Venäjän visiolla Ukrainaan asetettavasta uudesta venäjämielisestä "nukkehallituksesta" ei ole konkreettista pohjaa eikä tulevaisuutta, arvioi ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jussi Lassila MTV Uutiset Liven lähetyksessä. Hänen mukaansa Venäjä ei myöskään voi jatkaa taistelua enää kauan.
Ukrainassa taistellaan jo viidettä päivää. YK:n mukaan sodassa on kuollut jo ainakin 102 siviiliä, mukaan lukien seitsemän lasta.
Kiova on edelleen Ukrainan hallussa Venäjän taisteluista huolimatta. Tänään on saatu uutisia, että Kiovaa lähestyvä venäläiskolonna on kasvanut jo 27 kilometrin pituiseksi.
– Kyllä se lisää painetta puolustusta kohden, mutta kun katsoo tähänastista operaatiota, niin kyllä Venäjällä on ollut aika isoja vaikeuksia. Ja edelleen tunnutaan liikkuvan aika ylimielisellä tavalla tiivissä kolonnoissa, Lassila sanoo.
– Pitkin matkaa on nähty, että Ukraina on niitä aika tehokkaasti eliminoinut. Mutta kyllä isossa kuvassa saartorengas etenee ja sitä kautta taistelut tulevat keskittymään Ukrainan alueelle, hän jatkaa.
"Suomi teki merkittävän päätöksen aseavussa"
Suomi on tänään ilmoittanut aikovansa toimittaa aseapua Ukrainalle. Tukipaketissaan Suomi luovuttaa Ukrainalle materiaaliapuna 2500 kappaletta rynnäkkökiväärejä, 150 000 kappaletta patruunoita rynnäkkökivääreihin, 1500 kappaletta kertasinkoja ja 70 000 kappaletta taistelumuonapakkauksia.