Mainos

Yle: Objektiseksuaali Anne on tuntenut ihastusta lietesäiliöön ja suksiin, kertoo nyt seurustelevansa WTC-tornien kanssa: "Ihmisen kanssa en missään nimessä mene enää parisuhteeseen"

0:26
Anne kertoo seurustelevansa WTC-tornien kanssa. Tornit tuhoutuivat terrori-iskussa vuonna 2001.

Anne kuvailee objektiseksuaalisuuttaan Ylen esittämässä dokumentissa synnynnäiseksi ja pitää sitä samanlaisena kuin mitä tahansa rakkaussuhdetta.

Jalasjärveltä kotoisin oleva Anne tuntee vetovoimaa erilaisiin esineisiin ja hahmoihin. Anne kertoo Ylen esittämässä Docstop-dokumentissa rakastavansa WTC-torneja ja elävänsä tornien kanssa parisuhteessa.

Anne ihastui WTC:n kaksoistorneihin ollessaan 14-vuotias. WTC-tornit olivat tuhoutuneet vuotta aiemmin, mikä loi aluksi ristiriitaisuutta Annen tunteille.

– Aloimme seurustella vuonna 2013. Hyväksyin tunteeni.

Tornit kulkevat arjessa mukana

Anne kertoo, että on käynyt kaksoistornien kanssa muun muassa saunassa, suihkussa, kalassa ja kahvilla.

Jos Annella on huono hetki, niin hän saa voimaa ja energiaa koskettamalla torneja.

– Tunnen, miten hyvä energia virtaa ja olo on heti parempi.

Anne kertoo saavansa torneilta ystävyyttä, seuraa, luottamusta ja vastarakkautta.

Ihastui esineisiin 7-vuotiaana

Anne kertoi vanhemmilleen objektiseksuaalisuudestaan vasta aikuisiällä. Ensimmäiset esineihastuksensa Anne kertoo kokeneensa lapsuudenmaisemissaan Jalasjärvellä.

Ihastuksen kohteena oli muun muassa maitoauton perävaunu.

– Se oli mulle voimavara.

Excel-taulukko vetovoimaisista esineistä

Anne kertoo tehneensä vuosia sitten excel-taulukon esineistä, joita kohtaan hän on tuntenut vetovoimaa. Listalla ovat muun muassa lietesäiliö, Pokémon-hahmoja, matkustajalaiva Titanic, tietokoneen keskusyksikkö ja sukset.

Esineiden ja hahmojen perään Anne on kirjoittanut muistiinpanoja. Crash Bandicoot-pelisarjasta tuttu Neo Cortexin kohdalle Anne on kirjoittanut maininnan ”Yksi merkittävimmistä hahmoista”.

Diagnoosi: Sukupuolisuhteiden häiriö

Anne yritti nuoruudessaan sopeutua joukkoon, mihin hän ei tuntunut kuuluvansa. Annella on ollut muutamia seurustelusuhteita miesten kanssa, ja on hän ollut kerran naimisissakin, mutta hän ei tuntenut oloaan mukavaksi.

– Halusin toteuttaa seksuaalisuuttani enkä olla kahleissa jossakin ihmisessä.

Annelle on diagnosoitu sukupuolisuhteiden häiriö. Hän suhtautuu diagnoosiin itse huvittuneesti.

– Se kuulostaa hassulta eikä kuvaa minua mitenkään. Ymmärrän, että tämä on niin vähän tunnettu juttu ja kuulostaa ulkopuolisen korvaan kummalliselta, niin tottakai sille tulee antaa jokin nimi tai diagnoosi.

Anne voi kuvitella itsensä seksisuhteeseen ihmisen kanssa, mutta romanttista suhdetta ihmisen kanssa hän ei usko enää kokevansa.

– Nyt on tilanne, että olen onnellinen WTC:n kanssa. Ihmisen kanssa en missään nimessä mene enää parisuhteeseen, tai sitten tulee olla halolla päähän lyöty.

Annen tarina esitetään Yle Areenassa: Docstop: Rakkaani WTC.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja