Uusi Top Chef -tuomari on Maija Vilkkumaan aviomies

Mikko Kosonen
Mikko Kosonen
Julkaistu 14.11.2012 15:49

Mikko Kosonen yhdistää sujuvasti niin rokkarin kuin ruokakolumnistin työt.

Maaliskuussa 2013 MTV3-kanavalla alkava Top Chef -sarja on saanut uuden tuomarin rokkihenkisestä Kososesta. Suomen suosituimpiin naisrokkareihin lukeutuvan Vilkkumaan aviomies on kulinaristi, joka on ollut kiinnostunut ruoasta ja ruoanlaitosta jo pikkupojasta lähtien.

– Olen erittäin hyvillä fiiliksillä. Olen ollut iso Top Chef -fani aina, ja suuri kunnia päästä mukaan; Kosonen kertoi MTV Median kevään ohjelmien lanseeraustilaisuudesta.

Kososen ruokainnostus on lähtenyt jo pikkupojasta, jolloin hän asui perheensä kanssa Keski-Euroopassa.

– Siellä altistui ruoalle ihan eri tavalla. Kävin siellä ravintoloissa, ja tutustuin kastikkeisiin, hyviin juustoihin ja leipiin. Ja se on jäänyt elämään tosi pitkään. Ja äitini on fenomenaalinen ruoanlaittaja, ja olen pystynyt hänen kanssaan keskustelemaan ruoasta. Keskustelen yhä, en ehkä päivittäin mutta viikoittain. Ja se on jotenkin eskaloitunut se tilanne siitä ja nyt se alkaa olla aika hyvissä käsissä.

Maija Vilkkumaa ja Mikko Kosonen ovat aviopari, joilla on kaksi tytärtä.Maija Vilkkumaa ja Mikko Kosonen ovat aviopari, joilla on kaksi tytärtä.

Kosonen pitää ruokablogia nimellä Jacques Boisson. Ruokaharrastuksen lisäksi hän kiertää muusikkona ympäri Suomea. Ennen hän soitti päätoimisesti vaimonsa Maija Vilkkumaan bändissä, mutta nykyisin mies nähdään kitaran varressa Samuli Putron yhtyeessä.

– Tasapainottelen musiikin ja ruoan kanssa. Musiikissa on erittäin hyvä tilanne. Nyt on kaikkea rokkiryminää ympäri Suomen. Odotan innolla seuraavia keikkoja, Kosonen paljastaa.

(MTV3)