Vanhan kartanon katto remontoitiin "asuinkelvottomaksi" – nerokas ratkaisu pelasti lepakoiden kodit
Englannissa sijaitsevan kartanon kunnostuksen huomattiin haittaavan paikallisten lepakkojen elämää. Rakentajat keksivät tavan remontoida vanha rakennus myös karvaiset asukkaat huomioon ottaen, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.
Kun vuonna 1482 valmistunutta Oxburgh Hall -kartanon kattoa ryhdyttiin kunnostamaan, tilat omistava ympäristönsuojelujärjestö National Trust törmäsi kinkkiseen ongelmaan.
Vanhaa rakennusta oli viimeksi remontoitu laajasti 1800-luvun puolivälissä. Vuosikymmenten aikana kattorakenteet olivat päässeet vaurioitumaan pahasti, mutta niissä majaili silti lukuisia lepakkoja.
Uuden remontin yhteydessä kattotiiliksi valittiin historiallisen kartanon henkeä kunnioittavat laatat. Valitettavasti asukkaat eivät riemastuneet muutoksesta: lepakot kun liukuivat uuden katon päällä niin, etteivät ne päässeet aiemmin käyttämistään aukoista sisälle lepopaikkaansa.
National Trust päätti, ettei tämä käy päinsä.
Lepakot huomioon ottava katto
Jotta lepakot pystyisivät tarttumaan kattoon paremmin kynsillään, asiantuntijoiden piti kehittää laattoihin liukumaton päällyste. Sisääntuloaukkojen lähellä olevat laatat keksittiin päällystää maalilla, johon oli sekoitettu erikokoisia hiekanjyviä.
National Trustin Twitterissä jakamalla videolla näkyy, kuinka yksi lepakko pääsee ketterästi kiipeämään rakeista pintaa pitkin. Vastaavanlainen ratkaisu auttaa kartanon kattorakenteissa asuvia lajikumppaneita löytämään tien uuteen kotiinsa.
Jos twiitti ei näy, voit avata sen tästä.
Näin autat lepakoita
Lepakot ovat ainoita lentäviä nisäkkäitä. Niiden määrä maailmassa on vähentynyt elinolojen muuttumisen myötä, kertoo Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus verkkosivuillaan. Kaikki Suomessa luonnonvaraisesti tavattavat lepakkolajit ovat rauhoitettuja.
Lepakot esitetään mytologiassa vampyyrimaisina verenimijöinä, mutta todellisuudessa suurin osa lepakoista käyttää ravintonaan hyönteisiä tai hedelmiä ja mettä. Lepakot ovat hyödyllisiä myös ihmisille, sillä ne pölyttävät ravintokasveja ja syövät tuhohyönteisiä.
Suomen lepakot viihtyvät erityisesti metsäisillä ja luonnonmukaisilla alueilla, mutta myös kivikaupungeissa. Lepakkojen asuntopulaa voi helpottaa ripustamalla puunrunkoon tai talon seinälle lepakonpöntön sekä antamalla lähistöllä majaileville lepakoille rauhaa.
Metsänomistaja voi auttaa lepakoita ja monia muitakin lajeja välttämällä suurten hakkuuaukioiden tekemistä metsään.
Ulla opetti Leo-lokin steppaamaan mökillään. Katso videolta, miten hurmaavasti mökkilokki läpsyttelee räpylöitään.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää