Viime vuonna Suomenlahden pohjasta löytyi mystinen hylky – nyt sen alta löytynyt peräpeili paljasti laivan päätähuimaavan iän
MTV Uutiset kertoi viime vuonna 85 metrin syvyydestä Suomenlahden suulta löytyneestä hyväkuntoisesta hylystä. Tuolloin hylyn tarina oli täysi mysteeri, mutta ei enää.
Nyt hylyn alta on löytynyt laivan peräpeili, jonka Badewanne-sukellusseuran sukeltajat onnistuivat kääntämään ympäri. Kääntöpuolelle oli kaiverrettu vuosiluku 1636. Laiva on siis lähes 400 vuotta vanha.
Myös peräpeilissä oleva joutsen-symboli on todella merkittävä löytö.
Katso yllä olevalta videolta mitä symboli merkitsee ja miten tutkimusryhmä käyttää sitä laivan taustan selvittämiseksi!
20 minuuttia pohjassa
Kansainvälinen sukellusryhmä Badewanne löysi hylyn Hangon ja Hiidenmaan väliseltä merialueelta viime vuonna.
– Tämä löytö palauttaa uskoni ihmeisiin, totesi meriarkeologi Minna Koivikko tuolloin.
Koivikko oli mukana viime viikon tutkimuksessa, kun sukellusryhmä laskeutui merenpohjaan. Itse tutkimus kesti vain 20 minuuttia. Pinnalle tuleminen 85 metrin syvyydestä kesti sukeltajantaudin välttämiseksi kaksi ja puoli tuntia.
Vuosi sitten saadun kuvamateriaalin perusteella sukeltajat tiesivät, että peräpeili on todennäköisesti laivan alla. Sieltä se myös löytyi.
Sukeltajat käänsivät peräpeilin varovasti ympäri. Sen paljastama informaatio osoittautui kullanarvoiseksi.
Viime vuonna sukelluksella oli mukana myös seuran perustaja Juha Flinkman. Tänä vuonna hän toimi pintajoukoissa.
– Kyllä se sukellus pitää olla erittäin hyvin suunniteltu, Flinkman vakuuttaa.
Flinkman kertoo löydön merkityksestä yllä olevalla videolla.
Dokumenttielokuva vei pohjaan
Hylystä ollaan tekemässä Fluit-dokumenttielokuvaa.
Historiallinen dokumenttielokuva pureutuu aluksen alkuperän, miehistön henkilöllisyyden sekä laivan lopullisen kohtalon selvittämiseen.
Sukellusryhmän mukaan Itämeri on ollut keskiajalta lähtien merkittävä kauppareitti, jota pitkin muun muassa Hollanti ja Englanti kuljettivat Itämeren rannoilla tuotettua puuta, tervaa ja hamppua.
Itämeren kaupan tuon ajan työhevonen oli hollantilainen flöitti-laiva, jollainen myös tämä löydös on.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle.
Katso yllä olevalta videolta, mitä tutkimusryhmä aikoo selvittää hylyn taustoista seuraavaksi löytöjen avulla.
Uusimmat
-
00:00
Expressen: Räjähdys Tukholmassa – pommiryhmä paikalla
-
22:43
Jättiläispandapari saapui tiistaina Kiinasta Washingtoniin
-
22:20
Kaksi pikaraitiovaunua törmäsi toisiinsa Helsingissä
-
22:18
Pikkuhuuhkajien valmentajalta jättivoiton jälkeen poikkeuksellinen viesti suomalaispelaajien vanhemmille: "Haluan heti sanoa"
-
22:04
Nyt puhuu Kylian Mbappén asianajaja – näin hän perustelee supertähden syyttömyyttä: "Tämä sulkee pois sen mahdollisuuden"
-
21:40
Ensitreffit-Jyrkin kuorsaus vei Jennin yöunet – vodcast: Ero vai eri makuuhuoneet?
-
21:17
Hizbollah uhkasi hyökätä kohteisiin ympäri Israelia
-
21:10
Times: Englanti teki historiallisen päävalmentajavalinnan
-
21:10
Janne Puhakan murhasta epäillyn ystävä VG:lle: "Olen pitänyt häntä hyvänä ja lämpimänä ihmisenä"
-
20:52
Upea nousu! Pikkuhuuhkajat eteni EM-jatkokarsintaan
-
20:44
Vain pieni osa EU-maiden palautuspäätöksistä saadaan pantua toimeen – tämä on suurin ongelma
-
20:22
Miksi Israel on alkanut tulittaa rauhanturvaajia? Tutkija: Lähi-idän tilanne kärjistyy entisestään lähiviikkoina
-
20:20
Expressen: Real Madridilla kriisikokous Kylian Mbappén raiskausepäilyn vuoksi – "He panikoivat"
-
20:00
Tällaisena ei ole Niina Lahtista nähty!
-
19:47
Eduskunnan verkkosivut toimivat taas
-
19:34
Pikkuhuuhkajille karmea takaisku ratkaisevassa EM-karsintaottelussa – helpottava kuitti tuli nopeasti
-
19:17
Mestiksessä hiljainen hetki Janne Puhakan muistolle
-
19:01
Maria Huntington oli matkalla Huomenta Suomen vieraaksi, kun tulikin yllättävä este: "Oli aika hurja yö"
-
18:54
Älä tee ruokavirhettä "nirson" lapsen kanssa: "Saattaa jopa pahentaa tilannetta"
-
18:50
Sébastien Ogier heitti kovaa herjaa kilpakumppanistaan – nyt tuli vastaus
-
Lataa lisää