Vakuutusyhtiön kysely: 98 prosenttia suomalaisista sähköautoilijoista samaa mieltä yhdestä asiasta
Vakuutusyhtiö Ifin asiakaskyselyn mukaan sähköautoilijat ovat erittäin tyytyväisiä käyttövoimavalintaansa.
If teetti keväällä kyselyn sähköautoilla ajaville asiakkailleen. Kyselyn tulokset antavat jonkinlaisen kuvan siitä, kuinka tyytyväisiä yhtiön asiakkaat ovat olleet päätökseensä hankkia sähköauto.
Vaikka otanta, 306 suomalaista sähköautoilijaa, on verrattain pieni, suosittelisi peräti 98 prosenttia heistä sähköautoilua tuttavilleen. Noin 75 prosenttia tietää jo nyt, että heidän seuraavakin autonsa on ehdottomasti sähköauto. Loputkin päätyisivät sähköautoon todennäköisesti. Erityisen tyytyväisiä ovat Tesla-kuskit.
– Sähköautoilu näyttää vakuuttavan autoilijat aivan poikkeuksellisella tavalla. Mitä pidempään on sähköautoillut, sitä tyytyväisempi on, eikä paluuta muuhun käyttövoimaan ole. Tämä ennakoi Suomen autokannan sähköistymisen kiihtyvän edelleen, toteaa Ifin sähköautovakuutusten tuotepäällikkö Janne Sivenius vakuutusyhtiön tiedotteessa.
Sähköön siirtyminen jopa lisännyt ajamista
Joka viides kyselyyn vastanneista kertoo ajamisen lisääntyneen sähköautoon vaihtamisen myötä. Ajaminen on lisääntynyt erityisesti yli 50-vuotiaiden keskuudessa. Suurimpia syitä ajon lisääntymiseen on ollut ajamisen edullisuus ja mukavuus.
Vain neljä prosenttia vastaajista sanoo ajojensa vähentyneen sähköautoon vaihtamisen jälkeen.
Kyselyyn tulleiden vastausten mukaan ympäristösyyt eivät ole enää merkittävästi auton valintaan tai ajomäärään vaikuttava tekijä.
– Niitä pidetään varmasti jo eräänlaisena oletusarvona. Ratkaisevinta on, että sähköauto koetaan arjessa käytännölliseksi ja kustannustehokkaaksi, Sivenius arvioi.
Lataushybridit toimivat "porttihuumeen" tavoin
Keskon K-Latauksen viime vuonna teettämässä kyselyssä selvitettiin, kuinka moni palvelun asiakas aikoo ostaa seuraavaksi sähköauton. Kyselyyn vastanneesta 3 700 suomalaisesta peräti 83 prosenttia ilmoitti, että seuraava auto on täyssähköinen.
Täyssähkön suosion kasvaminen näkyy K-Latauksen mukaan erityisesti ladattavilla hybridillä ajavien keskuudessa. 61 prosenttia hybridikuskeista uskoi vaihtavansa seuraavaksi täyssähköautoon, kun vuotta aiemmin osuus oli 43 prosenttia.
– Tulokset piirtävät vaikuttavaa kuvaa täyssähköautoilijoiden tyytyväisyydestä valintaansa. Näyttää siltä, että moni hybridilläkin ajava on niin vakuuttunut autonsa sähköisestä puolesta, että olisi seuraavaksi kiinnostunut vaihtamaan täyssähköautoon, K-Latauksen johtaja Tom von Bonsdorff kertoi tiedotteessa viime lokakuussa.
If: Yleisimmät syyt sähköauton valintaan
- Edullisempi ajaa (74 %)
- Edullisemmat ylläpitokustannukset (57 %)
- Hiilidioksidipäästöjen vähentäminen (48 %)
- Uteliaisuus uuteen tekniikkaan (44 %)
- Ajettavuus (34 %)
- Huoli ilmastosta (32 %)
- Nopeus ja kiihtyvyys (19 %)
- Luotettavuus (14 %)
- Turvallisuus (11 %)
- Arvon säilyminen (9 %)
Lähteet: If, K-Lataus
Uusimmat
-
23:27
Yle: Essayah vastusti Israel-päätöstä yli kolme viikkoa sen jälkeen, kun asiasta oli päätetty
-
22:45
Toimittaja Tel Avivissa: "On tullut tavaraa taivaalta huomattavasti enemmän" – MTV seuraa
-
22:34
Hurrikaani Milton voimistui viidennen asteen hirmumyrskyksi – Floridaan julistettu hätätila
-
22:13
Skandaali Ruotsissa: Liivijengiläinen huippupoliitikon juhlien vakiovieras
-
22:10
Huuhkajille helpotusta? Englannilta tipahti kolme pelaajaa, mukana huippulupaus
-
22:04
Suomalainen yllätysnimi aloittaa kautensa NHL:ssä
-
21:44
VG: Norjalaisvanhuksilta huijattiin rahaa – Suomessa pidätetty 20 ihmistä
-
21:40
Huippumalli Chrissy Teigen pukeutui lateksiin – esittelee myös erikoista tatuointia
-
21:23
Valeasuun sonnustautunut lääkäri antoi äitinsä kumppanille myrkkypistoksen koronarokotteen sijaan
-
21:12
Moni alakoululainen kertoo tuntemattomien lähestyneen somessa – näin vanhempien kannattaa käsitellä asiaa
-
21:06
Etelä-Savon aluevaltuusto piti kokouksen etänä – syynä turvallisuusuhka
-
21:00
Lasten ja nuorten tapaturmaiset kuolemat vähentyneet dramaattisesti – tämä trendi kuitenkin "hirveän huolestuttava"
-
20:49
Olli Jokisen Timrå linjasi suomalaisesta jymyuutisesta: "Emme näe syytä paniikkiin"
-
20:45
Tätä et nähnyt Maajussille morsian -jaksossa! Tällainen oli Samulin ja puolisoehdokas Kristan puhelu
-
20:32
Kuningas Charlesin syöpähoidot keskeytetään – lähtee pitkälle matkalle
-
20:27
Terrorismi, energiakriisi ja pakolaisaallot – näin suursota Lähi-idässä voi iskeä Eurooppaan
-
20:25
Pelastakaa Lapset ei pian enää ota uusia hakijoita kansainväliseen adoptioon – taustalla yksi muutos
-
20:05
Jokereilta tipahti poikkeuksellisen suora ulostulo
-
19:44
Yksi otettu kiinni Israelia tukevan mielenosoituksen yhteydessä Helsingissä
-
19:15
Maajussi-Tarja paljastaa: Ismo huutokauppasi hänet toiselle miehelle – lopputulos yllätti!
-
Lataa lisää