Veronkierto puhutti Pietikäistä ja Kemelliä MTV:n nettivaalitentissä

MTV Uutisten eurovaalisarjassa Matkalla Brysseliin puhuttivat tänään muun muassa veroasiat.

Ehdokkaista tentattavina olivat europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok.) ja valtiovarainministeriön erityisasiantuntija Ann-Mari Kemell (kesk.).

Molemmat ehdokkaat ovat puhuneet veronkierron estämisestä.

Kemell kertoo toimineensa Suomen edustajana haitallisia yritysverojärjestelmiä tutkivassa komission työryhmässä. Hänen mielestään Suomen pitäisi ottaa ryhmässä aktiivisempi ote. Keinoina veronkierron estämiseksi Kemell nostaa esiin muun muassa tiedonsaanti- ja tiedonsiirto-oikeuden.

Pietikäinen ottaa esiin esimerkiksi veronkiertäjäyritysten rajaamisen julkisten hankintojen ulkopuolelle ja yhteisöveron laskentamallin yhtenäistämisen siirtohinnoittelun estämiseksi. Siirtohinnoittelun avulla yritykset siirtävät voittojaan maihin, joissa on alhaisempi verotus.

Molemmat kannattavat puolustusyhteistyötä ja suunniteltuja yhteisiä osastoja Ruotsin kanssa.

– Nämä eri puolustusratkaisut eivät ole toisiaan poissulkevia vaan täydentäviä. Ensisijaista on oma puolustus, seuraavaksi vahva pohjoismainen yhteistyö, kolmanneksi pitää vahvistaa eurooppalaista puolustusulottuvuutta teknisesti ja resursseiltaan ja sitten vasta on Nato-keskustelu, sanoo Pietikäinen.

– Me olemme edelleen liittoutumaton maa. Minun mielestä EU:ta ei pidä kehittää sotilasliittoutuman suuntaan ja Natoon liittymistä en tällä hetkellä kannata, joten minun mielestäni tämä on oikea tie hoitaa näitä asioita, sanoo Kemell.

Pietikäinen vastaa tentissä myös kysymykseen siitä, miksi hän ei lähtenyt ehdolle kokoomuksen puheenjohtajaksi ja pääministeriksi.

Juttua täydennetty klo 17.55: Lisätty ehdokkaiden mielipiteet puolustusyhteistyöstä.

Lue myös:

    Uusimmat