman ennätyksen yli yhdeksällä sekunnilla. 

5 000 metrillä Blomqvist juoksi huhtikuussa ennätyksensä 14.59,70, jolla on kauden Euroopan tilastossa seitsemäntenä.

– Kyllä tässä ollaan ison äärellä. Tosi mielenkiintoinen tilanne hänellä, kun katsoo, missä mennään, Evilä sanoo.

– Kun mennään alle 15:n , se on tosi kova. Erot eivät ole missään nimessä isoja. Näytti Oslossa, että vaikka lujaa mentiin, hän rohkeasti pysyi siinä. Andtpackan Tom on kokenut valmentaja. Arvokisavalmistautuminen on varmasti hallinassa valmentajan johdolla.

– Pistesijoille ehdottomasti ja siitä mindset siihen, että jokainen daami, joka nypitään edestä on plussaa ja niitä nypitään niin paljon kuin mahdollisuuksia on. Pistesija on realismia. Jalat maassa, mutta päät pilvissä kannattaa nähdä niin, että kaulan ympärillä on muutakin kuin kisapassi. Osoitti Bisletillä että sähyä ja luonnetta löytyy vaikka kuinka paljon. Hyvin, hyvin mielenkiintoinen kilpailu tiedossa.

Harala ja Hurske hamuavat finaaliin

Päivän toinen suuri suomalaistoivo on Tampereen Pyrinnön Saga Vanninen, joka aloittaa seitsenottelu-urakkansa aamulla. Vanninen ei tehnyt ennen EM-kisoja ainoatakaan ottelua, vaan on kilpaillut yksittäisissä lajeissa. Hallikaudella tamperelainen otti upean MM-hopean viisiottelusta Suomen ennätystuloksella.

Vanninen otteli viime kaudella seitsenottelun ennätyksekseen 6 391 pistettä, jolla oli kauden Euroopan tilastossa kahdeksas.

– Saga on ehdottomasti siinä tilanteessa, että pistesija on lähtökohta. Siihen päälle sitten lähdetään rakentamaan. Ei tarvitse mitään hokkus pokkus -temppuja tehdä. Ollaan jo siinä ihan podiumin tuntumassa ja sitten katsotaan, kuinka se kuuluisa kasi kulkee.

Heti Vannisen ottelun alettua areenalle astelee toinen tamperelainen. Tampereen Pyrintöä edustava Lotta Harala avaa kisaurakkansa 100 metrin aitojen alkuerissä. Suomella on pika-aidoissa myös toinen juoksija, mutta Haralan seurakaveri Reetta Hurske pääsee rankingsijoituksensa turvin suoraan lauantain välierävaiheeseen.

Harala aloitti kautensa hurjasti, kun avauskisassa syntyi Suomen kaikkien aikojen kovin aika 12.64. Suomen ennätykseksi aika ei kelvannut, sillä tuulta oli takana 2,2 metriä sekunnissa. Saman kilpailun toinen juoksu toi tilastokelpoisen ajan 12.89, jolla on kauden Euroopan tilastossa sijalla 12. 

Sen jälkeen on ollut haastavampaa, vaikka 13 sekuntia on alittunut kolmessa juoksussa. Viimeinen kisa ennen Roomaa Lahdessa päättyi hylkäykseen varaslähdön vuoksi.

Lahden jälkeen Harala on viettänyt hiljaiseloa jonkinlaisista vaikeuksista johtuen.

– Kysymysmerkkejä on, mutta Lotta osoitti alkukauden toiminnallaan, että kovasti on ruutia koneessa, Evilä sanoo. 

– Pakkolepoa tuli. Se on jossain kohtaa ihan tervetulluttakin, mutta mitä sinä aikana on tehty. Onko maltettu antaa ärsykkeitä, mitkä edesauttavat tilannetta, aktiivilevon kautte tehty palauttvia korvaaia toimenpiteitä? Se nähdään kohta.

– Arvokisat on jännä paikka ja iso tavoite. On paljon ulkoisia ärsykkeitä, jotka voivat tuoda lisää tensiota ja stressikerrointa. Mikäli pystyy pitämään itsensä rentona, mahdollisuuksia on.

Hurske puolestaan aloitti vaikean hallikauden jälkeen ulkoradoilla mainiosti juoksemalla ajan 12.85, jolla on kauden tilastossa yhdeksäntenä. Toissa vuonna Euroopan mestaruuden 60 metrin aidoissa voittanut Hurske juoksi viime kesänä 100 metrin aitojen Suomen ennätyksen 12.70, mutta ei ole vielä tällä kaudella yltänyt samanlaiseen tahtiin.

– Pääsee suoraan välieriin, se tuo sellaista hyvää siihen. Kahden juoksun ilta tukee Reetan juoksijaprofiilia äärimmäisen hyvin, Evilä sanoo.

