Volvolta iso takaisinkutsu: Turvatyynyvika on mahdollisesti aiheuttanut yhden kuoleman

Volvon uusi XC60 saa kylmää kyytiä kolaritestissä 4:11
Näin Volvo kolaritestaa autojaan. Videolla kylmää kyytiä saa vuonna 2017 esitelty XC60.

Ruotsalainen Volvo kutsuu takaisin kymmeniä tuhansia autoja Yhdysvalloissa.

Volvon vuosina 2001–2003 valmistamien S60- ja S80-mallien turvatyynyistä paljastunut vika on aiheesta kertovan uutistoimisto Reutersin mukaan yhdistetty Yhdysvalloissa yhteen liikennekuolemaan.

Vian seurauksena valmistaja kutsuu takaisin 54 000 autoa rapakon takana. Toistaiseksi ei ole tiedossa, että takaisinkutsu koskisi Suomessa myytyjä autoja.

– Tämänhetkisen tiedon mukaan takaisinkutsu koskee vain kuumassa ja kosteassa ilmastossa käytössä olevia autoja, Volvo Car Finlandin tiedotuspäällikkö Mia Pelttari kertoo MTV Uutisille.

Vika muistuttaa japanilaisen Takatan turvatyynyjen surullisenkuuluisaa vikaa, sillä ongelmana on nytkin viallinen turvatyynyn täyttölaite. Kuljettajan turvatyynyn laukeamisen seurauksena matkustamoon voi lentää metallisirpaleita kuolettavalla voimalla.

Volvon takaisinkutsussa ei kuitenkaan ole kyse Takatan, vaan saksalaisen ZF Groupin valmistamista täyttölaitteista.

Volvo kertoo vaihtavansa pumput modernimpiin, mutta niitä jouduttaneen odottelemaan ensi kevääseen.

Yhdysvaltain liikenneturvallisuusvirasto NHTSA ja Volvo ovat tutkineet turvatyynyongelmaa elokuusta 2019 asti.

Lue myös:

    Uusimmat