Viimeisimmät tiedot Suomen ilmastotoimista huolestuttavia: "Nyt oikeasti jarrutellaan ja perutaan"

Ovatko Suomen ilmastotavoitteet jäissä? Dubaissa kokoonnutaan historialliseen ilmastokokoukseen 8:28
Ovatko Suomen ilmastotavoitteet jäissä? Dubaissa kokoonnutaan historialliseen ilmastokokoukseen

Maapallon lämpenemisen pelätään karkaavan käsistä. Kirjaimellisesti polttavaa ongelmaa aletaan pohtia torstaina Dubain ilmastokokouksessa.

YK:n ilmastokokousta on luonnehdittu tärkeimmäksi tapaamiseksi lähes kymmeneen vuoteen. Dubain kokouksessa on tarkoitus tarkastella ensimmäistä kertaa, ovatko valtiot noudattaneet vuonna 2015 hyväksyttyä Pariisin ilmastosopimusta. 

Kysymyksiä on herättänyt jo se, että kymmenet tuhannet osanottajat ovat lentäneet kauas kotimaistaan keskustelemaan ilmastoasioista. Ilmastoasiantuntija Hanna Aho Suomen Luonnonsuojeluliitosta toteaa MTV:n Viiden jälkeen -ohjelman haastattelussa, että on hieman ristiriitaista, että ilmastoasioista lennetään keskustelemaan kauas.

Aho kuitenkin toteaa, että kyseessä on tärkein kokous sitten Pariisin ilmastokokouksen.

– Samaan aikaan tämä on stressitesti globaaleille toimille ilmastokriisin pysäyttämiseksi. Nyt kun meillä on tavoitteet ja toimista on sovittu, niin nyt maiden pitäisi parantaa niitä toimia. Se oli Pariisin kokouksen tietynlainen sykkivä sydän – se toivo siitä, että maat parantavat toimiaan.

Esimerkiksi Suomen kohdalla viimeisimmät tiedot ovat Ahon mukaan kuitenkin ”aika huolestuttavia”.

– Nyt oikeasti jarrutellaan ja perutaan joitakin ilmastotoimia. 

Ahon mukaan isossa kuvassa näyttää siltä, että jos maat toteuttavat lupauksensa, niin ilmaston kuumeneminen ei ole niin rajua, kuin vielä kymmenen vuotta sitten ajateltiin.

– Mutta toisaalta me tiedämme enemmän ilmaston kuumenemisesta. Pienempikin lämpeneminen aiheuttaa vakavampia vaikutuksia kuin mitä me luulimme. Kyllähän asiantuntijat sanovat tällä hetkellä, että ilmastodystopia on täällä jo. Monet ihmiset kohtaavat pahimmat vaikutukset jo nyt.

Ahon mukaan kriittisintä olisi, että kaikista fossiilisista polttoaineista pystyttäisiin luopumaan niin energiantuotannossa kuin liikenteessä.

Lue myös:

    Uusimmat