Yle: Enemmistö kokoomuksen eduskuntaryhmästä pitää tukikirjettä harkitsemattomana

Kokoomuksen eduskuntaryhmässä hämmästellään puoluevaikuttajilta tullutta avointa kirjettä puheenjohtaja Alexander Stubbin tuen ja työrauhan puolesta, kertoo Yle.

Yhdeksän kokoomuslaista kansanedustajaa ilmoittaa, ettei hyväksy menettelyä. Viisitoista kertoo hyväksyvänsä kirjeen lähettämisen, mutta heistä lähes kaikki kertovat pitävänsä sen toteutusta huonona, ja lopputuloksen kääntyvän puoluetta vastaan.

– Hyvä tarkoitus, mutta olisi pitänyt ymmärtää, että voi kääntyä vastaan ja niinhän se kääntyi, yksi vastaajista kertoo Ylen kyselyssä.

Muutamat kansanedustajat myös tukevat kirjettä. Asiaa perustellaan muun muassa puheenjohtajan kiireisellä työtilanteella.

– Tarkoitus antaa kenttäjohtajien tuki istuvalle pj:lle haastaviin neuvotteluihin, kuten kehysriiheen. Ei rajoiteta kenenkään ehdokkuutta tai puheoikeutta, yksi vastaajista valottaa.

Osalle kansanedustajista jäi epäselväksi mitä kirjeellä tavoiteltiin.

– Jos kirje tulkitaan niin, että henkilöspekulaatiot eivät saa heikentää puoluetta, viesti oli oikea. Meidän pitää tukea puheenjohtajaa täysin. Jos tulkitaan niin, ettei saa tulla muita ehdokkaita, se on demokratian vastaista.

Yle kysyi asiaa 36 kokoomuksen kansanedustajalta. Viisi ei osannut vastata ja seitsemää ei tavoitettu.  

Alexander Stubb tukikirjeestä :"Karhunpalvelus itselleni" 1:58

Lue myös:

    Uusimmat