– Varmasti se on Reetalla mietittynä, että välierässä täytyy kauden paras tulla, jos finaaliin mielii. Hän on Euroopan mestari ja luonnollisesti lähtee vain menestymään kisoihin. On coach Suihkon (valmentaja Marjukka Suihko) kanssa katsottu tilanne sillä lailla että se irtoaa jo välierävaiheessa. Ehdoton kauden paras vaaditaan, jos mielii finaaliin.

Mäkelä ja Salminen kolmiloikan toivoina

Naisten kolmiloikassa Suomella on täysi edustus, kun viime EM-kisojen hopeamitalisti Kristiina Mäkelä, Senni Salminen ja Jessica Kähärä loikkivat iltapäivän karsinnassa. Heistä Mäkelällä ja Salmisella on Evilän näkemyksen mukaan kaikki edellytykset edetä finaaliin saakka.

Mäkelä avasi kautensa toukokuun lopulla Ranskassa tuloksella 13.99, joka on hänen paras tuloksensa sitten Münchenin EM-finaalin vuonna 2022. Mäkelä hypyt jäivät kilpailussa neljään, eikä häntä ole nähty numerolappu rinnassa sen jälkeen.

– Tuollaisilla lukemilla, kun ajatellaan, missä menee naiskolmiloikan tila Euroopassa, sillä saattaa hyvinkin selvittää tiensä finaaliin, Evilä summaa.

– Vaikka taso on ollut matlillinen, se varmasti nousee EM-kisoissa. Jos saadaan esimerkiksi finaaliin yksi suomalaisurheilija ja siellä pääsee pisteille, se olisi erittäin hyvä.

– Kristiina on osoittanut olevansa erittäin hyvä arvokisahyppääjä. Mikäli ei omaisi omasta ja valmentajansa mielestä mahdolliisuutta mennä finaaliin, ei varmasti sinne ilmestyisi.

Salmisen kauden tilastonoteeraus on sama kuin Mäkelällä, 13.99. Salminen loukkasi jalkapohjansa Tampereen SM-halleissa helmikuussa, mutta alkukausi on osoittanut vaivojen olevan takana. 

Evilän mielestä Salmiselta voi odottaa kovaa tulosta, jos tekniikka pysyy kasassa.

– Senni on todella lahjakas urheilija fyysisesti. Monosen Matin valmennuksesa fysiikka ei varmasti petä.

– Kaikki lähtee vauhtijuoksusta, että se säilyy rentona ja maltillisena. Silloin kontaktitkin pystyy olemaan samanlaiset. Se elää sen viimeisen kontaktin kautta. Jos sen saa onnistumaan, tulos on äkkiä 13.80 plus-miinus 40 senttiä. Viimeinen kontakti kertoo. Jos sen saa kohdilleen tuolla, ehdottomasti on finaalikamaa.

Rooman EM-kisojen avauspäivän koko ohjelman ja suomalaisten suoritusajat löydät alta.

Yleisurheilun EM-kisaohjelma 2024:

Perjantai 7.6.

Aika

Laji

Vaihe

Suomalaiset

10.35

Kiekko (M)

karsinta (A)

 

10.40

7-ottelu, 100 m (N)

 

Vanninen

11.03

Kuula (N)

karsinta

Kangas, Mäkitörmä, Rouvali

11.10

100 m aj (N)

alkuerät

Harala

11.40

110 m aj (M)

alkuerät

Lakka, Kuusiniemi

11.55

Kiekko (M)

karsinta (B)

 

12.10

Kolmiloikka (N)

karsinta

Kähärä, Mäkelä, Salminen

12.35

7-ottelu, korkeus (N)

 

Vanninen

12.45

1 500 m (N)

alkuerät

Lappalainen

13.15

Kiekko (N)

karsinta (A)

Leveelahti

13.20

800 m (M)

alkuerät

 

13.55

Pituus (M)

karsinta

Pulli, Vehmaa

14.05

3 000 m ej (N)

alkuerät

Mononen

14.35

Kiekko (N)

karsinta (B)

Sipponen

 

 

 

 

19.35

20 km kävely (N)

finaali

 

19.40

7-ottelu, kuula (N)

 

Vanninen

20.55

Kuula (M)

karsinta

 

21.30

Korkeus (N)

karsinta

Junnila, Tuuri

22.00

Kiekko (M)

finaali

 

22.10

100 m (M)

alkuerät

 

22.33

Kuula (N)

finaali

 

22.45

7-ottelu, 200 m (N)

 

Vanninen

23.20

4x400 m sekaviesti

finaali

 

23.40

5 000 m (N)

finaali

Blomqvist

Lue myös:

    Uusimmat