Nokian huhutaan yhä kehittävän Googlen Android-käyttöjärjestelmää käyttävää älypuhelinta Microsoft-kaupoista huolimatta.
Viime viikonloppuna kerrottiin, että Nokia oli harkinnut täyskäännöstä älypuhelimissaan ennen kuin yhtiö päätti myydä puhelinyksikkönsä ohjelmistojätti Microsoftille. New York Timesin mukaan Nokia oli jo kehittänyt valmiiksi Android-käyttöjärjestelmällä toimivan Lumia-älypuhelimen.
Nyt Unwired View-sivustolla kerrotaan puolestaan kiinalaisen CTechnology -sivuston väitteistä, jotka heittävät lisää vettä myllyyn.
Väitteiden mukaan Nokia on kehittänyt "Mountain View" -koodinimellä tunnettua Android-kännykkää Pekingissä sijaitsevassa tutkimuskeskuksessaan. Laitteen kerrotaan olevan jo edistyneellä prototyyppiasteella.
Foxconnin kännykkätehtaalta oli jo toimitettu 10 000 Mountain View -prototyyppiä siinä vaiheessa kun Microsoft-kaupasta tiedotettiin.
Erityisen kiinnostavaa on, että huhun mukaan Mountain Viewin kehittämistä ei ole edelleenkään lopetettu: Foxconnin kerrotaan edelleen valmistavan laitteita ja Nokian tutkimustiimi Pekingissä työskentelee laitteen parissa.
Väitteen mukaan Android-luurin kehitysprojektia ei tulla lopettamaan, ennen kuin Nokian osakkeenomistajat hyväksyvät Microsoft-kaupan ensi marraskuussa.
Nokian salainen B-suunnitelma: Kehitti jo Android-Lumian (14.9.)