Valokuvaajat piinaavat malleja – #MeToo ravisteli muotimaailmaa, mutta ahdistelu on edelleen ongelma alalla

Teatteri- ja elokuva-ala kitkee häirintää 0:51
Kesällä 2018 uutisoitiin Suomen teatteri- ja elokuva-alan kitkevän seksuaalista ahdistelua ja häirintää.

Moni muotialalla tunnettu nimi on menettänyt töitä ahdistelusyytösten vuoksi.

Lokakuun 15. päivänä vuonna 2017 näyttelijätähti Alyssa Milano julkaisi Twitter-tilillään merkittävän tviitin. Milano pyysi seksuaalista ahdistelua kokeneiden vastaamaan hänen tviittiinsä kirjoittamalla "Me Too", suomeksi "Minä myös".

Me Too kasvoi valtavaksi ilmiöksi. Elokuva-alan lisäksi ahdistelu- ja häirintätapauksia alkoi paljastua myös monilla muilla aloilla – kuten muotialalla.

Perulainen Mario Testino, yhdysvaltalainen Bruce Weber, ranskalainen Patrick Demarchelier ja monet muut tunnetut muotivalokuvaajat ovat menettäneet isoja työprojekteja Me Too -ilmiön takia, kertoo brittimedia The Guardian.

Näin on käynyt, vaikka miehet ovat kiistäneet heitä kohtaan esitetyt syytökset seksuaalisesta ahdistelusta.

Kaksi vuotta Me Toon alkamisen jälkeen The Guardianin lähteet kuitenkin kertovat, että vaikka asian suhteen on tapahtunut alalla kehitystä, vanhat kaavat toistuvat edelleen.

– Osa isoista nimistä on kadonnut kuvioista, mutta edelleen on valokuvaajia, jotka flirttailevat estottomasti ja kokeilevat rajoja, kertoo Ranskan mallitoimistojen liiton puheenjohtaja Cyril Brulé.

Brittimedian artikkelin mukaan valituksia on tehty kuvaajista, jotka muun muassa ahdistelevat malleja Instagramissa ja vonkaavat näitä treffeille, saavat pakkomielteen kuvattaviensa yksityiselämästä ja ovat kuvaustilanteissa päällekäyviä.

Brulé kertoo, että hänen oman mallitoimistonsa listoilla olevat mallit eivät saa työskennellä niiden kuvaajien kanssa, joista on tehty valituksia. Hänen toimistossaan malleille kerrotaan tarkkaan, mikä on valokuvaajille sallittua ja mikä ei.

Vastuun siirtelyä

Cyril Brulén mukaan valvonta on kuitenkin hankalaa. Ahdistelusta syytettyjä kuvaajia käyttävät usein muotialan uudet ja pienet toimijat, joilla ei ole tietoa näiden maineesta.

– Luulen, että ahdisteluasian kanssa joudutaan vielä painimaan. Siitä joudutaan varmasti vielä muistuttamaan ja oppimaan kantapään kautta, seksuaalista ahdistelua muotialalla tutkinut New York Timesin muotitoimituksen johtaja Vanessa Friedman.

Mario Testinon sekä Bruce Weberin nimet laajassa artikkelissaan esiin nostaneelle Friedmanille valkeni taustoja selvittäessä, että kaikki niin sanotusti väistelivät vastuuta.

– Mallitoimistot sanovat, että valokuvaajien varaaminen on alan tuotemerkkien vastuulla. Merkit taas siirtävät vastuun stylisteille, koska nämä haluavat työskennellä tiettyjen kuvaajien kanssa. Kuvaajat taas sanovat, että vastuu on mallien omilla agenteilla, joiden pitää suojella asiakkaitaan.

– Ongelmia on joka puolella muotimaailmaa ja siitä taas johtuu, että asia on monimutkainen ja hankala. Kun mikään taho ei ota vastuuta omista tekemisistään, mikään ei muutu, Friedman sanoo.

New York Times ei ole ainoa media, joka on tutkinut seksuaalista ahdistelua muotimaailmassa. Myös muun muassa The Boston Globe -lehti paljasti muotialalta 25 nimeä, joista syytettiin ahdistelusta tai hyväksikäytöstä.

Edistykseksi voi laskea esimerkiksi sen, että Me Too -kohun jälkeen muotilehti Voguen omistajat laativat kuvaussessioita varten ohjeistuksen, jolla pyritään ehkäisemään kaikkea seksuaalista ahdistelua ja häirintää.

Lue myös:

    Uusimmat