Viimeinen sinetti pandemia-ajalle? Jopa etätyön symboliksi kohonnut yritys pakottaa työntekijöitään takaisin konttorille

Zoom patistaa työntekijöitään konttorille.

Koronapandemia pakotti valtaosan päätetyötä tekevistä koteihinsa läppärin tai tietokoneen ruudun ääreen. Aamutakeista ja kalsareista tuli yhden jos toisenkin työpäivän päivän asu.

Nuo ajat ovat jo melko vahvasti takana päin, ja nyt on päästy symbolisestikin tietyn aikakauden päätökseen. Nimittäin monien palaverityökaluna toiminut yhdysvaltalaisyritys Zoom on määrännyt työntekijöitään takaisin konttorille viimeisimpänä suurista globaaleista yrityksistä, uutisoi BBC viitaten Business Insiderin uutiseen.

BBC:n mukaan videopalavereihin ja puheluihin erikoistunut yritys uskoo niin sanonut ”jäsennellyn hybridityöskentelyn” olevan avain tehokkaimpaan työntekoon. Tämän vuoksi Zoomin työntekijät, jotka asuvat enintään 80 kilometrin päässä toimistolta, joutuvat jatkossa työskentelemään ainakin kaksi päivää viikosta toimistolta käsin.

Noin 12 prosenttia yrityksen yhdysvaltalaisista työntekijöistä teki vielä heinäkuussa täysin etätöitä ja 29 prosenttia jonkin sorttista hybridiä, siis etä- ja läsnätyötä yhdistelevää arkea, selviää Stanfordin kuukausittain teettämästä kyselytutkimuksesta, BBC kertoo. Samaisen tutkimustiimin selvityksen mukaan etätyöskentely on ollut yleisempää englanninkielisissä maissa ja vähemmän tavallista Aasiassa ja Euroopassa.

Zoomin ilmoitus on siltäkin kantilta merkittävä, että yritys ilmoitti aiemmin, että sen henkilöstö saisi työskennellä etänä ainakin toistaiseksi. Uusi käytäntö alkaa elokuun lopussa ja syyskuussa eri puolilla maailmaa. Yritys työllistää maailmanlaajuisesti 8 400 ihmistä.

Etätyöskentelystä tuli vuosina 2020–2022 Suomessa arkipäivää, mikä ei alun hilpeydestä huolimatta ollut monille helppoa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) keväällä julkaiseman Terve Suomi -tutkimuksen perusteella erityisesti 20–40-vuotiaat suomalaiset kokevat psyykkisen hyvinvointinsa heikentyneen viime vuosina, ja THL:n ylilääkäri Terhi Aalto-Setälän mukaan yksi merkittävä osatekijä oli pandemian aiheuttama koteihin sulkeutuminen.

– Koronapandemia koetteli monia lapsiperheitä. Ei ollut helppoa yhdistää jo ennestään hektistä arkea etätyöhön, lasten etäkouluun ja sosiaalisten verkostojen kapenemiseen. Moni koki myös lisääntynyttä taloudellista huolta esimerkiksi lomautuksen takia, ja huoli on jatkunut edelleen useissa perheissä hintojen nousun seurauksena, Aalto-Setälä sanoo.

Asiantuntijoiden mukaan työelämässä eletään nyt pandemian jälkeisessä välitilassa. 

– Nyt haetaan eri työpaikoilla, organisaatioissa niitä käytäntöjä. Mietitään, mitä tämä hybridityö tarkoittaa meille, millaisia työtiloja tarvitaan, miten me johdetaan, kun puolet on toimistolla ja puolet on etänä. Mietitään myös, miten rakennetaan yrityskulttuuria, kun puolet tekijöistä ei ole toimistolla, Kiitti mulle riitti – Näin selviydyt voittajana työelämän turbulenssista -teoksen yhdessä Miia Savaspuron kanssa tehnyt Sara Lindström kommentoi aiemmin Viiden jälkeen -ohjelmassa.

Työelämässä menossa historiallinen murros 11:49
Millaiset asiat yllättivät tekijät työelämän murrosta tutkiessa? Katso koko haastattelu MTV Viiden jälkeen!

Lue myös:

    Uusimmat