Väärällä välipalalla pahimmillaan hengenvaarallisia seurauksia: Vältä näitä!
Karkkeja, pullaa ja muita makeita välipaloja paljon nauttivien maksaan ja vatsaonteloon kertyy haitallista rasvaa muita todennäköisemmin. Hedelmiä ja kasviksia suosivilla rasvaa on puolestaan vähemmän.
Havainnot perustuvat tutkimukseen, jossa 6 700 hollantilaisen 45–65-vuotiaan maksa ja keskivartalo tutkittiin magneettikuvauksella ja spektroskopialla.
Kun tutkijat yhdistivät kuvantamistutkimusten tiedot tietoihin osallistujien ruokavalioista, he havaitsivat maksan ja vatsaontelon rasvoittumisen olevan sitä todennäköisempää, mitä enemmän sokeriherkkuja osallistuja nautti. Rasvaa oli puolestaan vähemmän osallistujilla, joiden ruokavaliossa oli runsaasti hedelmiä, kasviksia tai jugurttia.
Vyötärölihavuudella vakavia seurauksia
Hollantilaisten tulokset vahvistavat näyttöä lisättyä sokeria sisältävien herkkujen sekä vyötärölihavuuden ja maksan rasvoittumisen välisistä yhteyksistä, mutta tutkimuksen menetelmällisten rajoitteiden takia myös monet muut seikat ovat voineet vaikuttaa tuloksiin. Tämän vuoksi havainnot olisi hyvä vahvistaa lisätutkimuksissa.
Vyötärölihavuudessa ylipaino kertyy tavallista enemmän keskivartaloon. Suuri osa liikarasvasta kertyy vatsaontelon sisään suolten ja sisäelinten väliin sekä maksan sisälle. Tätä rasvaa kutsutaan sisälmysrasvaksi eli viskeraaliseksi rasvaksi. Vyötärölihavuuteen liittyy yleensä myös maksan rasvoittuminen. Vyötärölihavuus ja maksan rasvoittuminen altistavat muun muassa sydän- ja verisuonisairauksille, tyypin 2 diabetekselle, maksakirroosille ja maksasyövälle.
Tutkimus julkaistiin Journal of Nutrition -lehdessä.
Copyright Duodecim 2019. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Uusimmat
-
09:45
Kriminologi: Vain Meksikossa Ruotsia enemmän pommi-iskuja
-
09:45
Jari-Matti Latvalalla realistinen näkemys Kalle Rovanperän tilanteesta: "Hän saattaa hävitä"
-
09:41
Sota-asiantuntija: Tästä syystä Ukrainan vastahyökkäys ei pystynyt läpimurtoon kriittisellä hetkellä
-
09:40
Työryhmä: Yksityisen turvallisuusalan koulutuksen pitäisi olla nykyistä pidempi – erityishuomio voimakeinoihin
-
09:36
Putin pyytää Prigozhinin ex-avustajaa johtotehtävään
-
09:35
Jukka Haapalainen TTK-tuomariston arvioinnista: "Pyrkimyksenämme ei ole ketään..."
-
09:05
Suomessa on tuhansia taloyhtiöitä, joiden osakkaat voivat pahimmillaan menettää kaiken – nämä ovat varoitusmerkit
-
09:01
Mitä ihmettä? Korkea-arvoiselta ruotsalaisjäseneltä julkea temppu – äänesti omaa liittoaan vastaan Venäjä-päätöksessä
-
08:37
Kalle Rovanperällä selkeä suunnitelma kiihkeässä mestaruustaistossa – "Kaikki voi kääntyä päälaelleen"
-
08:18
Britney Spears tanssi somessa veitsiä heilutellen, poliisi hälytettiin paikalle – laulaja selittää: "Yritän imitoida Shakiraa"
-
08:14
Olli Juolevi heivattiin NHL-joukkueesta
-
08:11
Kohuttu SM-liigajoukkue kammottavassa syöksykierteessä – "Ei ole halua tai valmiutta"
-
08:00
Kirja-arvio: Sodan maastot ja olosuhteet
-
07:38
Kiekkopomo paljastaa, miten Antti Pennasen valinta eteni – nämä ominaisuudet ratkaisivat
-
07:29
Vaasalainen eläinklinikka jakoi kuvan pienen potilaan saapumisesta: "Kuinka monta poliisia tarvitaan tuomaan pöllö klinikalle?"
-
07:15
SM-liigan alkukauden suurin yllättäjä kehitti "murskaavan" jekun – Olli Jokisessa on tapahtunut muutos: "Se ensimmäinen kausi oli vähän suonenveto"
-
07:00
Mikkelissä tehdään teatterin historiaa: Chaplinin klassikkoelokuva Diktaattori ensi kertaa Suomessa näyttämölle
-
06:44
Esapekka Lapilta pistävä havainto Chilen MM-rallin vaatimuksista: "Enemmän olen huolissani siitä, kestääkö tuo laite"
-
06:35
Kriitikko Arttu Seppänen PMMP:n porua herättäneistä festarikeikoista: "Tällä lailla konserttibisnes nykyään toimii"
-
06:34
Venäjän hyökkäysoperaatio Kupjanskin suunnalla hidastunut – MTV seuraa sotaa
-
Lataa lisää