Vesipula uhkaa Naantalia ja Raisiota

Kuivuudesta johtuva vesipula uhkaa Raisiota ja Naantalia. Vettä on varastossa enintään kahdeksi kuukaudeksi ja asukkaisiin onkin vedottu veden säästämiseksi. Raision-Naantalin vesilaitoksen johtaja Juhani Sibelius kertoo, että alueen raakavesi saadaan "pienestä purosta", Raisionjoesta, jonka valuma-aluekin on hyvin vähäinen.

-Järviä siinä ei ole ja kun metsätkin on erittäin hyvin ojitettu, on veden luontainen varastoituminen vähäistä. Sibeliuksen mukaan vesipula on ennenkin uhannut Raisiota ja Naantalia.

-Vettä oli hyvin vähän mm. vuosina 1995 ja 96. Tilanteen korjaamiseksi on käynnissä kaksikin erillistä hanketta.

-Koko Turun seudun vesipulaan haetaan ratkaisua Kokemäenjoen vedestä, joista valmistettaisiin tekopohjavettä Säkylän seudun Virttaan kankaalla.

-Tämän suunnitelman vaihtoehtona pyrimme varastokapasiteetin lisäämiseen, jolloin myös raakaveden laatu paranisi, sanoo Sibelius. Hän muistuttaa kuitenkin, että Raisionjoen vesi on pysynyt tänä kesänä hyvälaatuisena.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat