Vesa-Matti Loiri voimissaan MTV Uutisten erikoishaastattelussa: Uusi levy mielessä ja palo esiintymään kova – "Mutta mikä minä olen sanomaan elämästä tai kuolemasta mitään"

– Kun Jankku kuoli (Jan-poika menehtyi 21-vuotiaana auto-onnettomuudessa 1994), äitini kysyi, enkö tee surutyötä lainkaan. Minä en vain näyttänyt sitä. Kun täältä lähdetään väärässä järjestyksessä, se sattuu.

– Mutta minä ajattelen elämää karman lain kautta. Mikä minä olen sanomaan elämästä tai kuolemasta mitään. Menetys on suuri, mutta sielu jatkaa matkaa. Suruun ei kannata jäädä rämpimään.

Musiikki, jalkapallo, teatteri – tämä järjestys

Loirin ura on mitoiltaan jokseenkin käsittämätön. Näyttelijänä, koomikkona, muusikkona ja myös huippu-urheilijana.

– Musiikki, jalkapallo ja sitten vasta teatteri! 

Näin hän täräyttää listansa, kun häneltä tänään kysyy hänen elämäntyönsä kokokohtia. Loiri lisää listalle vielä biljardin.

Taiteilijan mukaan hän olisi ikäään kuin vajaa, jos jokin edellämainituista uupuisi.

– Kun pääsin teatterikouluun ajattelin, että joudun teatterikouluun. Olin nouseva jalkapallomaalivahti, Loiri muistelee nuoruttaan 1960-70-lukujen taitteessa.

– Päädyin Helsingin kaupunginteatteriin näyttelijäksi ja pelaaminen loppui siihen.

Loirin rakkaus jalkapalloon oli ja on yhä niin syvää kuin vain voi olla.

– En voinut muutamaan vuoteen edes katsoa jalkapalloa, koska kaipasin sitä niin paljon. No sitten irtisanouduin teatterista ja pääsin taas pelaamaan.

– Pelasin mestaruusssarjassa HJK:n joukkueessa. Pääsin olympiastadionille, jossa olin 7-vuotiaana nähnyt olympialaisten finaalin Unkari-Jugoslavia, hän muistaa lämmöllä.

Spedestä varoiteltiin – menee uskottavuus

Loiri sai nuorudessaan kuulla vanhemmilta näyttelijä-kollegoiltaan, että Speden kelkkaan ei pitäisi lähteä.

Koomikkona menee taiteilijalta uskottavuus, kerrotiin. Loiri ei totellut. Jos olisi, ehkä Uuno Turhapuro-niminen hahmo olisi jäänyt syntymättä.

– No Uunoa tulee kyllä tuutista liiaksikin, hymähtää Loiri.

– Ja kyllä niitä vähän turhan monta tehtiin, elokuvien taso heitteli liikaa. Mutta tärkeä hahmo se minulle on. Nuoret ja lapsetkin tunnistavat tänään, että olen Uuno. Vaikka olenhan minä nyt vähän siistimmässä kunnossa.

Loiri on silti aina halunnut, että hänet muistetaan vahvasti myös muista kuin koomikon rooleistaan. Siksi Eino Leinon runojen levyttäminen on ollut erityisen tärkeää. Ensimmäinen lp ilmestyi 1978 ja sitä myytiin yli 120 000 kappaletta.

– Leino-levyt antoivat itselleni uskoa. Olin siis uskottava muillakin saroilla kuin Uunona ja koomikkona.

Edesmennyttä ohjajaa Kalle Holmbergia Loiri kiittää.

– Hän uskoi minuun aina näyttelijänä. Sain hänen ansiostaan näytellä vakavissa teoksissa; Dostojevskia, Seitsemää veljestä ja Rauta-aikaa.

“Elän yleisön edessä”

Mutta se suurin rakkaus, musiikki! Sen äärellä Vesa-Matti Loirilla on yhä isoja suunnitelmia ja kuntokin on tänään kohdillaan.

Liki 10 vuotta sitten Loirin paino putosi kymmeniä kiloja laihdutusleikkauksen ansiosta.  Mies on pysynyt hoikkana.

– Poikkihuilua en enää voi soittaa, kun diabetes pilasi vasemman käden pikkusormen. Mutta olen opetellut tilalle nokkahuilun soiton.

Diabetes vaurioitti myös jalkojen hermostoa.

– Se on nyt tommosta pätkävelyä, hän tuumii.

Mutta eteenpäin mennään tälläkin vauhdilla. Laulajana Loiri on tänään yhä täydessä  iskussa.

– Eihän sitä nyt vielä 75-vuotiaana eläkkeelle jäädä. Minulla on taas palava halu yleisön eteen. Tunnen eläväni lavalla, kontakti yleisöön on tärkeää.

Uutta musiikkia kohti - kissojen kanssa

– En tee koskaan väkisin mitään. Raja menee siinä, että jos lavalla alkaa vilkuilla kelloa ja miettiä, vieläkö pitäisi pari biisiä vetää, silloin kannattaa lopettaa.

Suunnitelmissa on uusi levy. Hän toivoo, että voisi aloittaa sen tekemisen ensi keväänä.

– Olen tilannut jo Hectorilta ja Timo Kiiskiseltä lauluja ja aion itse myös sanoittaa muutaman. Etsin teksteilleni säveltäjät.

– Minä jaksan nousta ylös ja jatkaa eteenpäin läheisteni, ystävieni ansiosta. Ja onhan minulla ne kaksi Norjan metsäkissaa. Juttelen heille ja saan heiltäkin voimaa – toivottavasti hekin minulta.

– No ainakin ruokaa saavat, hymyilee Vesa-Matti Loiri.