Mainos

Viinanen: Suomen vakuutetut hyötyvät yhtiön yhdistämisestä Pohjolaan

Vakuutusyhtiö Pohjolan pääjohtaja Iiro Viinanen vakuuttaa, että vakuutusyhtiö Suomen vakuutetut hyötyvät suunnitelmasta siirtää yhtiö osaksi uutta henkivakuutusyhtiötä. Hanke kuuluu osana Pohjolan rakenteen uudistamiseen.

Viinasen mukaan Suomen vakuutetut saavat hyvityksen vakuutusten lisäetuna. Muille uuden yhtiön asiakkaille sitä ei anneta. Lisäksi Suomen vakuutetuille on luvassa pieni korvaus päätösvallan menetyksestä, mutta sen suuruus ratkeaa lopullisesti vasta myöhemmin.

Nykyisen Suomen vakuutetut ovat myös Suomen omistajia, koska se on keskinäinen yhtiö.

Julkisuudessa monet Suomen edustajiston jäsenet ovat arvostelleet varsin voimakkaasti yhtiön liittämistä osaksi Pohjolan uutta henkivakuutusyhtiötä. Heidän mielestään Suomi-yhtiötä ei voida liittää siihen ilman kunnollista korvausta.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.