Venäjä saattaa menettää jääkiekon MM-kisat – René Fasel varoittaa edessä olevan CAS-päätöksen seurauksista: "Erittäin vakava ongelma"

Urheilun vetoomustuomioistuimelta CAS:lta odotetaan marraskuun lopussa päätöstä Venäjän mahdollisesta sulkemisesta pois kansainvälisistä suurtapahtumista aiempien dopingrikkomusten takia. Kansainväliselle jääkiekkoliitolle IIHF:lle isku oli tuntuva.

Maailman antidopingtoimisto Wada sulki Venäjän viime vuoden joulukuussa neljäksi vuodeksi pois urheilun kansainvälisistä suurtapahtumista, koska sen yhteistyö maan antidopingtoimisto Rusadan kanssa ei vieläkään onnistunut ongelmitta.

Venäjä vei asian Urheilun vetoomustuomioistuimen CAS:n käsiteltäväksi. Tapausta käsiteltiin viime viikolla Sveitsin Lausannessa ja päätöstä valituksesta odotetaan marraskuun lopussa.

Jos Venäjä suljetaan maana ulos suurtapahtumista, sen urheilijat saisivat yhä edustaa kotimaataan esimerkiksi olympialaisissa ja eri lajien MM-kisoissa ilman maatunnuksia. Venäjä ei kuitenkaan saisi järjestää neljän vuoden aikana suurkisoja.

Jääkiekossa isku olisi erityisen kova. Venäjälle on myönnetty vuodeksi 2023 sekä nuorten että miesten MM-kisat. Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n puheenjohtaja René Fasel varoittaa CAS:ia Venäjän valituksen hylkäämisen vaikutuksista.

– Jos kollektiivinen rangaistus otetaan käyttöön, siitä tulee erittäin vakava ongelma MM-kisoillemme. Venäjältä tulee aina paljon faneja niihin. Lisäksi meillä on MM-kisat Venäjällä vuonna 2023, Fasel kommentoi venäläiselle uutistoimisto TASS:lle.

Tretjak: 20 000 katsojan halli jo rakenteilla

Jääkiekossa on jo kokemusta vastaavasta vuoden 2018 talviolympialaisista, jossa Venäjän kiekkoilijat voittivat turnauksen pelatessaan neutraalin olympialipun alla. Fasel ei halua nähdä tätä uudelleen.

– Minusta pelaaminen olympialaisissa ilman kansallislaulua ja lippua on väärin, Fasel tuomitsee.

– Venäjän maajoukkue pakotettiin, minun mielestäni epäreilusti, pelaamaan ilman lippua ja kansallislaulua.

Venäjän jääkiekkoliiton puheenjohtaja Vladislav Tretjak oli viime keskiviikkona kuultava tuomioistuimessa sen antidopingtoiminnasta. Hän vakuuttaa, että kiekkoliiga KHL ja Venäjän liitto ovat vankasti mukana dopingin kitkemisessä pois maan urheilusta.

– Rakennamme jo 20 000 katsojan hallia (Pietariin) ja olemme sijoittaneet paljon rahaa tähän rakentamiseen, Tretjak vetoaa vuoden 2023 MM-kisojen puolesta.

– Tämä on meille äärimmäisen tärkeää. Venäjä on hyvä organisoimaan MM-kisoja, kuten oli myös vuoden 2018 jalkapallon MM-kisoissa, Tretjak jatkaa.

Vuoden 2023 nuorten MM-kisat on puolestaan myönnetty Venäjän Novosibirskin ja Omskin järjestettäväksi.

Lue myös:

    Uusimmat