Wayne Gretzky peloissaan koronaviruksen vaikutuksista – lähipiirissä yksi suuri huolenaihe

Koronavirus on aiheuttanut huolta ja pahimmillaan jopa pelkoakin laajalti ympäri maailman. Jääkiekkolegenda Wayne Greztkykään ei ole säästynyt huolilta ja murheilta. 

Koronavirus. Tuo tartuntatauti on levinnyt nopeasti maailmalla, mikä on aiheuttanut monelle maalle suuriakin huolenaiheita. Virus on pysäyttänyt urheilumaailmankin miltei täysin, kun suurin osa urheilusarjoista ja -tapahtumista on joko keskeytetty, siirretty tai peruttu kokonaan. 

Jääkiekon kenties suurin legenda Wayne Gretzky on seurannut maailmalla vallitsevaa tilannetta kauhunsekaisin silmin. Tilanne on kaikkinensa haastava kaikille monellakin eri tapaa. 

– Kukaan ei nähnyt tätä tapahtuvan, eikä meidän sukupolvemme ei ole koskaan nähnyt vastaavaa. Yhteiskuntamme on aika lailla lukittuna pakollisia tarpeitamme lukuun ottamatta, joten se on aika aavemaista, Greztky kuvailee Sportsnetille tuntemuksiaan.

Gretzky toivoo, että ihmiset noudattavat viranomaisten ohjeita ja pysyttelevät turvassa.

– Me kaikki yritämme tehdä oman pienen osamme, ja kun nuo pienet osat yhdistetään, toivottavasti ne auttavat pääsemään eroon tästä pandemiasta, ja pääsemme jälleen elämään normaalia elämää, Gretzky sanoo.

59-vuotiaan kiekkolegendan huolta lisää hänen perheensä tilanne. Greztkyn 81-vuotiaan isän Walterin on diagnosoitu sairastavan Parkinsonin tautia, joten Gretzky on syystäkin huolissaan rakkaan perheenjäsenensä terveydestä.

– Se on tietysi isoin huolenaiheemme, kuten kaikilla muillakin, joiden vanhemmat ovat vanhuksia.

– Minun siskoni ja veljeni valvovat häntä. He ovat aika lailla lukinneet hänet taloonsa, ja yritämme pitää hänet turvassa. Toivottavasti selviämme tästä, koska nämä ovat koettelevia aikoja kaikille, Gretzky toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat