Chilen MM-rallissa ajetaan perjantaina kuusi erikoiskoetta ja kaikkiaan 112,76 erikoiskoekilometriä. MTV Urheilu seuraa sorarallin avauspäivän tapahtumia tässä artikkelissa.
Toyotan Kalle Rovanperä puolustaa kisan voittoa viime vuodelta. Rovanperällä on kuitenkin edessään haastava päivä, sillä hän starttaa toiselta paikalta tiimikaverinsa Elfyn Evansin takaa. Kaksikolla on luvassa auraushommia sorateillä.
Lue myös: Raaka MM-ralli edessä – asiantuntija kertoo vaaranpaikat
Sääolosuhteet voivat kuitenkin muuttaa peliä, myös lähtöpaikan vaikutuksen osalta. Perjantaille on ennustettu poutasäätä ja noin 10–15 lämpöastetta. Sateen mahdollisuus on pieni.
Perjantain pitäisi osua nappiin, sillä sen sijoitukset määrittelevät lähtöpaikat lauantain lähes 140 erikoiskoekilometrin urakkaan. Chile on kauden neljänneksi viimeinen kisa, ja kun MM-taisto käy kuumana Evansin, Rovanperän, Sebastien Ogierin ja Ott Tänakin välillä, jokainen piste on elintärkeä.
Alla Chilen MM-rallin perjantain ohjelma, kokonaistilanne ja ajopäivän seuranta.
Chilen MM-rallin perjantain ohjelma:
14.15 | EK1 Pulperia 1 (19,72 km) |
15.10 | EK2 Rere 1 (13,34 km) |
16.01 | EK3 San Rosendo 1 (23,32 km) |
18.56 | Huolto A, MDS Hotel 40 min) |
20.41 | EK4 Pulperia 2 (19,72 km) |
21.36 | EK5 Rere 2 (13,34 km) |
22.27 | EK6 San Rosendo 2 (23,32 km) |
Kokonaistilanne, Chilen MM-ralli ek 3/16:
1. | Elfyn Evans | Toyota | 29.06,0 |
2. | Ott Tänak | Hyundai | +0,5 |
3. | Adrien Fourmaux | Hyundai | +9,6 |
4. | Sebastien Ogier | Toyota | +13,9 |
5. | Thierry Neuville | Hyundai | +14,5 |
6. | Sami Pajari | Toyota | +19,7 |
7. | Gregoire Munster | M-Sport | +43,9 |
8. | Takamoto Katsuta | Toyota | +44,6 |
9. | Kalle Rovanperä | Toyota | +1.05,6 |
10. | Alberto Heller |
Chilen MM-rallin perjantain seuranta:
EK3 San Rosendo 1 (23,32 km) Tulokset:
1. | Elfyn Evans | Toyota | 12.13,7 |
2. | Ott Tänak | Hyundai | +1,0 |
3. | Sebastien Ogier | Toyota | +6,5 |
4. | Adrien Fourmaux | Hyundai | +8,1 |
5. | Thierry Neuville | Hyundai | +8,4 |
6. | Sami Pajari | Toyota | +14,5 |
7. | Takamoto Katsuta | Toyota | +24,8 |
8. | Gregoire Munster | M-Sport | +27,0 |
9. | Josh McErlean | M-Sport | +37,2 |
10. | Alberto Heller |
Kello 16.50: Kolme erikoiskoetta on ajettu, ja tässä kohtaa on luvassa huoltotauko. Samat pätkät ajetaan uudestaan illalla Suomen aikaa. Pulperia 2 -erikoiskoe käynnistyy kello 20.41. Silloin jatketaan!
Lue myös: Kalle Rovanperälle karmiva takaisku – asiantuntija: "Virhe"
Kello 16.37: Pajari ajaa kuudenneksi tässä kohtaa. Ero kärkeen kasvaa 14,5 sekuntia. Munsterilla on vaikeuksia vaihteiden kanssa ja jää kokonaistilanteessa 43,9 sekuntia kärjestä.
Kello 16.31: Fourmaux ottaa osumaa reunasta ja lähellä on, että rengas lähtee vanteelta. Fourmaux 8,1 hitaampi kärkeä kolmannella erikoiskokeella. Evans ja Tänak ajoivat suhteellisen tasatahtia kärjessä ja kokonaistilanteessa eroa vain puoli sekuntia. Kaksikon jälkeen erot kasvavat reilummin.
Kello 16.28: Thierry Neuville latasi haastattelussa karua tekstiä tilanteestaan. Neuville ajoi 8,4 sekuntia hitaammin kuin pohja-ajassa kiinni oleva Evans.
– Kyse on enemmän selviytymisestä, Neuville latasi.
– Minulla oli melkoisen siisti ajo. On vaikea sanoa, oliko minulla tarpeeksi etumatkaa, kun laitan kaiken peliin, mutta kaiken kallistusten ja muun kanssa on vaikea ajaa siististi ja tarkasti ilman pieniä virheitä, Evans sanoi.
Kello 16.23: Rovanperän renkaan vanne on kestänyt ajamisen, mutta rengas on puhki. Eroa kertyi 1.11,9 Evansin ajamaan aikaan. Tänak ajaa 0,5 sekunnin päähän Evansista. Ogier sanoi, että heidän pitää tehdä muutoksia autoon.
– Mentiin vähän leveäksi nopeassa paikassa ja lähti rengas vanteelta. Oli taas pitkä matka maaliin, Rovanperä totesi.
Alla olevalla videolla Rovanperän autoon tulleet vauriot.
2:03
Kello 16.13: Rovanperä jäänyt kuudennella väliaikapisteellä peräti 30,8 sekuntia. Renkaanvaihdossa kuitenkin todennäköisesti kuluisi enemmän aikaa. Seitsemäs piste on nostanut eron jo 44,8 sekuntiin.
Kello 16.10: Tasaista tahtia tullaan, Rovanperä seitsemän kilometrin kohdalla jälleen tasoissa Evansin kanssa. Ogier alkanut löytää vauhtia, sillä on ensimmäisellä väliaikapisteellä 0,9 sekuntia nopeampi kuin edellä menevä kaksikko. Kalle Rovanperällä rengasrikko oikeassa takarenkaassa ajovirheen takia! Neljäs väliaikapiste tuonut 5,5 sekunnin takamatkan Evansiin.
Katso alla olevalta videolta Rovanperän rengasrikko.
1:45
Kello 16.07: Rovanperä on ensimmäisellä väliaikapisteellä tasoissa Evansin kanssa. Rovanperä otti hiukan osumaa pätkän alussa, mutta pystyy jatkamaan. Toinen väliaikapiste on tuonut 0,3 sekuntia lisää etumatkaa Evansiin.
Kello 16.02: Päivän kolmas erikoiskoe on käynnissä. Viime vuonna nopeinta vauhtia pätkällä piti Kalle Rovanperä minimaalisella 0,1 sekunnin erolla. Erikoiskoe on kuluttava Viime vuonna nähtiin neljän kilometrin kohdalla useampi rengasrikko.
EK2 Rere 1 (13,34 km) Tulokset:
1. | Kalle Rovanperä | Toyota | 6.45,6 |
2. | Ott Tänak | Hyundai | +1,1 |
3. | Adrien Fourmaux | Hyundai | +1,5 |
4. | Elfyn Evans | Toyota | +2,4 |
5. | Thierry Neuville | Hyundai | +3,6 |
6. | Sebastien Ogier | Toyota | +4,5 |
7. | Sami Pajari | Toyota | +5,6 |
8. | Gregoire Munster | M-Sport | +6,8 |
9. | Takamoto Katsuta | Toyota | +12,8 |
10. | Alberto Heller |
Kello 15.40: Kalle Rovanperälle avauspäivään toinen pohja-aika! Suomalaista lähimpänä on Tänak, johon etumatkaa 5,8 sekuntia. Evans on kolmantena.
Kello 15.37: Pajarin vauhti on kuitenkin hidastunut ja hän jää lopulta 5,6 sekuntia Rovanperästä. Fourmaux nousee kokonaistilanteesssa Pajarin ohi neljänneksi. Pajarin ero kahden pätkän jälkeen kärkeen 11,5 sekuntia.
