Valtteri Bottas otti kantaa F1-mestaruustaistelun dramaattiseen ratkaisuun – piakkoin Mercedes jätti protestin
F1:n kuljettajien mestaruustaisto sai dramaattisen käänteen, kun Red Bullin Max Verstappen nousi viimeisellä kierroksella Mercedeksen Lewis Hamiltonin edelle. Verstappen varmisti ohituksellaan mestaruuden, joka on vielä tutkinnan alla. Taustalla on Abu Dhabin GP:n lopun kyseenalainen tapahtumaketju.
Hamilton johti kisaa vielä kymmenen kierrosta ennen loppua. Nicholas Latifin ulosajo toi radalle turva-auton, mikä pisti pakan uusiksi.
Red Bullin Max Verstappen haki itselleen uudet pehmeän seoksen renkaat. Mercedes ei halunnut menettää ykköspaikkaa ja Hamilton jäi roikkumaan radalle.
Lopulta kisa päätettiin käynnistää niin, että autot pääsivät ajamaan kilpaa vielä kierroksen ajan.
Se koitui Hamiltonin kohtaloksi. Verstappen tuli ja hyökkäsi pehmeän seoksen renkailla. Hamilton jäi jalkoihin, eikä pystynyt vastaamaan enää Verstappenin ohitukseen.
Tapaus harmitti myös Mercedeksen tallikaveria Valtteri Bottasta.
– Päällimmäisenä mielessä on se, että nappasimme merkkimestaruuden. Se oli tärkein juttu. Mutta täytyy sanoa, että harmittaa Lewisin puolesta. Hän olisi mun mielestä ansainnut mestaruuden. Oli vähän huonoa tsägää turva-auton kanssa. Mutta semmoista kilvanajo on välillä, Bottas mietti C Moren haastattelussa.
Bottas itse tuli maaliin kuudentena.
– En ottanut hirveästi riskejä, kun tiesin, että mun pitää ottaa muutama piste, jotta saamme merkkimestaruuden. Se oli päivän päätavoite.
Bottas ei täysin allekirjoittanut kisan lopun tapahtumia. Häntä kismitti tapa, millä Hamilton menetti ykkössijansa Verstappenille.
– En tiedä, että oliko tuo reilua. Turva-auto antoi Maxille ja Red Bullille tsäänssin, mutta semmoista se on. Välillä siitä hyötyy itse ja välillä se menee toisinpäin. Oli vähän erikoinen loppu, Bottas myönsi.
Piakkoin Bottaksen haastattelun jälkeen Mercedes jätti protestin kisan lopun tapahtumista. Mercedes vetosi kahteen eri sääntöpykälään, joita sen mielestä rikottiin turva-autoikkunan aikana.
Toinen protesti liittyi siihen, että Mercedeksen mukaan Verstappen ohitti Hamiltonin turva-auton takana. Toinen protesti kohdistui siihen, miten vain osa kierroksella hitaammista kuskeista päästettiin Hamiltonin ja Verstappenin välistä joukon perälle.
Bottaksen oma Mercedes-ura päättyi sunnuntain kisaan. Hän ajaa ensi kaudella Alfa Romeolla.
– Varmaan tiimin kanssa juhlistetaan tänään merkkimestaruutta ja muistellaan menneitä. Tiistaina alkaa hommat uuden tiimin kanssa, että aika nopeasti vaihtuu kuviot. Odotan kyllä innolla tulevaa, Bottas huikkasi.
Uusimmat
-
11:24
Juha Vuorinen kulki koko talven erikoinen vaatekappale kaulassaan – kömmähdys sai somekansan repeämään nauruun: "Niin sanotusti helmat korvissa"
-
11:21
Venäjälle nolo näpäytys Ruotsissa – Tukholma nimeää suurlähetystön aukion uudelleen Ukrainan hyväksi
-
11:13
Waltteri Merelä hehkutti ylpeänä Tapparaa: "Näytettiin alusta asti"
-
11:05
Katsoja ryntäsi kentälle Helsingissä – fanin onneton pakoilu tallentui kameraan
-
11:03
Traficomin virkamiehen twiitistä 4,5 miljoonan euron lasku – nämä sanat tulivat kalliiksi
-
10:55
HOK-Elannon ex-johtaja sai liikekumppaneilta rahaa tyttäriensä harrastuksiin – hovi vapautti lahjussyytteestä
-
10:49
Kunta-alan jättilakko uhkaa alkaa tiistaina – yksin Oulussa tuhannet työntekijät jäävät kotiin: "Koulut ja päiväkodit pääosin kiinni"
-
10:44
Terästehtään siviilejä yritetään taas evakuoida, Etyj joutuu vetäytymään – MTV seuraa sotaa Ukrainassa
-
10:43
Kadonneen nuorukaisen kohtalo paljastui: Lohjan ruumis on talvella kadonnut 19-vuotias
-
10:43
Hannes Björnisen uusi seura selvisi – kaksivuotinen sopimus
-
10:38
Suomen ja Ruotsin ulkoministerit tapaavat: Mitä kerrotaan Nato-kannoista? – katso tiedotustilaisuus suorana klo 12
-
10:37
Entinen tenavatähti Konsta Hietanen esiintyi minikeikalla Seppo Hovin kanssa: "Ehkä tämä ei jää tähän"
-
10:35
Ville Valkonen nousee kansanedustajaksi Ilkka Kanervan tilalle kokoomuksesta
-
10:16
Venäjän kaasusodasta isoja vaikeuksia Euroopalle – vaihtoehdot ovat vähissä: "Vaikea tie, joka tulee varmasti kalliiksi"
-
10:07
Neste ja YIT hyvässä vauhdissa, Stockmann jatkaa tappiollisena – MTV seuraa osavuosikatsausten tuloksia
-
10:05
Poliisi tutkii Pirkkalassa tapahtunutta päiväkotipaloa tuhopolttona – palo sai alkunsa lapsen tulitikkuleikeistä
-
10:00
Suomessa jyllää poikkeuksellinen influenssa-aalto ja pahin on vielä edessä – kolme koronasta erottavaa merkkiä
-
10:00
Veli-Matti Savinaisen kevääseen tuli totaalikäänne – nyt ilmoilla on kutitteleva Leijona-kysymys: "En ole ikinä kieltäytynyt"
-
09:53
Yksityiskoulujen työkiistassa sovintoesitys – koskee 17 koulua
-
09:50
Venäjää ei voi täysin eristää kansainvälisistä järjestelmistä, mutta välit maahan viilenevät jopa vuosikymmeneksi
-
Lataa lisää
