Väite poliisin ja Nokian välisestä sijaintitietojen vaihdosta yllätti Microsoft Suomen teknologiajohtajan Aki Siposen.
Helsingin Sanomat kertoi viikonloppuna, että Suomen poliisi olisi pyytänyt ja saanut Nokialta puhelimien sijaintitietoja vuosien ajan ilman oikeuden lupaa.
-Minulla ei ole tällaista tiedossa, ja kollegoiden reaktioista päätellen on iso yllätys kaikille, että tuollaista väitetään tapahtuneen, Siponen sanoo.
Nokialta STT:lle toimitetun lausunnon mukaan Nokiallakaan ei ole tietoa väitetystä toiminnasta.
-Noudatamme viranomaisten tietojenluovutuspyyntöihin vastaamisessa tiukkaa laillisuusperiaatetta, yhtiön lausunnossa sanotaan.
Näin Microsoft sanoo:
-Windows-puhelimen paikkatiedot menevät ulkomaisille palvelimille, jos käyttäjä käyttää paikkatietoja hyödyntäviä sovelluksia ja antaa sovellukselle luvan paikantaa itsensä.
-Tekstiviestit ja valokuvat tallennetaan pilvipalveluun vain, jos käyttäjä valitsee niiden varmuuskopioinnin. Puhelin kysyy käyttäjältä suostumuksen varmuuskopiointiin.
-Puhelimella otettuja kuvia ei tarkkailla, mutta pilvipalveluihin tallennettuja valokuvia käy läpi automaattinen kuvantunnistusteknologia, jotta voidaan torjua lapsipornon leviämistä.
-Windows-puhelimen tietosuojatiedoissa kerrotaan, mitkä puhelimen ominaisuudet lähettävät tietoja Microsoftille ja mihin tarkoituksiin tietoja käytetään sekä millä tavalla käyttäjä voi halutessaan kytkeä ominaisuuksia pois päältä ja mitä ominaisuuksia ei voi kytkeä pois päältä.
Nokia kertoo selvittävänsä yhteistyössä viranomaisten kanssa, että on toimittu asianmukaisesti. Poliisiylijohtaja Mikko Paatero kertoi STT:lle aiemmin, ettei hänen epävirallisessa kartoituksessaan ole tullut ilmi viitteitä sijaintitietojen vaihdosta ilman oikeuden lupaa.
"En pysty sanomaan, onko NSA pyytänyt"
Microsoft Suomesta vakuutetaan, ettei turvallisuusvirasto NSA:lla tai millään muullakaan viranomaisella ole suoraa pääsyä Lumia-käyttäjien tietoihin.
HS:n mukaan Nokian Lumia-puhelinten käyttöjärjestelmä välittää Microsoftille Yhdysvaltoihin runsaasti käyttäjän yksityisiä tietoja, kuten puhelimen sijaintitietoja, tekstiviestejä ja yhteystietoja. Lehden mukaan NSA voi päästä käsiksi tietoihin.
Microsoftin mukaan tietoja menee palvelimille, jotta mahdollistetaan älypuhelinkäyttäjien haluamat palvelut, kuten esimerkiksi reittiopastukset.
Yhtiöstä painotetaan, että palvelimilla ja pilvipalveluissa olevia tietoja luovutetaan viranomaisille vain oikeudellisesti pätevistä tietopyynnöistä, joiden täytyy koskea yksilöityä ihmistä.
-Jos NSA pyytäisi meiltä suomalaisten henkilöiden tietoja, pyrkisimme ohjaamaan luonnollisesti kyselyt suomalaisille viranomaisille, sanoo teknologiajohtaja Siponen STT:lle.
-En pysty sanomaan, onko NSA pyytänyt joskus jonkun suomalaisen tietoja. Pystyisimme sen varmaan selvittämään, mutta jos näin olisi, emme ehkä saisi sitä kertoa, hän jatkaa.
Tammi-kesäkuussa 2013 Microsoft sai maailmanlaajuisesti reilut 37000 pyyntöä viranomaisilta. Noin 40 tuli suomalaisviranomaisilta.
Uusimmat
-
00:02
Hypo ennustaa: Asuntojen hinnat kääntyvät ensi vuonna nousuun – taustalla ennätyksellinen väestönkasvu
-
23:37
Euroopan parlamentti: Kaikkien uusien rakennusten tulee olla päästöttömiä vuodesta 2030 alkaen
-
23:28
EU yritti taivutella Kiinaa käyttämään vaikutusvaltaansa Venäjään, kertoo Eurooppa-kirjeenvaihtaja
-
22:53
Kihelmöivät lukemat – Arnold Schwarzenegger löi pöytään armoitettua faktaa
-
22:22
Azerbaidzhan ja Armenia vaihtavat sotavankeja – haluavat normalisoida suhteensa
-
22:11
Bidenilta kovaa tylytystä Ukrainan apupaketin estäneille republikaaneille: "Leikkivät uskaliasta leikkiä"
-
22:09
Ville Mäkipelto kertoo sarjamurhaajista, Raamatusta ja pilvenpolttelusta Linnan juhlissa miljoonayleisölle
-
22:01
Lähteet: Britney Spearsin isän jalka amputoitiin
-
21:54
ManU-manageri Erik ten Hagilta tyly kommentti hyllytetystä tähtipelaajasta
-
21:47
Pohjois-Amerikassa säkenöivä Brad Lambert kolkuttelee jo NHL:n portteja – "Tiedän, kuinka vaikeaa sinne on päästä"
-
21:45
Politiikan toimittaja: SAK:n vaatimusten läpimeno olisi "joulun ihme"
-
21:08
Oulun kaupunginjohtaja jättää tehtävänsä – ei vastannut "odotuksia johtajuudesta"
-
21:01
Pirkka-Pekka Petelius muisteli koskettavasti Pedro Hietasta: "Olet aurinko"
-
20:52
MTV:n tiedot: Suomi on varautunut jopa kymmenien tuhansien laittomien maahantulijoiden varalle
-
20:52
Rautjärvellä kadonnut löytyi kuolleena avannosta autoineen
-
20:31
F1:ssä todella kiusallinen tapaus – FIA lopetti nopeasti Toto ja Susie Wolffin tutkinnan
-
20:29
Jennifer pudotti kymmeniä kiloja yhden päätöksen ansiosta
-
20:22
Juhani vangitsee lumihiutaleet tavallisella pokkarilla – katso upeat kuvat!
-
20:21
Insinööriliitto valmis muihinkin painostustoimiin – näin kommentoi puheenjohtaja
-
20:00
Salkkarit-kurkistus julki! Hahmo manaa tilannettaan: "Mitä helvettiä oikein teen?"
-
Lataa lisää