– Oli yllättävän haastavaa löytää minkäänlaista rytmiä tai rohkeutta siihen. Viime vuonna olin hyvä tällä pätkällä, mutta nyt ei lähtenyt, Pajari totesi.
Kello 15.35: Pajari tulee mainiota vauhtia ja on todella lähellä Rovanperän nopeinta aikaa.
Kello 15.30: Lähimmäksi Rovanperää toistaiseksi ajanut Tänak, joka jäi suomalaisen ajasta 1,1 sekuntia. Tänak on ohittanut kokonaistilanteessa Evansin ja noussut toiseksi.
Kello 15.25: Ogier tulee maaliin 4,5 sekuntia perässä Rovanperän kärkiaikaa. Tänak ja Neuville tällä hetkellä pätkällä.
– Tuskaista auton kanssa. Teimme, mitä voimme, mutta ei ole ollut kovinkaan hyvää, Ogier sanoi.
– Paljon irtosoraa, varsinkin reunoissa. Katsotaan, mitä tapahtuu. Haastavaa juuri sen verran, että tekee elämästä melko vaikeaa, Evans vastasi kysymykseen sumusta.
Kello 15.20: Ogier on baanalla. Ranskalainen ajaa kovempaa kuin Evans, mutta hitaammin kuin Rovanperä, joka kellottaa tässä kohtaa nopeimman ajan 2,4 sekunnin erolla Evansiin.
– Ihan ok. Hankalat olosuhteet, oli vähän sumua. Tuntuu, että Elfynin jälkeen tie ei ole yhtään puhtaampi. Enemmän varmaan vain tuo irtosuoraa reunoilta. Leviää joka paikkaan. Saa nähdä, putsaantuuko se, Rovanperä totesi.
Kello 15.15: Rovanperä on kakkoserikoiskokeen ensimmäisellä väliaikapisteellä 1,1 ja toisella 1,5 sekuntia edellä Evansia, joten ero kasvaa tasaiseen tahtiin. Sumua tulee reilusti lisää ja näkyvyys on heikkoa.
Kello 15.10: Toinen erikoiskoe käynnissä! Ensimmäisen erikoiskokeen olosuhteista todettiin etukäteen, että ensimmäisillä autoilla voi olla tuskallista. Tämä nostaa Rovanperän ajaman pohja-ajan arvoa entisestään. Suomalainen lähti liikkeelle toisena. Toinen erikoiskoe on 13,34 pituinen Rere.
EK1 Pulperia 1 (19,72 km) Tulokset:
1. | Kalle Rovanperä | Toyota | 10.00,4 |
2. | Elfyn Evans | Toyota | +3,9 |
3. | Ott Tänak | Hyundai | +4,7 |
4. | Sami Pajari | Toyota | +5,9 |
5. | Adrien Fourmaux | Hyundai | +6,3 |
6. | Thierry Neuville | Hyundai | +8,8 |
7. | Sebastien Ogier | Toyota | +9,2 |
8. | Takamoto Katsuta | Toyota | +13,3 |
9. | Gregoire Munster | M-Sport | +16,4 |
10. | Alberto Heller |
Kello 15.00: Ensimmäinen erikoiskoe on paketissa, kakkospätkä käynnistyy kello 15.10.
Kello 14.50: Sami Pajari ajaa tässä kohtaa neljänneksi. Pajari jää Rovanperästä 5,9 sekuntia. Irlannin McErleanilla käynyt ohraisesti kahden kilometrin kohdalla. Pyörähdys vei aikaa 12 sekuntia ja autoon tuli vaurioita. Neljännellä väliaikapisteellä ero kärkeen kasvanut jo 35,4 sekuntiin.
– Ei parasta ajoani, jostain syystä tällä erikoiskokeella tuntuu aina todella haastavalta. On vaihtelevaa, jossain kohtaa on hyvää pitoa ja joissain ei ollenkaan, Pajari sanoi pätkän jälkeen.
– Pitkä tasainen vasemmalle kääntyvä mutka ja menetimme takapään hallinnan. Onneksi olemme täällä. Täytyy mennä tarkistamaan tilanne, McErlean kertoi.
Katso tilanne alla olevalta videolta.
0:55
Kello 14.40: Katsuta jää reilusti Rovanperän ajasta, peräti 13,3 sekuntia. Neuville oli omalla vedollaan 8,8 sekuntia Rovanperää hitaampi.
Kello 14.35: Rovanperä kiinni pohja-ajassa. Evans 3,9 sekuntia, Tänak 4,7 ja Ogier 9,2 sekuntia perässä.
– En tiedä, olo oli todella epämukava autossa tällä erikoiskokeella, Ogier totesi.
– Selvästikin on liukasta, mutta auto on erittäin epävakaa. Rehellisesti sanottuna on todella hankalaa, Tänak sanoi.
Kello 14.31: Rovanperä ajaa tässä kohtaa kiinni pohja-aikaan. Suomalainen on Evansia 3,9 sekuntia nopeampi. Ogier jää todella paljon kärkikaksikosta. Eroa Rovanperään peräti 9,2 sekuntia.
– Ei ollut hyvä veto. En tiedä, en vain pidä näistä pätkistä, erityisesti tästä. Ainakin siisti startti. Melkoisen vähän pitoa tietyissä paikoissa, Rovanperä kertoi.
Kello 14.25: Evans tulee ensimmäisen ek:n maaliin ja kellottaa ajan 10.04,3. Rovanperä tulee tätä nopeammin ja Ogier hitaammin. Tänak on lähtenyt liikkeelle.
– Melkoisen haastavaa ja pito on vaihtelevaa. On hiukan kosteaa, mikä tekee pidon arvioimisen vaikeaksi, Evans sanoi pätkän jälkeen.
Kello 14.23: Nyt myös Ogier on lähtenyt liikkeelle. Ranskalainen ajaa uransa 200:tta starttia MM-rallissa. Näistä 65 on päättynyt voittoon. Rovanperä sekunnin edellä Evansia kolmannella väliaikapisteellä. Chilessä näkyy olevan sumua, jota odotetaan olevan reilusti tänä viikonloppuna.
Kello 14.18: Evansin autokameroihin taltioituu tiellä olevia koiria. Samalla Rovanperä on liikkeellä! Suomalainen on ensimmäisellä väliaikapisteellä 0,2 sekuntia edellä Evansia.
Kello 14.15: Ensimmäinen erikoiskoe on käynnissä! Avauspätkänä vajaan 20 kilometrin mittainen Pulperia. Kaikki päivän kolme ensimmäistä erikoiskoetta ajetaan kahdesti. Evans ensimmäisenä liikkeelle, Rovanperä toisena. Tiellä on jonkin verran vettä, mutta se on kuivumaan päin.
Kello 13.45: MM-taisto on tiukkaa, kun lähestytään kauden huipennusta. Toyotan tallipomo Jari-Matti Latvala uskoo, että tiimissä ajava Sebastien Ogier on nyt vaarallisimmillaan taistelun suhteen. Evans johtaa sarjaa seitsemän pisteen erolla Rovanperään. Ogier on kolmantena kaksi pistettä jäljessä suomalaista ja virolaiskuski Tänak on yhdeksän pistettä Ogierista.
Lue myös: Kalle Rovanperällä merkillinen ensiveto Chilen MM-rallissa – "Parempi nyt kuin kisassa"
Klo 13.15: Tervetuloa seurannan pariin! Torstaina ajetulla testierikoiskokeella kovinta vauhtia piti Hyundain Ott Tänak, joka oli vain yhden sekunnin kymmenyksen nopeampi kuin Toyotan Kalle Rovanperä. Kärkikaksikkoa seurasivat Toyotan Elfyn Evans ja Sebastien Ogier. Toyotan Sami Pajari oli kuudenneksi nopein.
Viime vuonna Rovanperä voitti rallin 23,4 sekunnin erolla Evansiin. Tänak oli kolmas.