Washington Post: Iran toimittaa Venäjälle ballistisia ohjuksia ja kamikaze-lennokkeja – maat kiistävät jyrkästi

Iran on sopinut toimittavansa Venäjälle maasta-maahan-ohjuksia, ballistisia ohjuksia ja taistelulennokkeja, kertoo Washington Post. Asiasta kertovat lehdelle Yhdysvaltain turvallisuusviranomaiset.

Yhdysvaltain liittolaismaan tiedustelun mukaan asekauppasopimus tehtiin Moskovassa Venäjällä viime kuussa. Nimettöminä pysyttelevien yhdysvaltalaisten virkamiesten mukaan asevirta Teheranista voisi auttaa Venäjää sotakaluston valtavien tappioiden kanssa, lehti kertoo.

Iran on kiistänyt jyrkästi asekaupat, samoin Venäjä.

Ukrainalaisille ja yhdysvaltalaisille virkamiehille viime päivinä jaetun tiedusteluarvion mukaan Iranin aseteollisuus valmistelee ensimmäistä toimitusta Fateh-110- ja Zolfaghar-ohjuksista sekä kahta tunnettua iranilaista lyhyen kantaman ballistista ohjusta.

Ohjuksten kerrotaan kykenevän iskemään kohteisiin 300 ja jopa 700 kilometrin etäisyydeltä. Jos asetoimitus toteutuu, olisi se ensimmäinen tällaisten ohjusten toimitus Venäjälle hyökkäyssodan alkamisen jälkeen.

Venäjä maalaa ja nimeää aseet uudelleen peittääkseen alkuperän

Elokuussa samat virkamiehet tunnistivat tietyt iranilaiset lennokit, Shahed-sarjan sekä Mohajer-6:n, joita Iran oli alkanut toimittaa Venäjälle käytettäväksi Ukrainassa.

Ukrainan joukot ovat nyt valokuvaneet ja analysoineet niiden jäänteitä. Analyysin mukaan Venäjä näyttää maalanneen aseet uudelleen ja antaneen niille venäläiset nimet.

Virkamiesten mukaan Iran suunittelee myös kymmenien uusien Mohajer-6-ohjusten ja Shahed-136-ohjusten lähettämistä. Jälkimmäiset, joita kutsutaan myös "kamikaze"-lennokeiksi, pystyvät toimittamaan räjähteitä jopa 1500 kilometrin etäisyydelle.

Iranin ulkoministeriön tiedottaja Nasser Kan'ani kiisti 3. lokakuuta Iranin kaikenlaisen osallisuuden lennokkien toimittamiseen Venäjälle.

– Iranin islamilainen tasavalta pitää raportteja lennokkien toimittamisesta Venäjälle käytettäväksi Ukrainan sodassa "perusteettomina" eikä vahvista niitä, hän totesi.

Ukraina on vähentänyt diplomaattisia suhteitaan Iraniin havaittuaan lennokkien olevan iranilaisvalmisteisia. Venäjän turvautuminen Iranin kaltaisiin toimijoihin on Washington Postin mukaan osoitus siitä, ettei sen oma aseteollisuus kykene korvaamaan sodan menetyksiä. Venäjällä on mittavat asevarastot, joista se on kuitenkin kuluttanut merkittävän osan hyökkäyssodassaan.


Lue myös:

    Uusimmat