Mainos

Vanhemmat jättivät Madeleinen itkemään ennen katoamista

Madeleinen McCannin vanhemmat jättivät tytön itkemään tämän katoamista edeltävänä iltana.

Julkisuuteen vuotaneen poliisiraportin mukaan Kate ja Gerry McCann jättivät kolme lastaan - silloin 3-vuotiaan Madeleinen ja 2-vuotiaat kaksoset Seanin ja Amelien - nyyhkyttämään näiden makuuhuoneeseen. Vanhemmat eivät reagoineet mitenkään lastensa kyyneliin.

Brittilehti Daily Mailin mukaan Kate McCann kertoi poliiseille, että Madeleine moitti äitiään seuraavana aamuna.

- Kun olimme aamiaisella, Madeleine sanoi: "Äiti, miksi et tullut, kun me itkimme viime yönä?", sanoo Kate McCann raportissa. - Puhuimme Gerryn kanssa muutaman minuutin ajan asiasta ja sovimme pitävämme lapsia paremmin silmällä.

Muutamaa tuntia myöhemmin pariskunta jätti kuitenkin lapsensa lukitsemattomaan loma-asuntoonsa ja nauttivat illallista ystäviensä kanssa.

Gerry McCann kertoi myös poliisille, että Madeleinen lempilelu Cuddle Cat löytyi "melkein samasta paikasta", missä hän oli sen viimeksi nähnyt. Pariskunta on aiemmin sanonut, että lelu löytyi korkealta ikkunalaudalta, minne lapsi ei olisi voinut yltää. Tämän takia vanhemmat olivat varmoja siitä, että Madeleine oli siepattu.

McCannit ovat vahvistaneet, että julkisuuteen vuodetun poliisiraportin tiedot ovat oikeita. Samalla he ovat kuitenkin voimakkaasti kritisoineet sitä, että poliisi salli tietojen tulla ilmi.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.