Valtio lyhentää velkaa yli miljardilla eurolla

Hallitus on kokoontunut tänään ns. kehysriiheen, jossa on tarkoitus sopia valtiontalouden enimmäismenoista kuluvan vaalikauden loppuun asti.

Valtio lyhentää velkaansa yli 1,1 miljardilla eurolla. Keskeisenä tekijänä on, että valtion tulot ovat kasvaneet ennustettua enemmän. Hallitus sopi tänään kehysneuvottelujen yhteydessä myös kuluvan vuoden toisen lisätalousarvion sisällöstä.

Tuloarviota korotetaan 784 miljoonalla eurolla. Tarkoituksena on, että valtion kassaa pienennettäisiin tulouttamalla valtion viime vuoden tilinpäätöksen osoittamasta kumulatiivisesta ylijäämästä talousarvion kattamiseen yhteensä 600 miljoonaa euroa. Kun määrärahalisäykset otetaan huomioon, on talousarvioesitys 1145 miljoonaa euroa ylijäämäinen.

Tuloveroja kertyy lisää 336 miljoonaa euroa. Arvonlisäveron tuottoennustetta nostetaan 146 miljoonalla eurolla. Korkotuloja ja voiton tuloutuksia arvioidaan kertyvän 275 miljoonaa euroa aiemmin budjetoitua enemmän.

Hallitus ehdottaa määrärahoja lisättäväksi yhteensä 239 miljoonalla eurolla. Suurin määrärahan lisäys on hallitusohjelmassa sovittu 100 miljoonan euron siirto Maatalouden kehittämisrahastoon investointihakemusruuhkan purkamiseksi. Vastaavasti korkotukilainakiintiöitä nostettaisiin 130 miljoonalla eurolla.

Valtionvelan korkomenoihin esitetään 50 miljoonan euron lisäystä. Lisäksi hallitus esittää määrärahalisäyksiä mm. nuorten työpajatoimintaan, työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen ja starttirahaan, vankeinhoidon kehittämisohjelmaan, Geologian tutkimuskeskuksen kemian laboratoriosta muodostettavan yhtiön perustamiseen, Talvivaaran kaivoksen rautatie- ja tieyhteyksien parantamiseen, perusradanpitoon sekä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön puheenjohtajakauden kustannuksiin.

Lisäbudjetilla perustetaan myös kymmenes poliittisen valtiosihteerin virka. Työministeri Tarja Cronbergin (vihr.) valtiosihteerin virkaan nimitetään Katariina Poskiparta sen jälkeen, kun lisätalousarvio on hyväksytty.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat