Valmentajanvaihdos toi lisää intensiteettiä Eva Wahlströmin harjoitteluun – ”Tuntuu, että minusta on tulossa vaarallinen”

Eva Wahlström kovilla uuden valmentajan kanssa:"Rajoja on venytetty" 4:40

Eva Wahlström kohtaa 24-vuotiaan Firuza Sharipovan ylemmän höyhensarjan titteliottelussa joulukuussa. Suomalaisnyrkkeilijän harjoittelussa tapahtui iso muutos, kun hän vaihtoi valmentajaansa kesällä.

Kymmenen vuotta Wahlströmiä valmentanut Risto Meronen jäi sivuun ja tilalle valittiin Risto Juvonen. Sen jälkeen tempo on muuttunut harjoittelussa rutkasti.

Juvonen perustaa valmennusfilosofiansa aggressiiviseen harjoitteluun. 39-vuotias Wahlström kertoo, ettei ole koskaan urallaan treenannut näin lujaa.

– Kyllä olemme venyttäneet rajoja aika lailla. Harjoitukset ovat hirvittävän paljon intensiivisempiä ja kovempia. Tekeminen on asenteeltaan hirveän paljon kovempaa, Wahlström kertoo.

Juvonen on nyrkkeilytaustansa lisäksi myös tapahtumapromoottori Live Nationin hallituksen puheenjohtaja. Wahlström kertoo, että valmentajavaihdos on nostattanut myös keskittymistasoa harjoituksissa.

– Vaihdos on nyrkkeily-filosofisesti erityisen sopiva ja lisäksi se on antanut minulle muutenkin uutta lisävirtaa, Wahlström paljastaa.

Wahlström ei ole varma, kuinka uudet valmennuskonstit näkyvät otellessa.

– Se minua itseäkin jännittää. En osaa sanoa, mitä siellä tulee tapahtumaan. Parhaimmillaan tuntuu, että minusta on tulossa aika vaarallinen. Olen hirveän paljon räjähtävämpi kuin aiemmin, Wahlström vakuuttaa.

Vaihdosta huolimatta loviisalainen Wahlström on kiitollinen entiselle valmentajalleen Meroselle.

– Yksi tärkeimmistä asioista, mitä Meronen minulle opetti, oli nauraminen. Meillä oli mahtava kymmenen vuoden valmennussuhde, josta en voi koskaan kylliksi kiittää. ”Ripan” ansiosta olen pystynyt opiskelemaan ja olemaan läsnä perheelleni, vaikka olen nyrkkeillyt huipputasolla, Wahlström jatkaa. 

Lue myös:

    Uusimmat