Vaihtoautoketjun johtaja koronan vaikutuksista: "En olisi uskonut, että voimme näin hyviä tuloksia esittää"
Käytettyjä autoja myyvä Kamux-ketju kertoi hyvästä tuloksesta poikkeustilanteesta huolimatta. Toimitusjohtajan mukaan yhtiössä on varauduttu myös toiseen aaltoon.
Autokauppa tunsi koronapandemian keväällä nahoissaan, mutta käytettyjen autojen kauppaan keskittyvä Kamux kertoi kasvattaneensa liiketulostaan.
Kamuxin oikaistu liikevoitto nousi 6,8 miljoonaan euroon huhti-kesäkuussa. Vuodentakaisella vertailukaudella liikevoitto oli 6,7 miljoonaa euroa.
Toimitusjohtaja Juha Kalliokosken mukaan kannattavuutta onnistuttiin parantamaan nopean reagoinnin ja joustavan liiketoimintamallin avulla.
– En olisi uskonut, että voimme näin hyviä tuloksia tänä päivänä esittää, Kalliokoski kertoi tulostilaisuudessa.
Suomessa liikevaihto supistui 7,5 prosenttia. Saksassa se kasvoi 17 prosenttia.
– Saksa on ollut näistä maista kaikkein haasteellisimmassa tilanteessa, joten siihen nähden tämä on upea kasvu.
Ruotsissa koronapandemiaan liittyvät rajoitteet olivat Suomea ja Saksaa lievempiä, mutta vaikuttivat kuitenkin ihmisten liikkumiseen ja käyttäytymiseen. Siellä liikevaihto kasvoi lievästi ja kannattavuus oli edellisen vuoden tasolla.
Käytettyjen autojen kauppa on Kalliokosken mukaan uusien autojen kauppaa vakaampaa kriisistä toiseen, ja niin on käynyt myös nyt.
Suomessa autoja myytiin kutakuinkin saman verran kuin vertailuneljänneksellä, mutta niiden keskihinta oli alhaisempi.
– Haluttiin nopeampi varaston kierto ja tällaisena aikana tuumittiin, että asiakkaita on enemmän ostamassa edullisempia autoja, Kalliokoski sanoi.
– Tuli paljon tilanteita, että haluttiin vaihtaa halvempaan.
Valmiina toiseen aaltoon
Pandemian aikana on Kalliokosken mukaan keskitytty tehokkaaseen kulujenhallintaan. Lisäksi asiakkaiden ja henkilökunnan turvallisuuteen on panostettu. Hallinnossa on otettu käyttöön etätyöt.
Esimerkiksi Saksassa tiukat rajoitukset jatkuvat yhä ja asiakkaiden määrää liikkeissä on rajoitettu.
Kalliokosken mukaan yhtiö on hyvässä asemassa myös mahdolliseen koronan toiseen aaltoon. Käytettyjen autojen kauppaan hän ei odota kovaa iskua.
– Tähän liittyy myös se, että ulkomaanmatkailu on vähentynyt, ja silloinhan ihmiset liikkuvat kotimaassa. Julkisen liikenteen käyttäminen voi olla kyseenalaista. Moneen perheeseen on hankittu esimerkiksi toinen auto, ja usein se on käytetty.
Keskeisessä roolissa on digitaalisuus. Asiakkaiden ei tarvitse tulla ostoksille liikkeisiin. Kamux kertoi kolmen maan verkkosivustoilla käyvän kuukaudessa yli 800 000 vierailijaa.
Vaikka yhtiö kertoi jo maaliskuussa, ettei välttämättä yllä keskipitkän aikavälin tavoitteisiin tänä vuonna, pitkän tähtäimen visio on yhä sama.
– Koronasta huolimatta visiona on olla Euroopan ykkönen käytettyjen autojen vähittäiskaupassa. Häiriöitä tulee jatkossakin, mutta meidän katse on tulevassa. Olemme kasvuyhtiö.
Uusimmat
-
08:13
Florida-maalaaja Anton Lundell jäi vaille tulitukea – NHL-debyyttiä jahtaavat suomalaiset säväyttivät
-
08:09
Trumpia perheineen vaaditaan pois Trump Organizationin johdosta – ex-presidentti aikoo osallistua oikeudenkäyntiinsä
-
08:05
"Ikuinen palkkamonttu" on Orpon linjauksista pahin, linjaa hoitajajärjestö – puheenjohtajalta salamyhkäinen vastaus uusiin protestitoimiin
-
07:59
Taloyhtiöiden konkurssit kasvaneet tänä vuonna, mutta laki voi aiheuttaa ongelmia asukkaille: "Talo muuttuu asumiskelvottomaksi"
-
07:49
Rallikuskin kypärä uhkasi nousta päästä – tämä viikonlopun rämäpäisin kaasuttelu on nähtävä!
-
07:48
Tänään saatat nähdä hoitajalla mustan silmän hyvästä syystä: "Älä vedä meitä turpaan"
-
07:41
Medvedev uhoaa Venäjän mahdollisuudella iskeä Saksan maaperälle – MTV seuraa sotaa
-
07:20
Jari-Matti Latvala yllättyi dramaattisesta rallikäänteestä – humoristinen letkautus jatkosta
-
07:00
Salkkarit-tähti Axel Milliam palasi kansainvälisen elokuvan kuvauksista – yhtä kohtausta hiottiin jopa 10 tuntia: "Täysin eri maailma"
-
06:46
Ohjeistus hälytysajoneuvojen väistämisestä tuottaa hämmennystä – eräässä tilanteessa sitä ei palomestarin mukaan edes kannata noudattaa
-
06:30
Mystisyys Robert Heleniuksen dopingvyyhdin ympäriltä selvenee – manageri vahvistaa tiedot
-
06:28
Ukrainalainen Oleh, 22, iskee venäläisten niskaan henkensä kaupalla – näin toimii kuljetuskopteriin asennettu raketinheitinjärjestelmä
-
06:17
Nobel-viikko alkaa, katso aikataulu palkintojenjaosta
-
06:13
Näin toimivat Kotipizzan ja Nordean ilmastolaskurit – voiko yritysten ympäristöväitteisiin luottaa?
-
06:03
Yli 1 300 lähihoitajalla on riski joutua työkyvyttömyyseläkkeelle lähivuosina
-
06:02
Suomalaistähtien rallifiasko – Teemu Sunisen ulosajosta nostettiin esiin merkittäviä huomioita
-
05:56
Tilanne Kosovossa kärjistyi poliisin kuoltua väijytyksessä – paikalle 600 Nato-sotilasta
-
05:49
Lääkärikäyntien Kela-korvaus nousee kahdeksasta eurosta 30 euroon, hammaslääkärissä korvaus lähes kaksinkertaistuu
-
05:48
Kohtuuttoman pitkiksi venyneet rikosprosessit vaarantavat kansalaisten oikeusturvan – "Meidän oikeusvaltio on kriisissä"
-
05:46
Turkki kosti itsemurhaiskun Ankaraan – hyökkäsi ilmasta Pohjois-Irakin kurdialueille
-
Lataa lisää