Yksi tyypillinen piirre lastenvaatteissa johtaa Tullin hylkäykseen – "Voi pahimmillaan seurata lapsen kuristuminen"
Tulli löysi tutkituista tekstiilinäytteistä erityisesti liian pitkiä kiristysnyörejä.
Vuonna 2023 Tulli valvoi ja tutki yhteensä 210 Suomeen maahantuotua lastenvaatetta ja petivaatteita. Näytteistä löytyi vaatimustenvastaisia tuotteita. Yhteensä valvotuista tekstiileistä hylättiin kahdeksan prosenttia.
Tyypillisin hylkäyksen syy lastenvaatteissa piili vaarallisen pitkissä kiristysnyöreissä.
– Lasten ja nuorten vaatteissa pään ja kaulan alueella olevat nyörit ovat vaarallisia, mutta niitä löytyy valvonnassamme varsin harvoin, yleensä muutamia tuotteita vuodessa. Suomessa maahantuojat ovat yleensä valveutuneita ja tuntevat yleisimmät riskit, kertoo tuoteturvallisuuspäällikkö Jonna Neffling tiedotteessa.
Nyörien kuristumisriskin vuoksi erilaisia vaatteita on vedetty myynnistä:
Tukes varoittaa: Neulehupparissa kuristumisen riski – toimi näin
Ostitko tämän vaatteen Stockmannilta? Ei saa käyttää!
Varoitus lasten hupparista: Poista nyöri tai palauta vaate!
Tukes varoittaa: Tämä kirja sisältää vaaraa aiheuttavan ohjeen – kuristumisvaara!
"Voi pahimmillaan seurata kuristuminen"
EU-standardeissa lueteltujen lastenvaatteiden nauhoille ja kiristysnyöreille asetettujen turvallisuusvaatimusten tarkoitus on minimoida riskiä siitä, että nauhat tarttuisivat vahingossa johonkin ja aiheuttaisivat esimerkiksi kuristumisvaaran.
– Pienten lasten huppujen nauhojen tarttumisesta esimerkiksi leikkikenttävälineisiin voi pahimmillaan seurata lapsen kuristuminen. Isompien lasten vaatteiden vyötärön ja alahelmojen nauhojen tarttuminen esimerkiksi polkupyörään voi aiheuttaa vakavia vammoja. Vuoden aikana olemme tutkineet useita lasten housuja, joissa vyötärön kiristysnyörien päät ovat olleet liian pitkiä tai liian paksuja. Joskus vaatteen nyörit on suunniteltu näyttäviksi yksityiskohdiksi ilman, että on kiinnitetty huomiota niiden turvallisuuteen, kertoo tullikemisti Siru Viljakainen.
Vuodevaatteista suurin osa todettiin vaatimustenmukaisiksi, mutta muutamia hylättiin liian suurien formaldehydipitoisuuksien vuoksi.
– Formaldehydi on erittäin myrkyllinen aine. Vaatteesta sitä vapautuu hengitysilmaan ja siitä voi saada hengitysoireita jo pienissä pitoisuuksissa. Lisäksi se voi aiheuttaa ärsytystä silmille ja iholle. Formaldehydin pitoisuutta tekstiileissä säädelläänkin sen vuoksi EU:n kemikaaliasetuksella. Kemikaalijäämien vuoksi erityisesti lasten tekstiilit ja pidempään ihokosketukseen tulevat tekstiilit, kuten vaatteet ja lakanat, kannattaa aina pestä ennen käyttöä, Viljakainen sanoo.
Tulli muistuttaa, että tuotteiden turvallisuus on aina toimijan vastuulla. Suomalaisten kuluttajien tekemät verkkokauppatilaukset eivät kuulu viranomaisten valvonnan piiriin, mutta Suomessa jo myynnissä olevia tuotteita valvoo Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes. Tukes kertoi marraskuussa 2023 poistaneensa markkinoilta kuristumisvaaraa aiheuttavia lastenvaatteita.
Tullin tehtävä on valvoa sekä EU:sta että sen ulkopuolelta kaupallisesti tuotavien tuotteiden turvallisuutta maahantuonnin yhteydessä tutkimalla valittuja näytteitä.
Katso myös: Kemikaalivaaroja ja tukehtumisriski – tällaisia ovat Tullin ja Tukesin narauttamat vaaralliset tuotteet
Lähde: Tulli
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää